Urheilu Mehilainen_San Siro

Lehdistötiedote 9.11.2018

Argentiinalaissyntyinen jalkapalloilija Lucas Biglia leikattiin torstaina 8.11.2018 Urheilu Mehiläisessä Turussa. AC Milanissa pelaava 32-vuotias keskikenttäpelaaja loukkaantui harjoituksissa 31.10.2018.

Lucas Biglian akillesvamman leikkasi Urheilu Mehiläisen ortopedi Sakari Orava yhdessä ortopedi Lasse Lempaisen kanssa. Leikkausta seuraamassa olivat myös Biglian joukkuelääkäri Stefano Mazzoni sekä fysioterapeutti Daniele Falsanisi.

- Urheilu Mehiläisen ja AC Milanin välillä on tehty jo pitkään yhteistyötä. Tässäkin tapauksessa AC Milanista lähetettiin magneettikuvat meille Suomeen, ja kuvissa olleiden löydösten perusteella tehtiin päätös toimenpiteen tarpeellisuudesta, Orava kertoo.

- Leikkaus sujui hyvin, ja tavoitteena on, että paluu kentälle on mahdollinen noin neljän kuukauden kuluttua, arvioi Lempainen Biglian toipumista toimenpiteestä.

- Seuraamme suunnitellun kuntoutumisen edistymistä tarkasti, ja annamme ohjeita kuntoutukseen, kuvailee Orava yhteistyön jatkumista Biglian kanssa myös leikkauksen jälkeen.

Biglia on pelannut Argentiinan maajoukkueessa voittaen hopeaa Brasilian MM-kisoissa vuonna 2014. Hän on edustanut Argentiinaa useana vuonna FIFA:n World Cupissa. Maajoukkueuransa Argentiinan riveissä Biglia lopetti 2018. AC Milanin riveissä hän on pelannut vuodesta 2017.

Urheilu Mehiläisen ortopedit Orava ja Lempainen ovat tänä vuonna hoitaneet myös useiden muidenkin huippujalkapalloilijoiden urheiluvammoja, kuten FC Barcelonan Carles Aleñan takareisivamman sekä Real Madridin Jaime Sánchez Muñozin akillesjännevamman.