HomeHome
Ajanvaraus
FI

Ajanvaraus

Haku

Valikko

Keliakia ja yleisimmät oireet

Keliakia on vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen eli gluteenin aiheuttama sairaus. Se on elinikäinen autoimmuunisairaus, joka häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.

Keliakia on selvästi aiemmin luultua yleisempi sairaus. Osa sairastaa sitä tietämättään, sillä keliakian oireet voivat olla pitkään vähäiset. Tauti on yhtä yleinen länsimaissa, joissa ruokavalio perustuu keliakiaa aiheuttaviin viljoihin: vehnään, ohraan ja rukiiseen. Kauraa keliaakikot voivat nykyisin käyttää, kunhan kaura on puhdasta kauraa eikä siihen ole sekoittunut keliakiaa aiheuttavia viljoja.

Kuka keliakiaan sairastuu?

Keliakian varsinaista syytä ei tiedetä, mutta yksi riskitekijä on vahva perinnöllinen alttius. Keliakian periytyvyys on noin 10-20 prosenttia.

Muita riskiryhmiä ovat muun muassa eräitä autoimmuunisairauksia sairastavat henkilöt kuten nuoruusiän diabeetikot, eräitä kilpirauhassairauksia ja Sjögrenin syndroomaa sairastavat. Riskiryhmissä keliakiaa suositellaan seulottavan herkästi keliakiavasta-ainetesteillä, jos herää pienikin epäily keliakiasta.

Keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa sen jälkeen, kun viljojen käyttö ruokavaliossa on aloitettu. Keskimäärin tauti todetaan Suomessa noin 40 vuoden iässä. Keliakiasta kärsii arviolta noin joka sadas lapsi Suomessa.

- Keliakiaa ilmenee usein jo alle kouluikäisillä lapsilla. Varhaisessa vaiheessa aloitettu runsas gluteenipitoisen ruuan nauttiminen voi varhaistaa taudin puhkeamista, sanoo lastenlääkäri Timo Klemola.

8 x keliakian yleisimmät oireet

Keliakian tyypillisimpiä oireita ovat:

  • erilaiset suolistovaivat
  • jatkuva ripuli
  • löysät ulosteet
  • ilmavaivat
  • vatsan turvotus
  • suoliston kouristukset
  • ruokahaluttomuus
  • oksentelu.

Klemolan mukaan myös laktoosi-intoleranssi voi olla keliakian oire. Hoitamattomaan keliakiaan liittyy sekundäärinen laktaasientsyymin puute, ja keliakiahoidon alkuvaiheessa potilaille suositellaan gluteiinittoman ruokavalion lisäksi myös vähälaktoosista dieettiä.

Keliakia voi oireilla muutenkin kuin vatsaoireina

Kaikilla keliaakikoilla ei välttämättä ole vatsaoireita eikä muitakaan selkeästi tuntuvia oireita.

Keliakia miellettiin aiemmin pelkästään vatsa- tai iho-oireita aiheuttavaksi taudiksi. Nykyisin tiedetään, ettei kaikilla keliaakikoilla ole vatsaoireita eikä välttämättä muitakaan selkeästi tuntuvia oireita. Myös anemia ja väsymys voivat olla keliakian oireita.

Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Tiina Kojo kertoo, että keliakia on usein muutakin kuin ripulia tai vatsavaivoja.

- Maksa-arvot saattavat olla koholla hoitamattoman keliakian takia. Useimmiten myös lapsettomuuden mahdollisia syitä diagnosoitaessa tarkistetaan, voisiko syynä olla keliakia, vaikka erityisiä oireita ei olisi ollutkaan, Tiina Kojo kuvailee.

Lapsella kasvun hidastuminen voi olla oire keliakiasta.

- Vaikeimmissa muodoissaan keliakia johtaa ravitsemus- ja kasvuhäiriöihin. Klassisessa vauvakeliakiassa potilaalla on pullea pömppömaha, hoikat raajat, kasvuhäiriö ja aliravitsemus. Tällaisia tapauksia esiintyy nykyään onneksi harvoin, lastenlääkäri Timo Klemola lohduttaa.

Lue lisää: Lasten keliakia - yleinen vaiva

Mitä keliakia aiheuttaa?

Keliakia aiheuttaa ohutsuolen pinnan tulehduksen ja nukan vaurion. Se johtaa ravintoaineiden imeytymishäiriöihin ja sitä kautta erilaisiin ongelmiin, kuten anemiaan, osteoporoosiin, hermostollisiin ongelmiin sekä lasten kasvu- ja kehityshäiriöihin.

Keliakiaan liittyvä ihottuma on nimeltään dermatitis herpetiformis. Ihottuma muodostuu kutisevista rakkuloista ja sen mielipaikkoja ovat kyynärpäät ja polvien etupinnat.

Keliakia voi aiheuttaa myös maksavaurioita, lapsettomuutta ja hampaiden kiillevaurioita. Keliakian vatsaoireet saattavat ilmetä ripulina, mutta usein esiintyy pelkkiä ilmavaivoja, ulosteen löysyyttä tai lieviä vatsakipuja. Kaikilla keliaakikoilla ei vatsaoireita ole ollenkaan tai ne ovat hyvin lieviä.

Hoitamaton keliakia lisää jonkin verran ohutsuolen syöpäriskiä.

Kuinka keliakia diagnosoidaan?

Keliakiaa seulotaan verikokeella, mikäli sairaus on todettu muilla perheenjäsenillä. Seulontakokeiden avulla löytyy myös oireettomia tai vähäoireista keliakiaa sairastavia.

- Pelkkä verikoe ei kuitenkaan riitä diagnoosin tekoon. Varsinainen keliakiadiagnoosi perustuu ohutsuolen koepalatutkimukseen. Siinä todetaan keliakialle tyypilliset muutokset ohutsuolen limakalvolla. Koepalan otto tapahtuu lapsilla useimmiten nukutuksessa, kertoo lastenlääkäri Timo Klemola.

Ihokeliakiaa tutkittaessa koepala otetaan paikallispuudutuksessa terveeltä iholta ihottuma-alueen läheltä.

Patologi tutkii koepalat mikroskoopilla ja etsii niistä keliakialle tyypillisiä muutoksia eli ohutsuolen nukan katoa, kryptakuopakkeiden madaltumista ja tulehdussoluja.

Ihokeliakiassa ihosta löytyy niin sanottuja IgA-kertymiä.

Keliakian hoito on tarkkaa

Keliakian ainoana hoitokeinona on tarkka ja elinikäinen keliakiaruokavalio eli gluteeniton dieetti. Ruokavaliossa vältetään kokonaan vehnää, ruista ja ohraa.

Klemola tietää, että viljojen välttäminen on vaativaa, koska monet valmiit elintarvikkeet sisältävät esimerkiksi vehnää.

- Riisi, maissi, tattari ja hirssi ovat riskittömiä vaihtoehtoja, hän sanoo.

Myös kauraa voi käyttää kohtuullisesti.

- Keliakiaa sairastavat lapset voivat käyttää puhdasta kauraa, ja kaurapuuro onkin hyvä aamupala. Tuoteselosteita on kuitenkin seurattava tarkoin, saattaahan esimerkiksi kaupasta ostettava kauraleipä sisältää runsaasti vehnää.

Muista, että oireiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin murehtimaan. Apua on saatavissa.