Lantionpohjan lihakset ja toimintahäiriöt
Lantionpohjan lihakset osallistuvat moniin toimintoihin kehossa. Usein lantionpohjan lihasten tärkeys huomataan vasta sitten, kun niiden toiminta häiriintyy.
Sisällysluettelo
Lantionpohjan lihakset ja toimintahäiriöt tiiviisti
- Lantionpohjan lihasten heikkous, yliaktiivisuus tai kireys voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia lantionpohjan toiminnalle.
- Lantionpohjan lihasten toimintaan voi tulla muutoksia elämän eri vaiheissa. Erilaisista lantionpohjan toimintahäiriöistä voivat kärsiä kaikenikäiset, sukupuoleen katsomatta.
- Tuntemalla ja tiedostamalla oman lantionpohjan toiminnan saa paljon työkaluja myös tulevaisuuteen ja voi ennaltaehkäistä monia lantionpohjan vaivoja.
Palvelut
Lantionpohjan ongelmiin erikoistuneet fysioterapeutit osaavat auttaa lantionpohjan vaivoissa. Saat aina yksilöllisen, juuri sinulle räätälöidyn hoitosuunnitelman.
Varaa aika lantionpohjan fysioterapiaanLantionpohjan lihakset
Lantionpohjan hyvä toiminta ja lantionpohjan lihasten kunto ovat tärkeitä kehon hyvinvoinnille. Riittävän vahva ja toisaalta myös rentoutumiskykyinen lantionpohja on mukana kaikessa liikkumisessa ja arjen toiminnoissa. Kun ihminen hyppii, aivastaa, nauraa, laulaa, juoksee tai urheilee, kuuluisi myös hänen lantionpohjan lihasten aktivoitua.
Kun lantionpohja on kunnossa, et edes kiinnitä siihen huomiota. Usein lantionpohjan lihasten tärkeys huomataan vasta sitten, kun niiden toiminta häiriintyy.
Lantionpohjan lihasten tehtävät:
- osallistuvat virtsa- ja ulostetoimintojen säätelyyn yhdessä virtsaputken ja peräsuolen sulkijalihasten kanssa
- tukevat erityisesti virtsaputkea, peräsuolta ja naisilla emätintä
- estävät sisäelinten laskeumaa erityisesti ikääntyessä ja naisilla alatiesynnytysten jälkeen
- tukevat alaselkää ja vaikuttavat ryhtiin
- ovat tärkeitä seksuaalitoiminnoissa
Lantionpohjan lihakset ja hengitys tukevat alaselkää
Lantionpohjan lihakset yhdessä syvien vatsalihasten, pallean ja selkälihasten ja sidekudosrakenteiden kanssa pitävät yllä optimaalista painetta vatsaontelon sisällä. Yhdessä oikean hengitystekniikan kanssa ne säätelevät vatsaontelon sisäistä painetta ja tukevat näin alaselkää.
Jatkuva pinnallinen hengitys vaikuttaa laajasti kehon toimintaan aiheuttamalla esimerkiksi kaulan ja hartiaseudun lihasten epätasapainoa. Tämä voi ahtauttaa yläraajaan kulkevia hermoja ja aiheuttaa esimerkiksi käsivarren puutumista. Tällöin on tärkeä hoitaa taustalla olevaa lantionpohjan toimintahäiriötä mahdollisten muiden tukielinten vaivojen lisäksi ja normalisoida hengitys.
Lantionpohjan lihasten ongelmat
Lantionpohjan lihasten toimintaan voi tulla muutoksia elämän eri vaiheissa. Lantionpohjan lihasten heikkous, yliaktiivisuus tai kireys voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia lantionpohjan toiminnalle.
Lantionpohjan toimintaan voi vaikuttaa esimerkiksi:
- raskaudet ja synnytykset
- hormonaaliset muutokset, kuten vaihdevuodet
- voimakas, pitkään kestänyt harjoittelu
- liikkumattomuus
- raskas fyysinen työ ja raskaiden taakkojen nostaminen
Tuntemalla ja tiedostamalla oman lantionpohjan toiminnan saa paljon työkaluja myös tulevaisuuteen ja voi ennaltaehkäistä monia lantionpohjan vaivoja.
Lantionpohjan toimintahäiriöt
Erilaisista lantionpohjan toimintahäiriöistä voivat kärsiä kaikenikäiset, sukupuoleen katsomatta.
Lantionpohjan toimintahäiriöitä ovat muun muassa:
- virtsan-, ilman- tai ulosteenkarkailu
- pakkoinkontinenssi tai tarve käydä häiritsevän usein vessassa, vaikkei itse karkaamista tapahtuisi
- rakon tyhjentymisen häiriöt
- ylijännittynyt lantionpohja, vaikeus rentouttaa lantionpohjan lihaksia
- gynekologiset laskeumat
- kivut lantion tai lantionpohjan alueella
- seksuaalitoimintojen ongelmat, kuten yhdyntäkivut tai tunnottomuus lantionpohjan alueella
- ummetus
Lantionpohjan toimintahäiriöiden hoito – lantionpohjan fysioterapiasta apua
Lantionpohjan fysioterapeutit ovat lantionpohjan hoidon ammattilaisia.
Kuntoutuksen ammattilainen laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Yleensä vastaanottokäyntejä on muutama, toisinaan joskus yksikin konsultaatiokerta voi tuoda avun ongelmaan.
Varaa aika lantionpohjan fysioterapiaanLantionpohjan toimintahäiriöiden itsehoito
Riippuen lantionpohjan toimintahäiriöstä, usein itsehoito on tärkeää ja osa kuntoutusta. Kaikki lähtee hyväkuntoisista limakalvoista, joiden hoitaminen voi auttaa yllättävän paljonkin moniin ikäviin vaivoihin.
Jos lantionpohjan fysioterapeutti suosittelee esimerkiksi lantion aluetta rentouttavia tai vahvistavia harjoitteita, kannattaa niitä tehdä säännöllisesti, mutta ei kuitenkaan liikaa. Fysioterapeutilta saat tarkat ohjeet itsenäiseen harjoitteluun.
Lantionpohjan lihasten ja toimintahäiriöiden tutkimus ja hoito – meillä voit maksaa joustavasti
Hinta ei ole este lantionpohjan lihasten ja toimintahäiriöiden tutkimukselle tai hoidolle.
Tutustu hinnastoomme ja joustaviin maksutapoihimme, joiden avulla hoito on mahdollista toteuttaa erilaisissa elämäntilanteissa. Verkkoajanvarauksestamme näet kunkin asiantuntijan hinta-arvion valitusta palvelusta.
Jos olet vakuutus- tai työterveysasiakas, tarkistathan lähetteen tarpeen vakuutusyhtiöstäsi tai työterveydestäsi.
Jutun asiantuntijana fysioterapeutti Jaana Kyllönen-Salo.
Tutustu maksutapoihimmeHinnasto ja maksaminen
Palvelu | Hinta-arvio |
---|---|
Fysioterapiakäynti 30 min | alk. 46.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 46.15 € |
Fysioterapiakäynti 45 min | alk. 59.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 59.15 € |
Fysioterapiakäynti 60 min | alk. 66.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 66.15 € |
OMT-fysioterapiakäynti 30 min | alk. 61.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 61.15 € |
OMT-fysioterapiakäynti 45 min | alk. 62.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 62.15 € |
OMT-fysioterapiakäynti 60 min | alk. 88.15 € Ilman Kela-korvausta alk. 88.15 € |
Usein kysyttyä lantionpohjan lihaksista ja toimintahäiriöistä
Lantionpohjan hyvä toiminta ja lantionpohjan lihasten kunto ovat tärkeitä kehon hyvinvoinnille. Riittävän vahva ja toisaalta myös rentoutumiskykyinen lantionpohja on mukana kaikessa liikkumisessa ja arjen toiminnoissa. Kun ihminen hyppii, aivastaa, nauraa, laulaa, juoksee tai urheilee, kuuluisi myös hänen lantionpohjan lihasten aktivoitua.
Kun lantionpohja on kunnossa, et edes kiinnitä siihen huomiota. Usein lantionpohjan lihasten tärkeys huomataan vasta sitten, kun niiden toiminta häiriintyy.
Lantionpohjan lihakset:
- osallistuvat virtsa- ja ulostetoimintojen säätelyyn yhdessä virtsaputken ja peräsuolen sulkijalihasten kanssa
- tukevat erityisesti virtsaputkea, peräsuolta ja naisilla emätintä
- estävät sisäelinten laskeumaa erityisesti ikääntyessä ja naisilla alatiesynnytysten jälkeen
- tukevat alaselkää ja vaikuttavat ryhtiin
- ovat tärkeitä seksuaalitoiminnoissa
Lantionpohjan lihasten toimintaan voi tulla muutoksia elämän eri vaiheissa. Lantionpohjan lihasten heikkous, yliaktiivisuus tai kireys voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia lantionpohjan toiminnalle.
Lantionpohjan toimintaan voi vaikuttaa esimerkiksi:
- raskaudet ja synnytykset
- hormonaaliset muutokset, kuten vaihdevuodet
- voimakas, pitkään kestänyt harjoittelu
- liikkumattomuus
- raskas fyysinen työ ja raskaiden taakkojen nostaminen
Lantionpohjan kireys voi olla myös rakenteellista.
Leikkausten tai synnytykseen liittyvien repeämien jälkeen muodostuu arpikudosta, joka aiheuttaa lihasten ja lihaskalvojen kireyttä. Se vaikuttaa lantionpohjalihasten tuntoaistimukseen ja toimintaan. Tällöin arpia, lihasten ja sidekudosrakenteiden kireyttä voi hoidattaa manuaalisesti lantionpohjan fysioterapiassa.
Erilaisista lantionpohjan toimintahäiriöistä voivat kärsiä kaikenikäiset, sukupuoleen katsomatta.
Lantionpohjan toimintahäiriöitä ovat muun muassa:
- virtsan-, ilman- tai ulosteenkarkailu
- pakkoinkontinenssi tai tarve käydä häiritsevän usein vessassa, vaikkei itse karkaamista tapahtuisi
- rakon tyhjentymisen häiriöt
- ylijännittynyt lantionpohja, vaikeus rentouttaa lantionpohjan lihaksia
- gynekologiset laskeumat
- kivut lantion tai lantionpohjan alueella
- seksuaalitoimintojen ongelmat, kuten yhdyntäkivut tai tunnottomuus lantionpohjan alueella
- ummetus
Lantionpohjan kipu ja kipuoireyhtymät ovat hyvin monisyisiä vaivoja ja vaikuttavat usein moneen osa-alueeseen elämässä.
Lantionpohjan kivut voivat olla tyypiltään hyvin paikallisia tai esiintyä laajemmin epämääräisellä alueella. Kivut voivat myös ikään kuin tulla ja mennä ja liittyä stressiin, ruokavalioon ja nesteytykseen, kuukautiskierron vaiheisiin tai moniin muihin tekijöihin.
Aina kivulle ei löydy diagnoosia, mutta lantionpohjan fysioterapia voi olla silti merkittävässä roolissa kivunhoitoa.
Lantionpohjan fysioterapeutit ovat lantionpohjan hoidon ammattilaisia.
Kuntoutuksen ammattilainen laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Yleensä vastaanottokäyntejä on muutama, toisinaan joskus yksikin konsultaatiokerta voi tuoda avun ongelmaan.
Riippuen lantionpohjan toimintahäiriöstä, usein itsehoito on tärkeää ja osa kuntoutusta. Kaikki lähtee hyväkuntoisista limakalvoista, joiden hoitaminen voi auttaa yllättävän paljonkin moniin ikäviin vaivoihin.
Jos lantionpohjan fysioterapeutti suosittelee esimerkiksi lantion aluetta rentouttavia tai vahvistavia harjoitteita, kannattaa niitä tehdä säännöllisesti, mutta ei kuitenkaan liikaa. Fysioterapeutilta saat tarkat ohjeet itsenäiseen harjoitteluun.
On hyvin yksilöllistä, kuinka pitkä aika tarvitaan toivottuun lopputulokseen.
Lantionpohjan toimintahäiriöiden hoitoon voi joskus riittää yksi valaiseva käynti ammattilaisen vastaanotolla ja esimerkiksi pienet elämäntapamuutokset. Toisinaan taas tarvitaan pidempi yhteinen kuntoutustaival.
Lantionpohjan lihaksia tulisi vahvistaa sen mukaan, miten on tarvetta. Parhaan tiedon omasta lantionpohjan lihasvoimatasoista saa ammattitaitoisen lantionpohjan fysioterapeutin tutkimisesta.
Lantiopohjan lihaksia voi harjoittaa jokainen helposti itsenäisesti iästä riippumatta. On hyvä ymmärtää mitä lihaksia lantionpohjassa on, mikä niiden tehtävä on ja miten niitä voi aktivoida. Ennen voimaharjoitteita on hyvä opetella tunnistamaan ja myös rentouttamaan lantionpohjan lihaksia.
Hyväkuntoiset lantionpohjan lihakset ovat tärkeät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta kaiken ikäisille naisille. Naisten yleisiä vaivoja ovat kovaan ponnistukseen, usein urheilusuoritukseen liittyvä virtsankarkailu. Virtsankarkailu fyysisen ponnistelun aikana on tyypillinen vaiva kaiken ikäisillä naisilla. Toimintahäiriön taustalla voi olla lantionpohjan yliaktiivisuus, joka voi aiheuttaa lantionpohjan kiputiloja ja ongelmia seksielämässä.
Vaihdevuosien aiheuttamat hormonaaliset muutokset vaikuttavat lantionpohjan sidekudosrakenteisiin. Tämän vuoksi keski-ikäisillä ja iäkkäillä naisilla lantionpohjalihasten harjoittelu on tärkeä monen vaivan hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.
Vaihdevuosien jälkeen virtsankarkailu voi yleistyä ja sisäelinten laskeumien riski kasvaa. Lisäksi vuosikymmenten raskas fyysinen työ tai toisaalta liikkumattomuus voivat olla lantionpohjan toimintahäiriöiden taustalla.
Raskausaikana hormonitoiminta muuttaa ja löystyttää sidekudosrakenteita. Sidekudosten löystyminen valmistaa naista synnytykseen ja vaikuttaa myös lantionpohjan ominaisuuksiin.
Löysät tukirakenteet vaikuttavat muun muassa lantionpohjan lihasten aktivaatioon. Myös vatsaontelopaineen säätely muuttuu monella tavalla kohdussa kasvavan vauvan takia.
Useita raskauksia ja synnytyksiä kokeneilla naisilla voi olla takanaan hoitamattomia lantionpohjan toimintahäiriöitä.
Liikunnassa lantionpohjan lihasten toiminta kannattaa aina ottaa huomioon, erityisesti iskuttavassa rasituksessa ja kovaa ponnistelua vaativissa urheilulajeissa. Kovat ponnistukset ja iskuttava rasitus pistävät lantionpohjan kovaan työhön ylläpitämään optimaalista vatsaontelon sisäistä painetta urheilusuorituksen aikana.
Runsaasti urheilevilla henkilöillä voi esiintyä lantionpohjan lihaksissa yliaktiivisuutta. Kun lantionpohjan lihakset ovat kireitä ja yliaktiivisia, lihasten rentoutus-supistus -sykli ei toimi normaalisti. Lantionpohjan yliaktiivisuus ja kireys voi johtua monesta syystä, kuten väärästä suoritustekniikasta kovissa urheilusuorituksissa.
Lantionpohjan rentouttamisen kyky sekä optimaalinen lantionpohjan lihasten aktivaatio urheilusuoritusten aikana on tärkeää sekä lantionpohjan lihasten yliaktiivisuuden hoidossa että ennaltaehkäisyssä.
Kehossa lihasten yliaktiivisuus on suojareaktio, jonka tavoitteena on kompensoida kehon alueen stabiliteetin puutetta. Silloin on tärkeä arvioida ja harjoitella laajemmin urheilusuorituksen tekniikkaa sekä eri lihasryhmien koordinoitua toimintaa yhdessä lantionpohjan rentoutus- ja aktivaatioharjoitusten kanssa.
Lantionpohjan lihaksilla ja lantionpohjan runsaalla tuntohermotuksella on suuri merkitys seksuaalitoiminnoissa ja tyydyttävän seksuaalielämän ylläpitäjänä. Lantionpohjan lihasten heikkous voi olla epätyydyttävän yhdynnän kokemuksen taustalla sekä naisilla että miehillä.
Lihasten rytminen supisteleminen yhdynnän ja orgasmin aikana luovat osaltaan mielihyvän kokemusta. Seksuaalitoimintojen häiriöt eivät aina johdu heikoista lantionpohjan lihaksista. Taustalla voi olla myös lantionpohjan lihasten yliaktiivisuus. Tällöin lihasten rentouttamiskyky yhdynnän aikana on tärkeää mielihyvän kokemiseksi.
Lantionpohjan kireyteen voivat vaikuttaa myös psykososiaaliset tekijät. Kokemukset seksuaalielämästä, oman kehon tuntemuksen puute ja erilaiset tunnetilat voivat vaikuttaa lantionpohjan yliaktiivisuuteen tiedostamattomalla tasolla. Tällöin kehoa ja mieltä yhdistävät harjoitukset auttavat työstämään kehoon kertyneitä tunnelukkoja.
Asiantuntijat



