Jonas Metsärinne

Fysioterapeutti

Toimin tuki- ja liikuntaelinsairauksien parissa. Erityisosaaminen alaraajojen kiputilojen tutkimisessa ja kuntoutuksessa, jossa oiretta aiheuttavan mekanismin ymmärtäminen vaatii jalkaterän, nilkan, polven ja lonkan alueen kokonaisuuden ymmärtämistä. Oireiden pitkittyessä kipua ylläpitävien mekanismien tunnistaminen on ensisijaista oikean hoidon suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Alaraajojen lisäksi hoidan päivittäin myös muita kehon osa-aluiden kiputiloja kuten selän ja olkapään. Asiakkaani koostuvat kaiken ikäisistä.

Hoitotoimenpiteinä voi olla mm. nivelten ja pehmytkudosten käsittelyä, hallinnan ja liikemallien harjoittamista, sekä tarvittaessa tukipohjallisten valmistaminen. Yksilölliset harjoitteet ovat osa onnistunutta fysioterapiaa.

Koen suurta intohimoa alaani kohtaan ja kouluttaudun säännöllisesti. Toimin myös yritysvalmennuksen kehitystiimissä sekä fysioterapeuttina.

Vastaanotollani tulet varmasti kuulluksi.


Tervetuloa!

Ajanvarausohje

Ensimmäistä käyntiä varatessa suosittelen varaamaan samalla toisenkin käynnin seuraavalle viikolle, jotta ensimmäisten hoitokertojen väliin ei tule liian pitkää taukoa. Otathan mukaan fysioterapialähetteen, jos sellaisen olet lääkäriltä saanut.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Fysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Nilkan ja jalkaterän vaivat ja vammat
  • Polvivaivat ja -vammat
  • Urheilu- ja rasitusvammat
  • Selkävaivat ja -vammat
  • Yksilölliset tukipohjalliset

Tutkinnot

  • Fysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Terapeuttinen harjoittelu
  • Alaraajatutkimus
  • Urheilufysioterapia
  • Hieronta
  • Fysioterapiakäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Vantaa Airport
Lentäjäntie 1 E, 6. krs
Avoinna tänään
07:30 - 19:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 2702Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Fysios Mehiläinen Vantaa Tikkurila
Unikkotie 3 C
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min