Atopialla tarkoitetaan perinnöllistä taipumusta reagoida tavanomaista herkemmin elinympäristön ärsykkeille ja muodostaa näille IgE-luokan allergiavasta-aineita . Atooppiseen "oireperheeseen" kuuluvat esimerkiksi ruoka-allergiat, siitepölyallergiat ja niiden aiheuttamat silmä- ja nenäoireet, astma sekä atooppinen ekseema eli ihottuma. Atopia on yleistä, sillä Suomessa atoopikkoperheitä on noin neljännes kaikista perheistä.

Leuto alkutalvi oli kuivaihoisille armollinen. Vuodenvaihteen jälkeen pakkasilmat voivat jo tuottaa lisääntynyttä oirehtimista etenkin atoopikoille. Ilma on kuivaa, talvivaatteiden karkeat kuidut saattavat ärsyttää ihoa, eikä aurinkoa näy pitkiin aikoihin missään. Stressiäkin on monilla enemmän kuin kesäkaudella.

Pitkäaikainen ongelma - vaihteleva taudinkulku

Atooppinen ihottuma puhkeaa useimmiten alle kahden vuoden iässä, joskus kuitenkin vasta aikuisiällä. Atooppinen ihottuma on pitkäaikainen sairaus, jolle on tyypillistä huonosti ennustettavissa oleva, vaihteleva taudinkulku. Joillain oireilu jatkuu lapsuusiästä keskeytyksettä aikuisiälle, joillain voi välillä olla pitkäkin vähäoireinen tai oireeton jakso.

Atooppinen ekseema vaivaa eri ikäkausina eri ihoalueita. Imeväisiässä puhutaan maitoruvesta, poskien ja suun ympäristön ollessa tavallinen ekseeman sijaintikohta. Aika usein alle kouluikäisen atoopikon ihottuman taustalla onkin ruoka-aineallergia, joka pyritään tietysti selvittämään. Myöhemmällä iällä useinkaan mitään spesifiä allergiaa ei iho-oireilun taustalta löydy.

Kouluikäisillä lapsilla yksi atooppisen ihottuman tavallinen ilmenemismuoto on sormien ja varpaiden päiden sekä jalkapohjien kuiva, halkeileva ekseema. Näiden ihottumien nimitys, lumipalloihottuma ja talvijalat (winter feet) tai saapasihottuma kuvaavat hyvin atoopikon vuodenaikojen vaihteluun liittyviä ongelmia. Aikuisiässä atoopikon iho-oireet sijoittuvat tyypillisesti kasvoihin, ylävartalolle ja yläraajoihin. Atooppiseen ihottumaan liittyy aina kutina.

Atooppinen ekseema - ihon rakenteellinen ja tulehduksellinen sairaus

Atoopikon iho on rakenteeltaan ja toiminnaltaan poikkeava. Atooppinen ekseema on tulehduksellinen sairaus, jossa ihon T-solut ovat keskeisessä roolissa. Toisaalta ihon pintakerrosta, sarveiskerrosta, voisi verrata huonosti muurattuun tiiliseinään: kosteus pääsee helposti karkaamaan ja toisaalta se läpäisee monia ihoa ärsyttäviä tekijöitä ja infektioita aiheuttavia mikrobeja. Myös sen rasva-aineenvaihdunta on poikkeavaa. Ihon kosteutuksen kannalta keskeisiä ainesosia ovat keramidit, kolesteroli ja rasvahapot. Atoopikoilla niiden määrä on poikkeavan vähäinen, mikä osaltaan johtaa ihon kuivumiseen. Tästä syystä uusiin kosteusvoiteisiin on lisätty näitä aineosia ajatuksena antaa iholle pitempään kestävä kosteutus.

Atooppisen ihon perushoito

Perusrasvaus on edelleen atooppisen ihon hoidon kulmakiviä. Koska kosteutta ei voi keinotekoisesti sisäisesti suun kautta nauttimalla ihoon tuottaa, ainoa keino lisätä sitä on ulkoisesti suojata ihon pintakerrosta kosteusvoiteilla ja siten vähentää kosteuden haihtumista ja lisätä sen suojauskykyä ulkoapäin tulevilta ärsykkeiltä. Perusvoiteisiin lisätään vettä sitoviksi aineiksi esimerkiksi glykoleja ja glyseroleja jotta kosteus saadaan ihon pintakerrokseen. Jokainen atoopikko kehittyy hiljalleen oman ihonsa "perusvoide-ekspertiksi": se mikä tuntuu parhaalta ja kosteuttaa tehokkaimmin on paras. Jos vanha pitkään käytössä ollut perusvoide edelleen hoitaa tehtävänsä, ei sitä tarvitse muuttaa.

Muutama perusperiaate on kuitenkin hyvä muistaa. Silloin kun iho on hyvin kuiva, hilseilevä ja halkeileva, tarvitaan rasvaisempi voide. Kun talvikausi vaihtuu kevääksi ja kesäksi tai ihon kuivuus muutoin alkaa helpottaa, yleensä riittää vesipitoisempi emulsiovoide tai jo paljon vettä suhteessa rasvaan sisältävä lotion. Ulos pakkaseen mentäessä ei ainakaan vesipitoisia perusvoiteita tai suojavoiteita tule käyttää, ne jopa lisäävät ihon paleltumisriskiä. Iho kannattaa suojata mahdollisimman hyvällä vaatetuksella tai käyttää täysin vedettömiä suojavoiteita. Rasvauksen voi hyvin tehdä ulkoilun jälkeen.

Atoopikko saa mielellään urheilla ja saunoakin. Hiki on kuitenkin yksi atoopikon ihoa tyypillisimmin ärsyttävistä tekijöistä ja siksi se kannatta pyrkiä mahdollisimman nopeasti huuhtelemaan pois. Pesun yhteydessä myös ihon bakteerimäärä vähenee ja se pienentää ihon infektoitumisriskiä. Nestesaippuaa tai perusvoidetta voi käyttää pesuun, mutta ihoa ei kuitenkaan saa hangata, sillä se lisää ihon kuivumista ja heikentää sen suojaominaisuuksia. Aika usein harjaa tai sientä käyttävät seniori-ikäiset, joilla jo iän mukanaan tuoma ihon kosteuden pieneneminen kuivattaa ihoa.

Entä kun perushoito ei riitä?

Perusvoiteiden lisäksi kortisonivoiteet ovat olleet atooppisen ihottuman keskeinen hoito jo vuosikymmenten ajan. Niillä pyritään jaksottaisella hoidoilla rauhoittamaan ihotulehdusta. Kortisonivoiteiden mahdolliset haittavaikutukset aiheuttavat edelleen osittain aiheetontakin pelkoa. Ihon ohenemisesta ja muista haitoista ei ole vaaraa, kunhan voiteen vahvuus valitaan käyttötarkoituksen mukaan oikein ja hoito tauotetaan välillä.

Jos kortisonia ei voida tai haluta jostain syystä käyttää, ne voidaan korvata ns. limuusivoiteilla (pimekrolimuusi ja takrolimuusi). Ne rauhoittavat ihon tulehdusta kortisonivoitein tavoin, mutta eivät pidemmässäkään hoidossa ohenna ihoa. Keinovalohoito (SUP tai UVB) on yleensä hyvä vaihtoehto kesyttömän atooppisen ihon talvikautisen oireilun rauhoittamiseen. Se paksuntaa ihon pintakerrosta, vähentää sen kuivumista ja ärsyyntymistä, pienentää bakteerimäärää, lisää keramideja ja nostaa kutinakynnystä. Valohoidot annetaan valvotuissa olosuhteissa nousevin annoksin, joten ihon palaminen on hyvin harvinaista. Keinovalohoitoa voi turvallisesti ottaa pari hoitojaksoa vuodessa (10-15 kertaa / jakso).

Jos paikallishoidoillakaan ei tulla toimeen, on atooppista ihottumaa mahdollista hoitaa myös muutamilla sisäisillä lääkkeillä. Joskus antibioottikuuri tarvitaan infektiota hillitsemään ja antihistamiineista voi olla pieni apu kutinan hoidossa.

Kun hoitoväsymys iskee

Atooppinen ihottuma on pitkäaikainen ja vaikea-asteisena sosiaalisesti, psyykkisesti ja fyysisesti hyvinkin kuormittava sairaus. Lähes kaikilla potilailla iskee jossain vaiheessa hoitoväsymys, jolloin rasvatuubit lentävät roskakoriin. Silloin läheisten tuki ja hyvä pitkäaikainen hoitosuhde ovat tärkeitä hoitomotivaation palauttamisessa.

Jaa