Raskausajan ultraäänitutkimus

Niin sanottu varhaisultraääni voidaan tehdään raskausviikolla 6-10. Tutkimus kertoo, onko raskaus kohdunsisäinen ja se antaa tietoa sikiön elossa olosta, raskauden kestosta ja sikiöiden lukumäärästä.

Sikiön niskaturvotusmittaus

Sikiön niskaturvotusmittauksessa eli NT-mittauksessa raskausviikoilla 11+0-13+6 tarkastellaan sikiötä systemaattisesti ja etsitään alkuraskaudessa todettavia poikkeavuuksia. Tutkimuksessa määritetään raskauden kesto ja havaitaan monisikiöraskaudet.

Raskausviikot 19+0-21+6

Raskausviikoilla 19+0-21+6 tehtävän rakenneultraäänitutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa sikiön vaikeat rakennepoikkeamat ja mahdollistaa sikiön jatkotutkimusten toteuttaminen ennen kuin raskaus on kestänyt 24 viikkoa. Tutkimuksessa katsotaan sikiöiden lukumäärä, vointi, rakenteet, raskauden kesto, lapsiveden määrä sekä istukan sijainti ja rakenne. Näillä viikoilla tehtävässä rakenneseulonnassa jatkotutkimuksiin, neuvontaan ja jatkotoimenpiteistä päättämiseen jää riittävästi aikaa.

Raskausviikon 24 jälkeen

Raskausviikon 24 jälkeen tehtävän sikiön rakennepoikkeavuuksien seulonnan tavoitteena on tunnistaa sellaiset poikkeavuudet, joiden kohdalla syntyvän lapsen ennustetta voidaan parantaa ohjaamalla raskauden seuranta ja synnytys hyvin varustettuun sairaalaan, jossa sekä synnyttäjä että vastasyntynyt voivat saada tarvitsemansa hoidon viiveettä.

Ultraäänitutkimus erikoistapauksessa

Alkuraskaudessa ultraäänitutkimus on syytä suorittaa, jos naisen kuukautiskierto raskautta edeltävinä kuukausina on ollut selvästi epäsäännöllinen.

Jos odottavalla äidillä on ollut kohdun ulkoinen raskaus, on ultraäänitutkimus syytä suorittaa kohdun sisäisen raskauden varmistamiseksi heti varhaisraskaudessa. Raskausviikoilla 5-6 eli 1-2 viikon kuluttua odotettujen kuukautisten poisjäännistä voidaan vaginaalisella ultraäänitutkimuksella todeta kohdunsisäinen raskaus.

Lievää kipua ja niukkaa verenvuotoa esiintyy alkuraskaudessa sangen usein. Raskauden normaali jatkuminen on kuitenkin syytä varmentaa ultraäänitutkimuksella. Myös keski- ja loppuraskauden verinen vuoto on syy pikaiseen ultraäänitutkimukseen.

Jos äidillä on keski- tai loppuraskaudessa supistelua, voidaan vaginaalisella ultraäänitutkimuksella havaita, onko kohdunkaulassa tapahtunut ennenaikaiseen synnytykseen altistavaa lyhenemistä tai kohdunsuun avautumista.

Sikiön tarjonnan poikkeavuuden epäily on hyvä varmentaa ultraäänitutkimuksella.

Äitiysneuvolassa mitattava kohdunpohjamitta (SF-mitta) heijastaa sikiön hyvinvointia ja kasvua. Jos mitta kasvaa liian nopeasti tai hitaasti, on ultraäänitutkimus tilanteen selvittämiseksi paikallaan.

Kaikkiin raskausajan ultraäänitutkimuksiin pääsee Lääkärikeskus Mehiläisessä.

Teksti: Heikki S. Virtanen, LT,gyn, Mehiläinen, Turku

Lue lisää:

Sikiön kromosomipoikkeavuuksien seulonta

Jaa