Lars Neleman

Yleislääkäri
Ammatinharjoittaja

Olen ollut töissä lääkärinä julkisessa erikoissairaanhoidossa lastenpsykiatrialla. Hoidan Mehiläisessä pelkästään keskittymisvaikeuksia, esimerkiksi ADHD/ADD-epäilyjä. Lääkärinä arvostan, että teemme hoitopäätökset yhdessä potilaan ja perheen kesken, jotta saisimme aikaan mahdollisimman hyvän ja persoonallisen hoitosuunnitelman.

Keskittymisvaikeuksien arviointi kestää yleensä vähintään 2 käyntiä, joiden aikana suunnitellaan jatkohoito. Mahdollinen aloitettu lääkitys vaatii seurantapuhelua. Hoidan myös jo diagnosoituja ADHD-lapsia tarvittaessa. Teen myös ADHD:n liittyviä B-lausuntoja, esimerkiksi Kelan kuntoutus- tai erityiskorvattavuuslausuntoja.

Mikäli lapselle on aiemmin tehty tutkimuksia esimerkiksi koululääkärillä, psykologilla, tai opettajalla, suosittelen ottamaan niihin liittyvät tiedot mukaan.

I also offer my services in for English speaking families. Note that I only treat children from 7-12 years old who have trouble focusing, for example, suspicion of ADHD or ADD.

As a medical doctor, I value shared decision making for all my patients and their families. This entails that, we decide together on a personalized treatment plan.

Ajanvarausohje

Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.

Otan vastaan alakouluikäisiä potilaita (7–12-vuotiaita).

Tarjoan 60 minuutin vastaanottoja.

Käyntien jälkeen seurantapuhelu 15 min

Lausuntoja varten 30 min puheluaika (paperityöaika)

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Yleislääkäri

Kiinnostuksen kohteet

  • ADHD

Tutkinnot

  • Laillistettu lääkäri

Kielitaito

  • suomi, työkieli
  • englanti, äidinkieli
  • hollanti, äidinkieli

Palvelut

  • B-lausunto (laaja, erittäin laaja)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia

Toimipisteet

Mehiläinen Helsinki Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18 A
Avoinna tänään
08:00 - 20:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
    Hinta-arvio 236.80 € (*228.80 €)