Lasten unihäiriöt

Lasten unihäiriöt ovat melko tavallisia ja harmittomia. Ongelman jatkuessa vanhempien voimavarat saattavat kuitenkin joskus ylittyä ja perhe tarvitsee ulkopuolista tukea. Tällöin heitä auttaa Mehiläisen unikouluasiantuntija Jukka Vakkila.

Lapsen uniongelmien hoito

Mehiläisen unikoululla voi lähteä parantamaan vauvan tai taaperon nukkumista. Unikoulu on tarkoitettu 0,5-2-vuotiaan lapsen uniongelmiin.

Yleensä vauvat löytävät yö- ja päivärytmin kolmen kuukauden ikään mennessä ja kuuden kuukauden ikäiset vauvat nukkuvat jo 6-8 tunnin yhtämittaisen yöunen. Osa lapsista jatkaa kuitenkin tiheää heräilyä yöaikaan, jolloin vanhemmat saattavat tarvita apua.

- Annamme vanhemmille neuvoja lapsen normaaliin unirytmiin siirtymisessä. Opastamme, kerromme hoidon periaatteet, tarkistamme vauvan unirytmin kotona ja annamme muuta tukea. Heti alussa varmistamme, että kyseessä on nimenomaan unen rytmittymiseen liittyvä häiriö, eikä jokin muu unen laatua tai määrää häiritsevä sairaus, lääkäri Jukka Vakkila kertoo.

Tavoitteena on, että lapsen päivä- ja yörytmi paranee ja lapsi nukkuu vastaisuudessa yönsä rauhallisesti, ilman heräämisiä.

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Lasten unihäiriöt ovat osittain länsimaiseen kulttuuriin liittyvä ilmiö.

- Alhaisemman elintason maissa lapset ja vanhemmat nukkuvat usein samoissa tiloissa, joten pienelle lapselle ei yöaikaan yhtä helposti kehity turvattomuuden tunnetta. Lisäksi vaatimukset häiriintymättömästä unesta ovat länsimaissa suuremmat, sillä korkean elintason ylläpitämiseksi molemmat vanhemmat käyvät töissä, Vakkila kertoo.

Unikouluasiantuntijana Mehiläisessä toimii Jukka Vakkila ja hänelle voi varata 45 minuutin unikouluajan 0,5-2-vuotiaan lapsen uniongelmissa.

Jaa