Kaihileikkaus

60-100-vuotiaiden ihmisten seksuaalisuuden toteuttamisessa on merkittävät yksilökohtaiset vaihtelut. Hyvä henkinen ja fyysinen yleiskunto, tyytyväisyys seksuaalielämään keski-iässä ja erityisesti hyvä parisuhde antavat kaikki edellytykset hyvään seksielämään hyvinkin korkeassa iässä.

Sitä onnellisempaa ikäihmisten seksielämä on, mitä vähemmän se on yhdyntäkeskeistä. Läheisyys, koskettelu, käsien käyttö sekä toisen että oman kehon kohdalla, ja erityisesti suuseksi tuovat onnellisuutta yhdyntöjen lisäksi. Eli rohkeus toteuttaa seksuaalisuutta mahdollisimman monipuolisesti.

Seksin tarve ikääntyessä

Seksuaalisuus ja sen perustana halu tunnekiintymykseen ja läheisyyteen ovat keskeisiä ihmisen ominaisuuksia läpi koko elämän.

Mikäli ihmisen fyysinen terveys on riittävän hyvä, seksuaalinen halu säilyy kuolemaan asti, sekä naisilla että miehillä. Tutkimusten mukaan seksielämän loppuminen on käytännössä pakon sanelema asia, ei oma tahto, kuten usein kuvitellaan ikäihmisillä olevan. 

60-100-vuotiaiden ikäryhmä on erittäin heterogeeninen. Kahden saman ikäisen ihmisen seksielämän laatu, kuten elämäntilannekin, voi poiketa toisistaan erittäin suuresti. Toisella onnellinen aktiivinen seksielämä jatkuu, toisella se on loppunut kokonaan.

”Erityisesti ikäluokat, joilla jo nuorena on ollut ehkäisy käytössään, joka on mahdollistanut aktiivisen seksielämän ilman raskauden pelkoa, eli tänä päivänä noin 70 vuodesta eteenpäin, ovat selvästi aktiivisempia seksielämässään kuin aiemmat ikäluokat.  Myös hyvä sosioekonominen tausta myötävaikuttaa tyytyväisyyteen.”, kertoo Mehiläisen seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Jouni Pölönen.

Seksiongelmien ennaltaehkäisy

Iän karttuminen kasvattaa erilaisten sairauksien riskiä, mutta ihminen pystyy omilla elämäntapavalinnoillaan vaikuttamaan niihin. Riittävä liikunta, liiallisen ylipainon välttäminen, terveellinen ravinto, hyvä unen laatu, kohtuullinen alkoholin käyttö ja positiivinen elämänasenne ovat keskeisiä tekijöitä.

”Jos seksuaalisuuden toteuttaminen on ollut onnellista läpi elämän, se edesauttaa hyvää seksielämää myös iäkkäänä. Oma seksuaalihistoria ja kumppanin kiinnostus seksiin ovat tärkeitä tekijöitä. Miesten erektiohäiriöt ja molempien sukupuolten fyysiset sairaudet ja henkiset ongelmat olivat keskeisiä seksielämän laatua huonontavia asioita.”, Pölönen sanoo.

Seksiongelmien syy

Masennus, diabetes, erilaiset sydäntaudit, virtsaamisongelmat, ylipäätänsä erilaiset sairaudet heikentävät tyytyväisyyttä seksielämään. Tupakointi on kiistatta vahingollista tutkimuksen mukaan.

Uusimpien tutkimusten mukaan seksuaalisuuteen aiheutuu yhä enemmän ongelmia henkisestä pahoinvoinnista. Hyvin tärkeä asia henkisellä tasolla on se, että ihminen on kyennyt käsittelemään mahdolliset seksuaaliongelmansa, erilaiset syyllisyydet erityisesti, mahdollisimman hyvin pois.  Terapian avulla jo heikentynyt parisuhde voidaan saada taas kuntoon.

”Ihminen voi olla fyysisesti varsin terve, mutta psyykkiset ongelmat estävät onnellisen seksielämän. Tässä ikäluokassa olisi selvästi tarvetta erilaisille terapiamuodoille, mutta kynnys hakeutua saamaan apua, on korkea tässä ikäluokassa.”, valittelee Pölönen.

”Huono itsetunto, masennus, parisuhteen ongelmat, asiat jotka vaatisivat terapia-apua, ovat yleisiä, mutta niitä yritetään sietää ikään kuin ikään pakollisesti kuuluvana. Vanhuus ja viisaus saavat kulkea yhdessä mutta ei vanhuus ja huono elämänlaatu.”, Pölönen jatkaa.

Iäkkäillä naisilla seksuaalisuuden toteuttamisen esteenä on miehiä paljon useammin sopivan kumppanin puute.

Apua seksiongelmiin

Erittäin tärkeätä yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä ovat säännölliset terveystarkastukset, jotta mahdolliset sairaudet voidaan havaita riittävän ajoissa. Esimerkiksi useimpien syöpien hoitoennuste on hyvä tänä päivänä, jos ne havaitaan riittävän ajoissa. Elintasosairaudet ihminen pystyy omilla valinnoillaan joko välttämään tai lieventämään niiden tuomia haittoja.

Kaikki tutkimukset korostavat parisuhteen perustoimivuuden merkitystä. Koskettelu ja hellyys ovat perusasioita, joiden päälle hyvä seksi rakentuu molemmilla sukupuolilla iästä riippumatta.

Miesten osalta yhdyntöjen määrää heikentää erektiovaikeudet. Erektiolääkkeiden markkinoille tulo on merkittävästi lisännyt tämän ikääntyneiden seksuaalisuutta aktiivisuutta.

Terveyden kuntoon laittaminen on tärkeää. Miehillä eturauhasongelmat heikentävät seksuaalista halukkuutta ja kyvykkyyttä tässä ikäryhmässä. Osteoporoosi, erilaiset sydänvaivat, virtsaamisvaivat ja myös muistisairaudet heikentävät seksuaalista halukkuutta ja kykyä.

Hyvin tärkeätä tässä ikäluokassa olisi ymmärtää terapian hyödyllisyys kaikkiin henkisiin vaivoihin.

”Ikä ja elämänkokemus eivät anna automaattisesti suojaa parisuhdeongelmilta, eikä myöskään pidä ajatella että ikäihminen ei uusia asioita enää opi. Terapiaan tulisi suhtautua kuten muihinkin hoitoihin. Eli myös henkiset, psyykkiset ongelmat hoidetaan pois, jos niitä ilmaantuu.  Huono itsetunto on yllättävän monen ikäihmisen ongelma. Huono itsetunto aiheuttaa myös kohtuuttoman kritiikin kehonkuvaan. Kehoon, joka väistämättä on muuttunut ikääntymisen johdosta.”, Pölänen kuvaa.

Tutustu Mehiläisen seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Jouni Pölösen osaamiseen ja varaa aika!

Jaa