Miia Rajakallio

Psykoterapeutti
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Koulutus: Sosionomi YAMK, Erityistason ratkaisukeskeinen psykoterapeutti

Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, Kognitiivinen lyhytterapia (koulutuksessa)

Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia

Kiinnostuksen kohteet: Kaikenlaiset hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet ja niiden taustalla olevat tekijät. Erityisesti minua kiinnostavat työ-ja opiskelu-uupumus, suorittamiseen ja vaativuuteen liittyvät haasteet sekä erilaiset addiktiot.

Terapeuttina olen myötätuntoinen ja asiakasta kunnioittava. Olen kiinnostunut ihmisten tarinoista ja elämäntapahtumista. Pyrin suhtautumaan elämään ja ihmisiin avoimesti ja hyväksyvästi. Pidän tärkeänä sitä, että asiakas tulee kuulluksi ja saa apua itselleen merkityksellisiin asioihin. Koen terapian olevan ennen kaikkea yhdessä tutkimista ja ratkaisujen etsimistä. Joskus siinä tarvitaan luovuutta ja sopivasti huumoria. Olen inhimillinen ja helposti lähestyttävä persoona. Minulle on tärkeää saavuttaa avoin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, jotta asiakas voi turvallisesti kohdata myös niitä asioita, jotka herättävät vaikeita tunteita.

Uskon vahvasti muutoksen mahdollisuuteen. Pitkä työkokemus päihderiippuvuuden parissa on opettanut, että omaan hyvinvointiin on mahdollista vaikuttaa vaikeista elämäntilanteista tai tapahtumista huolimatta. Menneisyys voi kääntyä voimavaraksi ja vahvuudeksi. Haluan vahvistaa asiakkaan toiveikkuutta ja uskoa omiin selviytymistaitoihin mielekkään elämän saavuttamiseksi. Työskentelytapani on asiakaslähtöinen ja kannustava. Pyrin valitsemaan käytettävät menetelmät asiakkaan tarpeen mukaisesti ja asiakkaan tavoitteita tukien. Orientaatio on tulevaisuudessa ja asiakkaan voimavaroissa. Terapiaistunnoilla tutkitaan yhdessä asiakkaan elämää ja nykyhetkessä hyvinvointiin haitallisesti vaikuttavia tekijöitä. Haluan tarjota asiakkaalle uusia näkökulmia suhteessa itseensä ja ympäröivään maailmaan. Pyrin rohkaisemaan asiakasta uudenlaisiin ajatus- ja toimintatapoihin. Työskentelytavassani näyttäytyvät mm. ratkaisukeskeisyys, kognitiiviset lähestymistavat sekä myötätuntokeskeisyys.

Työskentely voi olla paitsi keskustelua niin myös erilaisia käytännön harjoituksia ja kotitehtäviä.

Työskentelen aikuisten kanssa.

Tervetuloa vastaanotolle!

Ta kontakt

Anvisningar för tidsbokning

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Specialområde och speicalkompetens

  • Korttidsterapi
  • Psykoterapi
  • Specialkompetens inom psykoterapi

Intresseområden

  • Psykiska problem/mental ork
  • Mental hälsa
  • Arbetshälsa
  • Arbetsförmåga

Utbildning och titel

  • Psykoterapeut

Språkkunskap

  • finska, modersmål

Tjänster

  • Lösnings- och resurscentrerad terapi
  • Lösningsfokuserad psykoterapi
  • Korttidsterapi, privat kund
  • Mindfulness- eller avslappningsrådgivning
  • Korttidspsykoterapi, privat kund
  • Korttidspsykoterapi, företagshälsovård
  • Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi

Verksamhetsställen

Mehiläinen Kankaanpää
Opistonkatu 2
Stängt idag
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
    Prisberäkning 40.2 € (*40.2 €)
  • Lösnings- och resurscentrerad terapi
    Prisberäkning 101.8 € (*101.8 €)
  • Korttidsterapi, privat kund
    Prisberäkning 101.8 € (*101.8 €)
  • Korttidspsykoterapi, privat kund
    Prisberäkning 101.8 € (*101.8 €)

Ta kontakt

Du kan lämna en kontaktbegäran till en expert. Skriv inte konfidentiella patientuppgifter i meddelandet.