Pallolaajennus - kokemuksia ja huippuasiantuntijuutta

Talvella 2018 lohjalainen Markku Hämäläinen alkoi aavistella, että nyt ei fyysisessä kunnossa ollut kaikki kohdallaan. Kunto heikkeni, henkeä ahdisti ja rinnassa tuntui kipua. Useiden vaiheiden jälkeen Hämäläinen päätyi lokakuussa Mehiläiseen varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tarpeelliseksi tehdä ahtautuneen sepelvaltimon pallolaajennus ja stenttaus.
Kyseessä oli anatomisesti haastava ja pitkä sepelvaltimon ahtauma. Pallolaajennus ja stenttaus tehtiin Mehiläinen Töölössä kahden huippuosaajan, kardiologian erikoislääkäri Kaj Ekströmin sekä Tomi Kaukosen toimesta huolellisesti etukäteen suunnitellen ja mahdolliset ongelmat ennakoiden. Toimenpiteessä varauduttiin käyttämään kyseisten hankalien ahtaumien hoidossa tarvittavia erityisvälineitä.
Toimenpide tehtiin rannevaltimon kautta. Näin vältettiin avosydänleikkaus ja siihen liittyvä pitkä toipuminen. Hämäläisen tapauksessa itse toimenpide kesti noin 45 minuuttia.
- Pallolaajennus sujui asiallisesti suunnitelmien mukaan. Kärsin toimenpiteen aikana kivuista, kun stenttiä laitettiin tiukkaan suoneen, mutta kipua lääkittiin tehokkaasti. Lääkäri oli koko ajan tilanteen tasalla ja kyseli vointiani, Hämäläinen kuvailee.
Hämäläinen siirrettiin leikkauspäivän iltana vuodeosastolle, josta hänet kotiutettiin seuraavana päivänä. Toimenpiteen jälkeen Hämäläisen olo oli hieman heikko.
- Aluksi liikunta jäi vähän vähemmälle ja olen ollut väsynyt. Onneksi olen nyt päässyt myös liikkeelle. Liikkuminen on tärkeää toimenpiteen jälkeen, sanoo Hämäläinen.
Myös lääkäri kannustaa liikuntaan.
- Toimenpiteen jälkeen ranne on tyypillisesti arka ja mustelmainen päivistä viikkoon ja suurin osa toipumisesta liittyy lähinnä tähän. Sydämen puolesta kannustamme potilaita fyysiseen aktiivisuuteen mahdollisimman pian, oma kunto, muut sairaudet ja yksilölliset rajoitteet toki huomioiden, toteaa kardiologi Kaj Ekström.
Toimenpiteestä ja asioinnista Mehiläisessä jäi Hämäläiselle positiivinen kokemus.
- Hoitosuhde on ollut loistava ja käynnit miellyttäviä. Potilas on pidetty hyvin ajan tasalla ja samoin hyvin tarkasti on evästetty jatko ja se, mitä on tulossa.
- Missään vaiheessa ei ole ollut epäselvää, etteikö asiat tästä selviäisi, sanoo Hämäläinen lopuksi.
Asiantuntijat ja toimipisteet



