Iivo Niskanen: Kotiharjoittelu kruunaa rankan leiriviikon

Blogi 18.5.2018

Palasin lauantaina kotiin Kuopioon viikon leiriltä Vuokatista. Sain vedettyä siellä rankan, mutta hyvän harjoitusviikon pääasiassa lumilla hiihtäen. Harjoitustunteja kertyi yli 30, sisältäen neljä kovemman puoleista treeniä. Kovat treenit hiihdimme yhdessä maajoukkuekavereideni Perttu Hyvärisen ja Risto-Matti Hakolan kanssa. Lisäksi teimme yhdessä nopeusharjoituksia. Peruskestävyyslenkeillä testasin paljon suksia. Olo on nyt hyvällä tapaa väsynyt.

Jotta jaksan kilpailla talven aikana noin 30-40 Maailman Cup -starttia ja kotimaan kisat päälle, täytyy minun harjoitella paljon vielä kuukauden päivät.

Korkeanpaikan sijasta harjoittelua merenpinnan tasolla

Edellisinä vuosina olen ollut tähän aikaan Val Senaleksessa korkeanpaikanleirillä hiihtämässä. Korkealla hiihtotreenit ovat olleet enimmäkseen peruskestävyyslenkkejä. Tänä vuonna teimme valmentajani Olli Ohtosen kanssa tietoisen päätöksen jättää korkeanpaikanleiri väliin ja jäädä merenpinnan tasolle harjoittelemaan. Näin voin tehdä enemmän tehoharjoituksia hiihtäen. Matalalla uskaltaa myös treenata määrällisesti enemmän, koska palautuminen on hallitumpaa.

Tällä hetkellä olen aiempiin vuosiin verrattuna teknisesti paremmassa vireessä, koska olen pystynyt hiihtämään enemmän kovilla vauhdeilla.

Iivo kirjoittaa Urheilu Mehiläisen blogia

Nuorten hiihtäjien harjoittelu kehittynyt

Vuokatissa oli leirillä myös alle 15-vuotiaita hopeasompahiihtäjiä. Kävin vierailemassa heidän luennolla. Tuntuu, että tämän päivän kärkinuorten harjoittelu on paljon laadukkaampaa kuin omana aikanani. Nykyään tietoa oikeanlaisesta harjoittelusta on helpommin saatavilla.

Oli ilo olla motivoimassa nuoria hiihtäjän alkuja. Kerroin omasta kilpailukauden harjoittelusta ja tavoista. Lopuksi nuoret saivat esittää minulle kysymyksiä. Paljon kysyttiin harjoittelemisesta, mutta myös muusta, kuten; monetko monot minulla on?

Kotona ohjelmassa virittäytyminen kisakauteen - ja hampaiden huolto!

Nyt vietän viimeistä kotipätkää ennen monen viikon reissuja. Henkisesti on mukava käydä kotona puolisoa ja koiraa moikkaamassa. Lisäksi on kiva touhuta kotihommia treenien lomassa. Vuokatin Urheiluopistolla on huippuruoat, mutta välillä on todella kiva laittaa ruokaa myös itse. Lounaaksi laitan yleensä hiilihydraattipitoisia pastaruokia ja päivälliseksi väännän esimerkiksi risottoa. Kanaa tulee laitettua myös paljon.

Tärkein syy kotona käyntiin on, ettei tule hiihdettyä ensilumilla liikaa heti alkuunsa. Kotona teen kevyempää sulanmaanharjoittelua jalan, rullasuksilla ja myös hermottavaa punttisaliharjoittelua.

Iivo lepäämässä hotellihuoneessa

Kotipätkän aikana kuulostelen elimistöni tuntemuksia, jotta tiedän, milloin kroppani on palautunut edellisestä viikosta. On tärkeää, että lähden torstaina seuraavalle leirille Vuokattiin hyvissä voimin. Siellä avaan myös kilpailukauteni Suomen Cupin kilpailuissa tämän viikon lopussa.

Kun harjoituskautta on jäljellä enää kuukausi, voin sanoa, että kaikki on mennyt harjoittelussa hyvin eikä terveydenkään kanssa ole ollut ongelmia. Ennen seuraavan leirin alkamista käyn kuitenkin Hammas Mehiläisen vastaanotolla Kuopiossa. On tärkeä varmistaa, että hampaat ovat kunnossa, eikä sieltä löydy mitään kilpailukauttani häiritseviä yllätyksiä.

Pysykää kuulolla!

-Iivo

Pääkuva: Ismo Eskelinen

Blogitekstin on kirjoittanut maastohiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen.

Seuraa Iivon ja muiden urheilijoiden kuulumisia myös Urheilu Mehiläisen instagram-sivuilla @urheilumehilainen.