Keliakia on selvästi aiemmin luultua yleisempi sairaus. Noin 1-2 % eli 50 000-100 000 suomalaista sairastaa keliakiaa; osa tietämättään, sillä keliakian oireet voivat olla pitkään vähäiset. Tauti on yhtä yleinen myös muissa länsimaissa, joissa ruokavalio perustuu keliakiaa aiheuttaviin viljoihin: vehnään, ohraan ja rukiiseen. Kauraa keliaakikot voivat nykyisin käyttää, kunhan kaura on puhdasta kauraa eikä siihen ole sekoittunut keliakiaa aiheuttavia viljoja.

Keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa sen jälkeen kun viljojen käyttö ruokavaliossa on aloitettu. Keskimäärin tauti todetaan Suomessa n. 40 vuoden iässä.

Keliakia voi oireilla muutenkin kuin vatsaoireina

Keliakia miellettiin aiemmin pelkästään vatsa- tai iho-oireita aiheuttavaksi taudiksi. Nykyisin tiedetään, ettei kaikilla keliaakikoilla ole vatsaoireita eikä välttämättä muitakaan selkeästi tuntuvia oireita. Keliakia aiheuttaa ohutsuolen pinnan tulehduksen ja nukan vaurion. Tuo vaurio johtaa ravintoaineiden imeytymishäiriöihin ja sitä kautta erilaisiin ongelmiin mm. anemiaan, osteoporoosiin, hermostollisiin ongelmiin, sekä lasten kasvu- ja kehityshäiriöihin. Keliakia voi aiheuttaa myös maksavaurioita,  lapsettomuutta ja hampaiden kiillevaurioita. Keliakian vatsaoireet saattavat ilmetä ripulina, mutta usein esiintyy pelkkiä ilmavaivoja, ulosteen löysyyttä tai lieviä vatsakipuja. Kaikilla keliaakikoilla ei vatsaoireita ole ollenkaan tai ne ovat hyvin lieviä. Keliakiaan liittyvä ihottuma on nimeltään dermatitis herpetiformis. Ihottuma muodostuu kutisevista rakkuloista ja sen mielipaikkoja ovat kyynärpäät ja polvien etupinnat. Hoitamaton keliakia lisää jonkin verran ohutsuolen syöpäriskiä.

Diagnoosiin tarvitaan koepaloja

Keliakia todetaan ottamalla koepaloja ohutsuolen alkuosasta useimmiten mahantähystyksen eli gastroskopian yhteydessä. Joskus koepalat otetaan ns. kapselitekniikalla. Patologi tutkii koepalat mikroskoopilla ja etsii niistä keliakialle tyypillisiä muutoksia: ohutsuolen nukan katoa, kryptakuopakkeiden madaltumista ja tulehdussoluja. Ihokoepala otetaan paikallispuudutuksessa terveeltä iholta ihottuma-alueen läheltä. Ihokeliakiassa ihosta löytyy ns. IgA-kertymiä. Keliakiadiagnoosia tukevat poikkeavat keliakiavasta-aineverikokeet. Näitä keliakiavasta-aineita ovat mm. kudostransglutaminaasi- ja endomysiumvasta-aineet. Tietyissä erityistilanteissa diagnoosin tukena voidaan käyttää myös muita kudospaloista ja verikokeista tehtäviä tutkimuksia, mm. HLA-geenimääritystä.

Keliakian riskiryhmiä

Tietyt henkilöt ovat suuremmassa riskissä sairastua keliakiaan kuin väestö keskimäärin. Näitä henkilöitä ovat erityisesti keliaakikkojen sukulaiset, joilla on n. 10-20% riski sairastua keliakiaan. Joissakin suvuissa riski on jopa suurempi, joissakin taas pienempi. Muita riskiryhmiä ovat mm. eräitä autoimmuunisairauksia sairastavat henkilöt kuten nuoruusiän diabeetikot, eräitä kilpirauhassairauksia ja Sjögrenin syndroomaa sairastavat. Riskiryhmissä keliakiaa suositellaan seulottavan herkästi keliakiavasta-ainetesteillä, jos herää pienikin epäily keliakiasta. Keliakia voi kuitenkin puhjeta missä iässä tahansa ja tästä syystä vasta-aineseulontoja saatetaan joutua toistamaan.

Sukulaisten riskiä voidaan kartoittaa HLA-geenitestillä

Keliakian tiedetään kehittyvän tiettyjen perintötekijöiden ja gluteenin käytön yhteisvaikutuksesta siten, että ohutsuolen pinnalla käynnistyy immunologinen tulehdusreaktio ja tämä puolestaan johtaa ohutsuolen pinnan vaurioon. Keliakia liittyy vahvasti eräisiin HLA-geeneihin. Nuo geenit voidaan määrittää verikokeella. Mikäli henkilöllä ei ole keliakiaan liittyviä HLA-geenejä, hänen riskinsä sairastua keliakiaan on olematon.

HLA-geenitestiä voidaan hyödyntää mm. keliaakikkojen sukulaisten keskuudessa siten, että HLA-geenien suhteen negatiiviset sukulaiset voidaan sulkea pois muista keliakiaseulonnoista. Sen sijaan ne sukulaiset, joilla on keliakiaan liittyvät HLA-geenit perimässään, tarvitsevat jatkossa keliakiaseulontoja vasta-ainetesteillä. Mikäli sukulaisella on keliakiaan viittaavia oireita, hänelle on tehtävä gastroskopia ja otettava ohutsuolinäytteet, sillä keliakiavasta-ainetestit eivät aina paljasta keliakiaa.

Jaa