Lapsen silmätulehdus

Lapsiperheissä silmätulehdus voi olla tuttu ilmiö esimerkiksi flunssatautien yhteydessä.

Silmätulehduksen oireet

Silmätulehduksessa eli sidekalvon tulehduksessa sidekalvo (eli silmän valkoinen osa) punoittaa. Silmä voi vetistää, rähmiä, kutista tai siinä voi olla roskantunnetta. Myös silmäluomet saattavat turvota. Yleensä silmä ei ole kovin kipeä.

Mistä silmätulehdus johtuu?

Silmätulehduksen syynä voivat olla

  • virukset
  • bakteerit
  • allergiset reaktiot tai
  • muut inflammatoriset (tulehdukselliset, sisäsyntyiset) syyt.

Myös silmäluomien virheasento, kyyneltiehyen tukos tai roska silmässä voivat aiheuttaa samankaltaista oireilua kuin sidekalvon tulehdus.

Silmätulehduksen tutkiminen

Tavanomaisen sidekalvon tulehduksen diagnoosi on kliininen. Esimerkiksi bakteeri- tai virusviljelyä tarvitaan harvoin. Jos lapsen oireisiin ei liity näön huononemista tai kipua silmässä, voidaan silmätulehdus todeta kätevästi myös OmaMehiläinen-sovelluksen ja -verkkopalvelun Digiklinikalla. Hyvin usein lääkäri pystyy antamaan lähes yhtä hyvän diagnoosin etänä kuin vastaanotolla, kun oireita kuvaillaan ja lähetetään kuva silmästä Digiklinikan kautta.

Silmätulehduksen hoitaminen

Lapsen silmätulehduksen hoitona on yleensä antibioottitippa tai -voide. Lääkkeet ja varmistuksen silmätulehdukseen saat lastenlääkäriltä. Lievemmissä tapauksissa riittää rähmän puhdistus lapsen silmäluomilta.

Lue myös:

Asiantuntijat ja toimipisteet

Minna Aaltonen
LT, lastentautien erikoislääkäri
9.7
Henrikka Aito
LT, lastentautien erikoislääkäri
Minna Aromaa
LT, lastentautien erikoislääkäri
9.8
Justin Bejedi
LL, lastentautien erikoislääkäri