Tietoa työterveysasiakkaille koronapandemiaan liittyen

17.1.2023​

Turvallisesti töissä

Työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta myös poikkeusoloissa. Epidemiatilanteessa työpaikan riskienarviointi on päivitettävä säännöllisesti huomioimaan koronavirukseen liittyvät seikat. Riskinarvioinnissa on tärkeä olla mukana sekä työntekijöiden edustaja(t), että työterveystiimistä mieluiten työterveyslääkäri.

Osana työpaikan epidemiatilanteen hallintaa, työpaikoille on tärkeä laatia selkeät suunnitelmat, jotka mahdollistavat turvallisen ja mahdollisimman normaalin työskentelyn myös poikkeustilanteissa. Suunnitelmaa on tärkeä päivittää säännöllisesti epidemiatilanteen mukaan ja siihen on hyvä kirjata työpaikkakohtaiset ohjeet ja menettelytavat, joilla vähennetään tartuntariskiä työpaikalla.

Työterveydellä on asiantuntijarooli ajankohtaisen lääketieteellisen tiedon jakamisessa sekä työpaikkojen riskien kartoittamisen, suojautumisen, turvallisen työnteon ja työpaikan tartuntaketjujen katkaisun kysymyksissä. Olethan yhteydessä yrityksenne työterveystiimiin saadaksesi lisätietoja.

Koronarokotukset työterveydessä

Lisätietoja koronarokotuksista työterveydessä saat asiakasvastaavaltasi, työterveyden yhteyshenkilöltäsi ja Koronarokotukset työterveyden asiakkaille.

Toimi näin, jos olet sairastunut tai epäilet koronavirustartuntaa

  • Jos sinulla on koronavirusinfektioon sopivia oireita ja tarvitset lähetteen koronavirustestiin tai lääkärin ohjeita ja apua, ota ensisijaisesti yhteys Digiklinikalle.

  • Jos oireesi ovat lieviä ja yleistilasi hyvä, sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua koronatestiin. Voit halutessasi tehdä kotitestin.​

  • Suosittelemme vahvasti, että oireisena vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan. Aika lasketaan oireiden alusta. Jos saat positiivisen testituloksen kotitestistä, suositus on, että pysyttelet kotona ja vältät vapaaehtoisesti kontakteja, kunnes olet ollut oireeton 2 vuorokauden ajan ja oireiden alusta on kulunut vähintään 5 vuorokautta.

  • Vakavissa oireissa ota suoraan yhteys julkiseen terveydenhuoltoon tai yleiseen hätänumeroon 112

​​​​Materiaaleja ja hyödyllisiä lähteitä yritysten käyttöön

Lisää aiheesta