Onko leikkaus aina tarpeen urheiluvammojen hoidossa?
Urheiluvammoja syntyy sekä tapaturman että rasituksen yhteydessä. ”Rasitusvammoihin ei yleensä tarvita kirurgiaa, vaan ohjausta ja lihaskuntovalmennusta”, selvittää kirurgi ja ortopedi Helena Ervasti. Hän hoitaa työssään kaikentasoisten liikkujien vaivoja. Joukossa on niin ohimenevien muotilajien kuin suosittujen massalajien aiheuttamia urheiluvammoja.
Mitkä ovat tavallisimpia urheiluvammoja?
Urheillessa loukkaantuvat yleisimmin nilkat, polvet, ranteet ja olkapäät. Kaatuessa otetaan kädellä vastaan ja telotaan ranne tai olkapää. Suunnanvaihdoslajeissa nilkat muljahtavat ja polvet vääntyvät. Olkapään revähdyksiä ja murtumia ei yleensä tarvitse hoitaa kirurgisesti, mutta sijoiltaan menot vaativat useimmiten leikkaushoitoa alle viisikymppisillä aikuisilla ja nuorilla. Jokaisen vamman yhteydessä pohditaan oikea hoitomuoto tarkoin. Usein alkuvaiheen hoito on lepo ja kantoside tai muu tuki, ja jatkohoito toteutetaan fysioterapialla ja nousujohteisella liikeharjoittelulla.
Tavallisimpia leikattavia olkavammoja ovat sijoiltaan menot ja jännerepeämät.
− Nuoren potilaan tyypillinen olkavamma on kokonaan tai osittain sijoiltaan mennyt olkanivel. Tällöin nivelkuopan reunus on saattanut irrota. Kiertäjäkalvosimen repeämä on iäkkäämpien ihmisten vamma. Solisluun murtumat paranevat nuorilla hyvin, koska murtuma on yleensä paksun luukalvon sisällä, jolloin luu taipuu kuin pajunvitsa. Aikuisilla luu napsahtaa vastaavassa tilanteessa poikki, kertoo Ervasti
Polvet venähtävät helposti kun pelien tiimellyksessä vaihdetaan nopeasti suuntaa. Näitä vammoja tulee esimerkiksi jalkapallossa ja koripallossa mutta myös luistelussa. Venähdykset paranevat ilman kirurgista hoitoa. Niin ikään suunnanvaihdoksissa helposti syntyvät polven kierukka- ja nivelsidevammat vaativat sen sijaan usein kirurgista hoitoa. Polvikierukan repeämässä esiintyy kipua, lukkoilua ja napsumista ja polvi turpoaa.
− Polven vammoja hoidetaan kirurgisesti eniten. Vammoja saattaa tulla samassa epäedullisessa kiertoliikkeessä sekä polven ristisiteisiin että kierukoihin, joskus myös sivusiteisiin. Nämä yhdistelmävammat ovat haastavia, mutta leikkaustulokset ovat yleensä hyviä ja paluu urheiluun mahdollista, vakuuttaa Ervasti.
Eri urheilulajeilla erilaiset riskit
Urheiluvammoissa esiintyy luonnollista kausivaihtelua lajien mukaan. Muotivirtauksiakin esiintyy, aiemmin ortopedia työllistivät rullaluistelussa syntyneet kaatumiset, joissa oli telottu ranteita ja kyynärpäitä, harvemmin olkapäitä tai polvia. Nykyään nämä vammat ovat harvinaisempia, liekö kyse sitten lisääntyneiden ranne- ja kyynärtukien ohella myös opitusta tekniikasta vai onko lajin suurin harrastuspiikki vain ohitettu. Trampoliinivillitys näkyy edelleen. Vaikka hyppyalusta on joustava, syntyy siinä helposti tietynlaisia kipu- ja rasitusvammoja, trampoliinin viereen putoamisten hankalista seurauksista puhumattakaan. Talvinen hitti, lumilautailu, näkyy leikkauspöydällä usein, sillä lautailussa tapahtuu sekä nopeiden suunnanvaihdosten aiheuttamaa kiertoa, että tärähdyksiä ja hyppyjä, jotka koettelevat sekä polvien kierukoita että ristisiteitä. Lumilautakaatumisissa ranteet ovat usein vaarassa.
− Nykyisin nähdään paljon kaikenikäisten salibandyvammoja. Laji on hyvin suosittu myös naisten keskuudessa ja salibandyn nopeat pysäytykset ja polven kiertoliikkeet aiheuttavat mm. eturistesidevammoja enemmän kuin tennis, squash tai sulkapallo. Aerobicissa vammoja tulee harvoin, koska siinä liikuttaessa seurataan joko edessä olevaa ohjaajaa tai peilikuvaa eikä yllättäviä kiertoliikkeitä tai törmäyksiä juuri synny, pohtii Ervasti.
Lihaskunto auttaa kaikenikäisiä
Lapsilla, nuorilla, keski-ikäisillä ja ikäihmisillä on hieman erilaisia vammoja, jotka vaativat usein erilaista hoitoa.
− Lasten ja nuorten kudokset ovat niin sitkeitä ja elastisia, ettei niihin helposti synny repeämiä. Esimerkiksi varttuneemmilla yleiset olkapään kiertäjäkalvosimen vammat ovat lapsilla harvinaisia. Samoin polven kierukkaongelmat eivät ole lapsilla kovin yleisiä. Leikattavia polven eturistisidevammoja tavataan toisinaan kilpaa urheilevilla 12–16 vuotiailla lapsilla esim. alppihiihdon tai salibandyn yhteydessä. Kasvuikäisten, urheilevien lasten tyypillisiä vaivoja ovat erilaiset luutumisalueiden kiputilat esim. ns. Osgood-Schlatterin tauti polvessa. Nämä vaivat eivät vaadi leikkaushoitoa, vaan kipua aiheuttavan kuormituksen vähentäminen yleensä riittää.
Ortopedi ei voi liikaa korostaa hyvän lihaskunnon merkitystä.
− Kolmi-nelikymppisissä on urheilun harrastajia, joille liikkuminen ei ole aina ihan luontevaa. Kiireisen työ- ja perhe-elämän välissä syöksytään urheilemaan voimallisesti ja näin syntyy suuria vastakohtia liikkumisen ja liikkumattomuuden välillä. On hienoa, että liikunta ja kuntoilu ovat nyt trendikkäitä asioita, mutta liikuntapalettia olisi usein syytä laajentaa. On parempi harrastaa useampaa lajia, kuin syventyä yhteen ainoaan. Rasitusvammoilta säästyy parhaiten, kun ei koko ajan kuormita samoja paikkoja. Hyvä lihaskunto on jokaisen urheilua harrastavan paras vakuutus. Mitä vaativampi laji on, sitä parempi lihaskunnon tulisi olla. Esimerkiksi jos salibandy aloitetaan kylmiltään ilman teknisiä valmiuksia ja lämpimiä lihaksia, syntyy vammoja herkästi, varoittaa Ervasti.
Myös lapsia ja nuoria urheilijoita kannattaisi opastaa pitämään huolta lihaskunnostaan.
− Huomion kiinnittäminen lihashuoltoon tulisi aloittaa jo nuorena ja muistaa sen merkitys niin kauan kuin liikutaan. Lämmittely ennen liikuntasuoritusta ja venyttelyt sen jälkeen ovat tärkeitä. Kasvun kiihkeä vaihe on urheilevalle nuorelle haaste. Kun lihasmassa nopeasti lisääntyy, oma pelikone muuttuu hätkähdyttävästi ja kun vääntömomentit ovat huomattavasti suurempia saattaa vamma sattua tutuissakin suorituksissa.
Iäkkäillä lihaskunnon merkitys korostuu. Raju ja vaativakin liikunta on mahdollista pitkään, jos perus- ja lihaskunto ovat hyviä. Jos aloittaa liikkumisen vasta ikäihmisenä, kannattaa aloittaa varovaisemmin. Venyvyyden ylläpitäminen on myös tärkeää.
Urheiluvammojen kannattaa antaa parantua rauhassa
Ortopedi muistuttaa myös, että kaikilla vammoilla on oma biologinen paranemisprosessinsa, joka väistämättä vie aikaa. Tarkkoja toipumisaikoja ei myöskään voida antaa, kyse on aina ”suunnilleen ja keskimäärin” -arvioista. Esim. nilkan muljahdusta ja vääntövammaa on tärkeää hoitaa, vaikka vamma ei vaadikaan leikkausta. Aikaa ottaa myös leikatun nilkkamurtuman paraneminen. Kuukausia asianmukaisesti leikatun nilkkamurtuman jälkeenkin nilkka on usein vielä kömpelö ja saattaa turpoilla, vaikka kaikki onkin niin kuin pitää.
Lue lisää:
