Viivi Huuska Mehiläinen raskauden jälkeen ja unettomuus

”Monet varmasti pitävät minua pirtsakkana ja vahvana”

Mira Kmetas, 31, on kahden lapsen äiti, joka ei ole saa nukuttua kunnolla. Raskaudet ja uniongelmat ovat jättäneet jälkiä sekä vartaloon että itsetuntoon.

Kuopuksellani, joka on nyt 1,5-vuotias, epäiltiin kuuden päivän ikäisenä aivokalvontulehdusta. Sairaalareissun jälkeen hänellä oli koliikki kolmen kuukauden ajan. Siitä lähtien olen kärsinyt uniongelmista. En saa nukuttua kunnolla – herään kolmen neljän tunnin jälkeen ja mun on tosi vaikea nukahtaa uudelleen. Lapsen terveysongelmien mukana tuli myös hirveä menettämisen pelko. Heräsin yöllä kuuntelemaan, hengittävätkö lapset.

Tavallaan olen jäänyt koukkuun tähän unirytmiin.

Silloinkin, kun tytöt ovat yökylässä mummolassa, olen yksin kolmen aikaan yöllä juomassa keittiössä vettä. Olen tosi herkkäuninen. Herään korvatulpat päässäkin siihen, jos lapseni itkee.

Mieheni taas on tosi hyvä nukkumaan. Olen välillä hänelle kateellinen, kun olen itse noussut lasten kanssa ylös kuudelta aamulla ja hän nukkuu kymmeneen. Se nostaa tunteita pintaan ja riitaa tulee siitä, kumpi on saanut nukkua enemmän.

Lasten jälkeen minulle on tullut tosi epävarma olo ulkonäköni suhteen.

Ennen lapsia pidin itsestäni hyvää huolta. Minulle oli tärkeää, että vaatteet istuivat ja olin laitettu. Muistan, kun odotin esikoistani ja otin aurinkoa. Käväisin vessassa ja huomasin peilistä, että kasvoilleni oli muodostunut ensimmäiset maksaläiskät. Olin ihan kauhuissani.

Ensimmäisen raskauden aikana painoni nousi 24 kiloa. Raskauden jälkeen kilot tippuivat ja olin täysin normaalipainoinen, mutta kroppani oli muuttunut. Minulla oli raskausarpia reisissä ja vatsassa. En voinut pukeutua bikineihin, sillä tuntui, että kaikki katsoivat mua – ja niitä arpia. Näin vain virheet kropassani. Nyt olin juuri Thaimaassa ja se taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin bikineissä rannalla lasten syntymän jälkeen.

Väsyneenä kaikki turhauttaa ja oma peilikuva inhottaa.

Olen tosi onnellinen lapsista, mutta itsestäni minulla on masentunut olo. En ole pitänyt itsestäni huolta ja kropan muutokset painavat mieltä paljon. Rinnat eivät ole enää rinnat, vaan roikkuvat tissit.

Väsyneenä teen pienistä asioista suuria ongelmia. Lisäksi on ollut tosi kova pala hyväksyä, että olen muuttunut niin paljon siitä, millainen olen ollut aiemmin.

En pyydä mieluusti keneltäkään apua.

Unettomuutta voisi toki hoitaa lääkkeillä, mutta en halua jäädä koukkuun lääkkeisiin. Olen pärjännyt yllättävän hyvin pienillä unilla, ja uskon, että tämä on väliaikaista. Toivon, että löydän jonkun luonnollisen avun nukkumiseen.

Olen positiivinen ja iloinen ihminen. Monet varmasti pitävät minua tosi vahvana. Minun on vaikea näyttää heikkouttani kenellekään, ja puhun harvoin ystävillenikään näistä asioista. Itken joskus yksin, ja se helpottaa.

Ymmärsin, että olen liian kiinni lapsissa.

Olen aina satsannut kotiin ja lapsiin ja huolehtinut siitä, että muilla on kaikki hyvin, mutta itseeni en ole lasten jälkeen jaksanut panostaa.

Nyt olen aloittanut kuntoilun personal trainerin kanssa ja laittanut ruokavalion kuntoon. Tajusin esimerkiksi, että olen syönyt aiemmin liian vähän ja huonosti. En halua laihduttaa, mutta haluan kuntoilulla hyvän olon. Nyt esimerkiksi selkäkivut ovat kadonneet ja oloni on paljon pirteämpi. Itsetuntoni on jo ihan hyvä.

Huomaan, että kun olen ottanut aikaa omiin harrastuksiin, jaksan olla parempi äiti lapsille ja panostaa myös parisuhteeseen.

USKALLA – Mehiläinen x Viivi Huuska

Mira Kmetas halusi mukaan Uskalla-kampanjaan. Valokuvaaja Viivi Huuskan ja Mehiläisen yhdessä toteuttama kampanja ja valokuvanäyttely kannustavat nuoria naisia puhumaan terveyshuolistaan ja jaksamisestaan.

Kmetas sanoo, ettei ole koskaan hakenut mukaan mihinkään kampanjaan mukaan, mutta Uskalla tuntui heti omalta. Hän halusi päästä kertomaan oman tarinansa, vaikka ei ole kertonut ajatuksistaan edes kovin monelle ystävälleen.

Kuvattavana oleminen oli erittäin positiivinen kokemus.

– Musta tuntuu ihan kuin joku kivi olisi tippunut harteiltani. Pääsin kertomaan ajatuksistani ja huomasin, että muillakin oli samoja ajatuksia. Toivoisin, että ihmiset tajuaisivat, että vahvoiltakin näyttävät ihmiset ovat vain ihmisiä ja heilläkin on sydän – ja jokaisella joku asia, jonka kanssa kamppailee. Toivottavasti joku rohkaistuu puhumaan minun esimerkkini avulla, Kmetas sanoo.

Katso myös:

Unettomuus

Huono itsetunto

Nuorinainen.fi

Kurkista Uskalla-kuvausten kulisseihin ja katso "Making Of" -video!