HomeHome
Ajanvaraus
FI

Ajanvaraus

Haku

Valikko

”Pahimpina hetkinä mietin, että loppuuko tämä koskaan”

Aikuisiän akne on yleisempää etenkin naisilla, ja sairaus voi näkyä kasvoilla hyvinkin pitkään. Akne vaikuttaa usein paitsi ihon myös mielen hyvinvointiin. Kun Noora Kokolla, 28, puhkesi aikuisiän akne, omat ennakkoluulot saivat Nooran karttamaan jopa muita ihmisiä.

Ihoni oli aina ennen ollut hyvä. Muutama kevät sitten leukani kuitenkin alkoi kukkia. Kun finnit eivät hävinneet ja tilanne paheni, menin lääkäriin ja kuulin sairastavani aikuisiän aknea.

Akne sai mut häpeämään kasvojani todella paljon. Itsevarmuuteni rapisi, peittelin naamaani ja jätin asioita tekemättä sen takia, etten halunnut kenenkään näkevän mua. Uskottelin itselleni, ettei kukaan halua aknen takia tutustua muhun saati seurustella mun kanssa.

Oli kamalaa mennä vanhalle kotipaikkakunnalle ja näyttää muuttunutta naamaa kavereille. Tuntui, että olisi pitänyt selitellä heille jotain. Pahoitella, että nyt kävi näin.

Epätoivon tunne oli kaikista raskainta. Kuten silloin, kun kaikista hoidoista ja lääkkeistä huolimatta akne tuli entistä pahempana takaisin. Tai silloin, kun iho oli niin tulehtunut, että kipeät kasvot pitivät öisin hereillä eikä päätä ei voinut painaa tyynyyn.

Silloin mietin, että päättyykö tämä koskaan.

Loppu ennakkoluuloille

Jossain kohtaa aloin ymmärtää, että kaikki ne ulkonäköä koskevat ennakkoluulot kumpusivat minusta itsestäni. En ole kuullut ulkopuolisia kommentteja aknestani. Joskus ihmiset ovat kysyneet ihan uteliaisuuttaan, että miksi mun naama näyttää tältä. Osa on jopa oikeasti luullut, että olen loukannut naamani.

Mun oli pakko opetella elämään uudelleen itseni kanssa. Tajusin, kuinka paljon menetän, jos vain vellon yksin kotona ajatusteni kanssa. Kasvot eivät saa estää mua elämästä.

Olen kerännyt itsevarmuutta hiljalleen takaisin ja harjoitellut sen tosiasian hyväksymistä, että mulla on sairaus, joka nyt sattuu olemaan kasvoilla. En tiedä, koska tämä päättyy tai päättyykö ollenkaan. Vaikka akne on pahentunut, olen silti kulkenut ilman meikkiä. Meikittömyys tekee hyvää mun iholle.

Mun mielestä itsevarma ihminen on sellainen, joka pystyy kantamaan itsensä juuri sellaisena kuin on. Nyt mäkin pystyn kulkemaan pää pystyssä, sillä mä tiedän olevani paljon muutakin kuin mun kasvot.

Uskalla-kampanja jatkuu: Nyt otetaan turhat luulot pois

On tavallista, että nuoren aikuisen mieli askartelee omaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien asioiden parissa. Mehiläisen teettämän tutkimuksen mukaan 15–30-vuotiaista nuorista aikuisista jopa 63 prosenttia miettii usein ovatko heidän terveysvaivansa normaaleja.

Mehiläinen kannustaa puhumaan omasta terveydestä. Noora on yksi kolmesta rohkeasta naisesta, jotka kertovat juttusarjassa, millaisia ennakkoluuloja ja pelkoja oma sairaus on herättänyt ennen ja jälkeen diagnoosin.