Uni ja unihäiriöt
Unihäiriöt tiiviisti
- Unen häiriöt voivat ilmetä monin eri tavoin, kuten unettomuutena, nukahtamisvaikeuksina, unenaikaisia hengityskatkoksia aiheuttavana uniapneana, levottomina jalkoina, harvinaisempana narkolepsiana tai esimerkiksi erilaisina parasomnioina.
- Unen häiriöitä voidaan tutkia tarkan haastattelun, unipäiväkirjan ja erilaisten seurantalomakkeiden lisäksi erilaisilla unta tai vireystilaa mittaavilla tutkimuksilla.
- Unihäiriöiden hoidossa käytetään häiriön aiheuttajasta riippuen muun muassa asiantuntijan tarjoamaa neuvontaa ja ohjausta, digituettuja valmennusohjelmia, hammaslääkärin kautta saatavaa uniapneakiskoa, tiettyjä toimenpiteitä ja todetussa uniapneassa esimerkiksi CPAP-ylipainehoitoa.
Uneen liittyvät palvelut
Uniongelmat ja unihäiriöt
Hyvän yöunen määritelmä on herätä aamulla virkeänä. Hyvälaatuinen yöuni on osa hyvää elämän laatua. Kiireinen tai epäsäännöllinen elämänrytmi voi sinällään estää hyvän yöunen. Vuorotyö, lasten yöheräämiset, tulehdussairaus tai kiputila voivat satunnaisesti häiritä unta. Tästä voi seurata esimerkiksi
- päiväväsymystä
- unipainetta
- ponnistelua pysyä hereillä
- nukahtelutaipumusta
- virheitä työssä
- uupumista.
Unihäiriöiden tutkiminen
Uneen ja nukkumiseen liittyviä oireita ja ilmiöitä on tarpeen usein kysyä paitsi potilaalta, myös hänen läheisiltään. Etenkin kuorsaus, hengityskatkot, jalkojen liikkeet ja eräät erityisoireet, kuten hampaiden narskutus eli bruksismi ja lasten unihäiriöt, selviävät vain potilaan läheisten havaittua asian. Päivävireyttä ja oireiden vaihtelua seurataan unipäiväkirjalla ja seurantalomakkeilla.
Unen häiriöitä voidaan tutkia tarkan haastattelun, unipäiväkirjan ja erilaisten seurantalomakkeiden lisäksi esimerkiksi:
- kotona tehtävällä unirekisteröintitutkimuksella eli suppea yöpolygrafia -tutkimuksella.
- vireystilaa kartoittavalla hereilläpysymistutkimuksella.
- laajasti unen tilaa kartoittavalla laaja unipolygrafia -tutkimuksella.
Näistä tutkimuksista suppea yöpolygrafia -tutkimusta tehdään Mehiläisessä ja lisäksi vastaanottajillamme on mahdollisuus lähettää potilas tarvittaessa yhteistyökumppanillemme hereilläpysymis- tai laaja unipolygrafia -tutkimukseen.
Unihäiriöiden hoito
Unihäiriöitä hoitavat niihin perehtyneet asiantuntijat, kuten lääkärit, hoitajat, psykologit ja terapeutit. Unihäiriöiden hoito räätälöidään häiriön aiheuttajan mukaan. Unihäiriöiden hoidossa voidaan käyttää häiriön aiheuttajasta riippuen esimerkiksi:
- asiantuntijan tarjoamaa neuvontaa ja ohjausta
- digituettuja valmennusohjelmia
- yksilöllisiä melua vaimentavia unitulppia
- hammaslääkärin kautta saatavaa yksilöllistä uniapneakiskoa
- tiettyjä toimenpiteitä ja todetussa uniapneassa esimerkiksi CPAP-ylipainehoitoa.
Joskus käytössä olevien lääkkeiden tai niiden annostelun muutos auttaa tilanteeseen.
Mehiläisen palveluihin unihäiriöiden hoidossa kuuluvat muun muassa:
- Ohjaus ja neuvonta: Aiheeseen perehtyneen asiantuntijan tarjoama ohjaus ja neuvonta.
- Uniapneakisko: Hammaslääkärin kautta saatava yksilöllinen uniapneakisko.
- Valmennusohjelmat: Unihäiriöihin liittyvät valmennusohjelmat.
- CPAP-hoito: Todetussa uniapneassa esimerkiksi CPAP-ylipainehoito.
Unihäiriöiden tutkiminen ja hoito Mehiläisessä
- Unihäiriöihin perehtyneet osaajamme auttavat selvittämään mahdollisen unihäiriön aiheuttajaa ja etsimään häiriöön oikean hoidon.
- Jos häiriön taustalta paljastuu elimellinen syy, saadaan Mehiläisen laboratorion kautta suoritettavalla kotirekisteröinnillä eli suppealla yöpolygrafia -tutkimuksella kartoitettua häiriön tarkempaa laatua ja laajuutta.
- Mikäli tarvitaan operatiivisia toimenpiteitä, löytyy Mehiläisen erikoislääkäreiltä asiantuntemusta erilaisten toimenpiteiden tekemiseen.
- Hankalan unihäiriön hoito saattaa vaatia usean alan erikoislääkärin tietotaitoa.
Tarvittaessa Mehiläisessä voidaan yhdistää usean erikoisalan osaajan, kuten neurologin, psykiatrin, keuhkolääkärin, korvalääkärin ja kliinisen neurofysiologin, osaaminen unihäiriön selvittämiseksi ja potilaan hoitamiseksi.
Miten saavuttaa hyvä yöuni?
Omaan uneen voi vaikuttaa toimillaan päivän ja illan aikana. Usein stressi, vastoinkäymiset ja haastavat elämäntilanteet vaikuttavat yöuneen sitä heikentävästi. Unen laatua voi parantaa esimerkiksi seuraavin keinoin:
Rauhoita ilta ajoissa ja rauhoita myös yö.
Pidä unirytmi säännöllisenä.
Ulkoile ja liiku päivän aikana.
Kokeile aamuisin kirkasvaloa uni-valverytmin tukemiseksi.
Huolehdi hyvästä unenhuollosta, kuten hyvistä nukkumisolosuhteista.
Huolehdi terveellisistä elämäntavoista.
Kiinnitä huomiota nautintoaineiden, kuten alkoholin, kahvin ja tupakan käyttöön.
Milloin hakea apua uniongelmiin?
Unihäiriöiden toteamiseksi on hyvä selvittää taustalla olevat syyt, jotta oireita voidaan hoitaa oikein.
Hakeudu hoitoon, jos:
- Unihäiriöt kestävät yli kolme viikkoa useampana yönä viikossa, eivätkä omat yritykset korjata tilannetta auta.
- Tärkein kaikista mittareista on oma jaksaminen. Jos jatkuvasti nukkuu liian vähän, jää vaille virkistävää ja palauttavaa lepoa. Jatkuva väsymys voi pitkittyessään aiheuttaa ongelmia niin fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle.
- Mielialan ja aktiivisuuden lasku ovat merkkejä siitä, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi.
Artikkelissa asiantuntijoina
Tarkistettu 27.9.2024
Uneen liittyvät oireet
Kuorsaus
Nukkuessa syntyvä ääni johtuu hengitysteiden ahtaudesta.
Muut unihäiriöt
Unihäiriöitä ovat esimerkiksi levottomat jalat ja harvinaisemmat narkolepsia, krooninen väsymysoireyhtymä ja erilaiset parasomniat.
Unettomuus
Päivittäinen stressi ja kiire voivat vaikeuttaa rauhoittumista ja vaikuttaa nukkumiseen.
Uniapnea
Hengitysteiden kaventuminen ja lihasten rentoutuminen nukkuessa voi johtaa hengityskatkoksiin.
Usein kysyttyä unesta ja unihäiriöistä
Unen tarve on yksilöllistä, mutta aikuisilla keskimääräinen suositus on 7-9 tuntia yössä. Lapset ja nuoret tarvitsevat yleensä enemmän unta. On tärkeää muistaa, että unen laatu on yhtä tärkeää kuin sen määrä.
Unihäiriö on tila, jossa uni on häiriintynyt tai epänormaali. Se voi ilmetä monin eri tavoin, kuten unettomuutena, päiväväsymyksenä tai erityispoikkeavuuksina, kuten kuorsauksena tai uniapneana.
Päiväunilla voi olla virkistävä vaikutus, ja ne voivat tuoda pienen virkistävän palautumishetken kiireisen päivän keskelle. Jos päiväunet nukutaan liian myöhään iltapäivällä tai ne ovat liian pitkät, ne saattavat kuitenkin häiritä seuraavan yön unta. Suositeltu päiväunien maksimimitta on noin 30 minuuttia.
Perintötekijät vaikuttavat osaltaan henkilön alttiuteen kärsiä unen häiriöistä. Yleensä kuitenkin henkilön omat elintavat ja elämäntapahtumat vaikuttavat perintötekijöitä enemmän uneen ja sen mahdollisiin häiriöihin.
Jos epäilet unihäiriötä, voit varata ajan suoraan unen häiriöihin perehtyneelle vastaanottajalle tai yleislääkärille tai työterveyslääkärillesi. Mehiläisessä on tarjolla moniammatillista apua unihäiriöiden selvittelyyn ja tutkimuksiin sekä unihäiriöiden hoitoon.
Unitutkimus vaatii usean erikoisalan tuntemusta. Mehiläisessä tarjotaan moniammatillista apua oireiden selvittelyyn, tutkimuksiin ja hoitoihin liittyen. Unitutkimuksessa voidaan käyttää esimerkiksi unipäiväkirjaa ja seurantalomakkeita, ja tarvittaessa voidaan tehdä unenaikainen rekisteröinti (tyypillisimmin suppea yöpolygrafia -tutkimus) kotioloissa.