Kihomadot – tarttuminen ja hoito

Kihomato on 3–13 mm pituinen vaalea, sukkulamainen ihmisen suolistossa asustava loinen. Kihomatoja todetaan yleensä 4–15 -vuotiailla, mutta tartunnan voi saada aikuinenkin.

Miten kihomadot tarttuvat?

Tartunta tapahtuu kihomadon munia niellessä. Munat ovat niin pieniä, ettei niitä voi silmin havaita. Kihomatonaaraat vaeltavat öisin peräaukon tuntumaan munimaan ja munat voivat levitä ihmisestä toiseen käsien välityksellä tai esimerkiksi vuodevaatteiden, lelujen tai ovenkahvojen kautta. Yksi kihomato elää vain kuukauden, mutta sairastunut tartuttaa itsensä helposti uudestaan.

Itämisaika: Oireiden alkamiseen kuluu tartunnasta noin 5–6 viikkoa.

Oireet: Vähäinen kihomatoinfektio on oireeton. Kun matoja on runsaasti, oireena on peräaukon kutina, erityisesti öisin.

Miten kihomadoista pääsee eroon?

Apteekista on kihomatojen häätöön saatavilla reseptivapaa lääkitys. Häätöhoito kannattaa antaa koko perheelle samanaikaisesti, jotta mahdolliset oireettomat kantajatkin tulevat hoidettua. Hoito uusitaan kaikille kahden viikon kuluttua, tartuttamiskierteen katkaisemiseksi. Vuode- ja alusvaatteet suositellaan pestäväksi kuumassa vedessä lääkkeenottoa seuraavana päivänä. Samalla kannattaa tehdä kodin perussiivous; imuroida mahdollisesti myös patjat, peitot ja tyynyt sekä pyyhkiä pinnat huolellisesti, erityisesti kylpyhuoneessa (WC, hanat, ovenkahvat).

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin kannattaa hakeutua tarvittaessa, mikäli oireet huolellisesta häätöhoidosta huolimatta pitkittyvät. Häätöhoitoon on olemassa myös reseptilääke.

Muistathan myös, että OmaMehiläinen-sovelluksen ja -verkkopalvelun Digiklinikalta saat apua joka päivä, ympäri vuorokauden!

OmaMehiläinen palvelussa ja mobiiliapplikaatiossa sinun ja lapsesi tiedot koko ajan mukanasi 

Digiklinikka tuo lääkärin luoksesi

Miten välttyä kihomatotartunnalta?

Tartunnan ehkäisemiseksi pyritään välttämään munien pääsy suun kautta suolistoon. Kädet kannattaa pestä WC käyntien jälkeen sekä ennen ruokailua. Sormien kynnet kannattaa leikata lyhyeksi, jottei niiden alle pääse jäämään munia. Kihomatotartunnasta kannattaa informoida päiväkotia tai koulua. Jos päiväkotiryhmässä tai koulussa on useita tartuntoja, hoidetaan joskus koko ryhmä kerralla.

Teksti: LL, Lastentautien erikoislääkäri Maria Enlund-Cerullo
Lähteet: THL, Terveyskirjasto