Ensimmäisen kuuden ikävuoden aikana noin 8 % tytöistä ja 2 % pojista sairastaa ainakin yhden oireisen virtsatieinfektion (VTI). Nopea VTI:n diagnosoiminen ja hoidon mahdollisimman nopea aloittaminen on tärkeää. VTI:n diagnoosi lapsilla perustuu virtsaviljelyyn.

Varsinkin pienillä lapsilla virtsatietulehduksen diagnoosi pitää varmistaa toisella näytteellä tai rakkopunktiolla. Virtsanäyte onkin diagnostiikassa oleellisen tärkeä, väärän negatiivisen tuloksen yhteydessä jää mahdollisesti vaarallinen tauti toteamatta. Väärä positiivinen tulos taas johtaa turhiin hoitoihin ja tutkimuksiin.

Noin puoleen infektioista liittyy kuume, jolloin epäillään munuaistason tulehdusta. Näistä neljäsosassa todetaan virtsan takaisinvirtausta virtsajohtimiin, ja 1-4 %:ssa tapauksista virtsateissä on virtauseste.

Bakteerien aiheuttama tulehdus saattaa paikantua virtsarakkoon tai levitä laajemmin virtsateihin kuten munuaisiin. VTI:n oireet vaihtelevat huomattavasti mm. infektion paikan sekä lapsen iän, sukupuolen ja mahdollisten virtsateiden rakennevikojen mukaan.

Rakkotulehduksen oireita ovat kipu, kirvely ja tihentynyt virtsaamisen tarve. Ylävirtsatietulehdukseen liittyvät yleensä ankarammat oireet kuten kuume ja jopa kuumekouristukset. Toisaalta imeväisikäisten oireet, esim. huono syöminen ja oksentelu, eivät välttämättä lainkaan viittaa virtsatietulehdukseen, joka kuitenkin saattaa olla oireiden perussyy.

Näytteiden saamisen jälkeen hoito aloitetaan nopeasti. Imeväisikäiset ja hyvin sairaat lapset lähetetään sairaalahoitoon. Diagnoosin ollessa epävarma sairaalatutkimukset ovat myös tarpeen. Koulu- ja puberteetti-ikäisillä tytöillä virtsatietulehdus on yleensä kiusallinen vaiva, joka on syytä todeta ja hoitaa, mutta ei useinkaan aiheuta pitkäaikaisvaikutuksia.

Mikä aiheuttaa virtsatietulehduksen ja mitä siitä on seurauksena?

Lapsen virtsatietulehduksen syy pitää selvittää, koska tulehduksen taustalla voi olla poikkeavuus virtsateiden rakenteessa. Pienten lasten tutkiminen on tärkeintä, koska noin viidesosalla alle yksivuotiaista potilaista on merkittävä virtsateiden rakennevika, ja noin kymmenesosalla kehittyy arpeutuma munuaisiin.

Alle 4-5 -vuotiaiden lasten kohdalla on yleisenä käytäntönä tutkia rakko ultraäänilaitteella tulehduksen jälkeen. Voimakkaan infektion merkit, kuten korkea kuume ja korkeat tulehdusarvot, liittyvät usein rakennepoikkeavuuksiin ja arpeutumariskiin. Osa lapsista tarvitsee sairaalatutkimuksia kuten takaisinvirtaustutkimusta tai munuaisten toimintatutkimusta.

Tulehduksen jälkeinen seuranta

Lapsen paraneminen kuumeisen virtsatietulehduksen jälkeen on syytä varmistaa virtsanäytteellä lääkehoidon jälkeen. Myöhempien virtsanäytteiden ottaminen oireettomilta lapsilta johtaa herkästi turhiin lääkehoitoihin. Vajaa puolet lapsista saa uusintatulehduksen. Toistuvien tulehdusten perimmäisiä syitä ei tunneta tarkkaan. Toisilla lapsilla bakteerit jostain syystä pääsevät toistuvasti virtsaputkea pitkin rakkoon ja lisääntyvät siellä. Rakon huono tyhjeneminen parantaa bakteerien viihtymistä.

On tärkeää muistaa mm. säännöllinen virtsalla käynti, ummetuksen hoito ja marjojen syönti, jotka suojaavat infektiolta.

Pitkäaikaista suojalääkitystä tarvitsevat erityisesti lapset, joilla on lisääntynyt riski saada munuaistason tulehdus eli lapset, joilla on todettu merkittävä rakennepoikkeavuus tai virtsan takaisinvirtaus.

Toinen suojalääkityksestä hyötyvä ryhmä on toistuviin rakkotulehduksiin sairastuvat lapset, varsinkin, jos heillä on kastelua tai ummetusta.

Kuvantamistutkimukset apuna riskikartoituksessa

Lasten virtsatietutkimukset painottuvat määrällisesti ennen syntymää todetun poikkeavuuden jatkoselvittelyyn, munuaistasoisen virtsatietulehduksen syyn jatkoselvittelyyn ja sattumalöydöksenä ultraäänitutkimuksessa todetun hydronefroosin eli laajentuneiden munuaisaltaiden jatkotutkimuksiin.

Kuvantamistutkimuksilla halutaan löytää ne lapset, joilla on riski saada tai joilla jo on munuaisvaurio. Asiantuntijoiden suositukset infektionjälkeisestä kuvantamisesta vaihtelevat kovasti.

Ultraäänitutkimuksessa todettu lievä hydronefroosi voidaan kontrolloida turvallisesti 1-6 kk:n kuluttua uudella ultraäänitutkimuksella. Mitä nuorempi lapsi on, sitä varhemmin tehdään kontrollitutkimus.

Jos hydronefroosi on keskivaikea tai vaikea, tarvitaan sairaalatutkimuksia. Selvässä hydronefroosissa suositellaan estolääkkeen käyttöä, kunnes hydronefroosi on lauennut tai hoidettu. Muistettava on, että este virtsateissä (hydronefroosi) on aina pahempi vika kuin virtsan takaisinvirtaus (VUR) ja että tulehdus yhdessä jommankumman kanssa vaurioittaa munuaista pahemmin kuin pelkkä hydronefroosi tai takaisinvirtaus.

Miten suhtautua virtsan takaisinvirtaukseen?

Arviolta 20-25 %:ssa munuaistason tulehduksen syynä on vesikoureteraalinen refluksi eli virtsan takaisinvirtaus (VUR). VUR jaotellaan kansainvälisen luokituksen mukaan rakon varjoainekuvauksen eli miktiokystografian (MCG) löydösten perusteella asteisiin I-V.

Normaalisti vain III-V asteet edellyttävät hoitoa. Hoitolinjoina ovat: a. konservatiivinen tulehduksenestolääkitys, b. ruiskutus- eli injektiohoito ja c. korjaava leikkaushoito.

Nykyisin on mahdollista tutkia virtsarakko magneettikuvauksellakin niin, että voimakkaat takaisinvirtaukset voidaan nähdä. Tutkimuksen tekeminen ultraäänellä vaatii aikaa, jotta tutkimuksen aikana virtsa täyttäisi virtsarakon hitaasti ja lopussa tehtäisiin vielä miktio- eli pissausvaiheen kuvaus.

Toisaalta katetrointi osastolla, odottelu tutkimukseen pääsyä ja tutkimus itsessään isotooppiyksikössä tai röntgenkuvantamisyksikössä vievät paljon aikaa. Pienen lapsen (6 kk-3 v) magneettikuvaus vaatii nukutuksen.

Jos tulehdusta hoitava ja sen syyn jatkotutkimuksesta vastaava lastenlääkäri tai kokenut terveyskeskuslääkäri valitsevat yhdessä lapsen vanhempien kanssa konservatiivisen hoidon, ei urologin konsultaatiota tai kannanottoa tarvita. Muussa tapauksessa tai, jos konservatiivinen hoito ei onnistu, on lapsi, jolla on todettu III-V asteen refluksi, ohjattava urologin vastaanotolle.

Yökastelun taustalla voi olla useita syitä

Yökastelu ilmenee usein suvuittain, ja noin puolella kastelevien lasten vanhemmista on ollut pitkittynyttä yökastelua. Suomessa on arviolta 30 000 yli viisivuotiasta yöllä kastelevaa lasta.

Yökastelun syynä saattaa olla se, että lapsi erittää yöllä normaalia enemmän virtsaa tai nukkuu hyvin sikeästi. Myös lapsen virtsarakon seinämän lihas, joka aiheuttaa virtsaamisen, saattaa olla yliaktiivinen. Noin joka viides yökastelija kastelee myös päivällä. Jos lapsi ei kesken leikkiensä "ehdi" virtsaamaan, pitää hänet ohjata virtsalle parin, kolmen tunnin välein, jotta rakkolihas rentoutuisi tarpeeksi usein.

Yökastelua hoidetaan hälytinlaitteella tai hormonivalmisteella

Yökastelun hoito aloitetaan tavallisesti 5-6 vuoden iässä. Jos lapsi on päivällä kuiva, tarvitaan tutkimuksina yleensä vain virtsakoe tulehduksen poissulkemiseksi.

Yökastelua hoidetaan hälytinlaitteella tai hormonivalmisteella. Lasta ei kannata herättää yöllä virtsaamaan. Hälytinlaitteita on kahdenlaisia: lakanan alle laitettava levy tai housujen sisäpuolelle kiinnitettävä pieni laite. Yli puolella lapsista kastelu lakkaa hälytinhoidolla, mutta osalla kastelu alkaa hoidon jälkeen uudestaan.

Toinen yökastelun hoitomuoto on synteettinen hormoni, Minirin. Se annetaan kielen päällä liukenevana tablettina tai nenään annosteltuna. Tästä hoidosta hyötyvät erityisesti lapset, jotka eivät kastele joka yö. Lääkettä voidaan käyttää myös tilapäisesti, esim. leirien ajan. Minirin-hoidon teho on samaa luokkaa kuin hälytinlaitteen. Näitä hoitomuotoja voidaan myös käyttää samanaikaisesti.

Jaa