Kovat kuukautiskivut eli menkkakivut ja niiden hoito
Lääkäriin kannattaa mennä, jos ilman reseptiä saatavat kipulääkkeet eivät helpota oireita ja kivut haittaavat normaalia elämää. Myös kipujen äkillinen ilmaantuminen tai paheneminen on syy hakeutua tutkimuksiin, sillä ne voivat olla merkki sairaudesta.
Kuukautiskivut eli menkkakivut ovat alavatsakipuja, jotka esiintyvät kuukautisvuodon yhteydessä. Kivut alkavat yleensä pari päivää ennen vuotoa ja kestävät muutaman päivän tai koko kuukautisten ajan. Nuorilla kuukautiset voivat olla aluksi kivuttomat, mutta kiertojen säännöllistymisen myötä moni kokee ainakin lieviä kuukautiskipuja.
Kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea) ovat tavallinen, mutta usein alihoidettu vaiva etenkin nuorilla. Kuukautiskipujen mielletään liittyvän normaaliin elämään. Jos kivut haittaavat arkea ja ne aiheuttavat esimerkiksi kuukausittain poissaoloja koulusta tai töistä, on syytä hakeutua kipujen takia hoitoon.
Kuukautiskipujen oireet
Kuukautisten tyypillinen oire on supistusmainen alavatsakipu, joka alkaa vuodon alkaessa tai pari päivää aiemmin. Kipu kestää yleensä pari päivää vuodon alkamisesta ja voi säteillä myös selkään ja reisiin. Muita kuukautisiin liittyviä oireita voivat olla pahoinvointi, oksentelu, ripuli, ilmavaivat, huimaus ja päänsärky.
Milloin lääkäriin kovien kuukautiskipujen takia?
Lääkäriin kannattaa mennä, jos ilman reseptiä saatavat kipulääkkeet eivät helpota oireita ja kivut haittaavat normaalia elämää. Myös kipujen äkillinen ilmaantuminen tai paheneminen on syy hakeutua tutkimuksiin, sillä ne voivat olla merkki sairaudesta. Kivuliaat kuukautiset ovat joskus oire endometrioosista, etenkin jos niihin liittyy myös yhdyntä-, virtsaamis- tai ulostamiskipuja.
Joskus nuoret välttelevät lääkärikäyntiä gynekologisen tutkimuksen pelossa. Kivuliaita kuukautisia voidaan alkaa hoitaa myös ilman sisätutkimusta.
Kuukautiskipujen hoito - Mikä auttaa kuukautiskipuun?
Kuukautiskipujen hoitoon voidaan käyttää:
- Tulehduskipulääkkeitä
- Yhdistelmäehkäisyvalmistetta
- Keltarauhashormoniehkäisyvalmistetta
- Hormonikierukkaa
- Liikuntaa, lämpöä, akupunktiota ja TNS:ää
Kuukautiskipuun auttaa tehokkaasti tulehduskipulääke. Tulehduskipulääke kannattaa ottaa ajoissa riittävällä annoksella juuri vuodon ja kivun alkaessa. Myös liikunta, lämpö, akupunktio ja TNS (transkutaaninen neurostimulaatio) voivat auttaa kuukautiskipuihin.
Jos pelkkä kipulääkitys ei auta, käytetään kipujen hoitoon hormonaalista ehkäisyvalmistetta, kuten e-pillereitä. Yhdistelmäehkäisyvalmisteet ovat usein tehokas apu kuukautiskipuihin ja niillä voidaan harventaa vuotoja, koska niitä voidaan käyttää useita kuukausia yhteen mittaan ilman taukoa.
Mikäli yhdistelmäehkäisy ei sovi, voidaan kuukautiskipujen hoitoon käyttää myös keltarauhashormoniehkäisyä tai hormonikierukkaa. Hormonikierukka vähentää tehokkaasti kuukautiskipuja ja vuodon määrää sekä on samalla erittäin luotettava ehkäisyväline. Keltarauhashormonitableteilla tai -kapselilla saadaan osalla potilaista vuodot harvenemaan tai loppumaan kokonaan. Hormonaalinen ehkäisyvalmiste voidaan hyvin aloittaa kuukautisongelmien hoitoon, vaikka raskauden ehkäisyn tarvetta ei olisi.
Erityisen hankalissa kivuissa, joihin kipulääkitys tai muut hoitokeinot eivät tepsi, voidaan päätyä kohdunpoistoon.
Asiantuntijana artikkelissa LT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tuuli Soini.