Sappikivien oireet ja hoito

Sappikivitaudissa sappirakkoon muodostuu sappikiviä. Kiviä syntyy, kun sappirakossa seisovan sappinesteen ainesosat kiteytyvät. Lapsilla sappikivitauti on harvinainen, mutta aikuisilla sappikivet kehittyvät hiljalleen iän myötä. Sappikiviä on arviolta noin 15 prosentilla aikuisista.

Sappikivitaudin oireet

Sappikivitaudin tyypillinen oire on äkillisesti, yleensä ruokailun jälkeen alkava oikeanpuoleinen ylävatsakipu, joka saattaa säteillä myös selkään. Sappikivikohtauksessa kipu kestää yleensä puolesta tunnista pariin tuntiin.

Sappikivitauti voi oireilla myös epämääräisemmin ja siihen voi liittyä pahoinvointia. Toisinaan närästyksen ja sappikivistä aiheutuvien oireiden erottaminen voi olla hankalaa.

Suurimmalla osalla sappikivet eivät kuitenkaan aiheuta oireita. Useimmiten oireettomat sappikivet todetaan sattumalta vatsan ultraäänitutkimuksen yhteydessä.

Lue lisää ultraäänitutkimuksesta.

Sappirakon tulehdus ja sappitiehyeen tukos

Jos sappikiviin liittyvä kipu eli niin sanottu sappikivikohtaus ei lakkaa itsestään muutaman tunnin kuluessa, saattaa kyseessä olla sappirakon tulehdus tai sappitiehyeen tukos. Sappirakon tulehdukseen liittyy kuumetta ja tulehdusarvot nousevat. Sappitiehyttukoksen oireena voi olla myös silmänvalkuaisten ja ihon keltaisuutta.

Milloin lääkäriin?

Mikäli sappikivitaudista ei ole tietoa, on voimakkaan ylävatsakivun yhteydessä syytä hakeutua nopeasti hoitoon ja tutkimuksiin. Sappikivet todetaan ultraäänitutkimuksella.

Varaa aika vatsaelinsairauksiin erikoistuneelle sisätautilääkärille eli gastroenterologille Mehiläisen ajanvarauspalvelusta  tai soittamalla asiakaspalveluun 010 414 00 (0,084 €/min).

Tutustu Mehiläisen gastroenterologian erikoislääkäreihin. 

Varaa aika gastroenterologille

Sappikivitaudin hoito

Jos sappikiviin liittyy lisätauteja, kuten sappirakon tulehdus tai sappitiehyeen tukos, tarvitaan välitöntä hoitoa sairaalassa. Mikäli lisätauteja ei todeta, ei leikkaus ole tarpeen ensimmäisen sappikivikohtauksen jälkeen. Mikäli kipukohtauksia on ollut useita, hoidetaan sappikivet leikkauksella. Leikkauksessa poistetaan sappirakko ja sen mukana kivet. Oireettomat sappikivet eivät vaadi leikkaushoitoa.

Lue myös:
Sappirakon poistoleikkaus eli kolekystektomia

Sappikivien ehkäisy

Painonhallinnalla ja terveellisillä elintavoilla voidaan ehkäistä sappikivien muodostumista, sillä ylipaino sekä runsasrasvainen ja vähäkuituinen ruokavalio lisäävät sappikivien vaaraa. Toisaalta myös nopea laihtuminen saattaa vaikuttaa sappikivitaudin syntymiseen.

Tutustu:
Syö terveellisemmin – valmennus terveellisen ruokavalion tueksi

Asiantuntijana gastrokirurgi, LT Kai Klintrup.

Asiantuntijat ja toimipisteet

Jyri Aalto
LL, yleislääkäri
9.4
Markku Aarnio
Gastrokirurgian erikoislääkäri, LT, Dosentti
9.8
Simo Aarnio
Työterveyshuollon erikoislääkäri
9.5

Lisää aiheesta

joulukuu 2021viikko 48