Hei!

Fysioterapeuttina olen erikoistunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan sekä tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiaan. Erikoisalaani on muun muassa synnytyksen jälkeinen kuntoutus etenkin lantionpohjan ja vatsaseinämän normaalin toiminnan palauttamisen näkökulmasta. Olen erikoistunut myös raskaus- ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan ja autan mielelläni kaikissa liikkumiseen ja kehon kuormitukseen liittyvissä kysymyksissä.

Vahvuuteni on myös erilaisten kireyksien hoitaminen. Hyödynnän työssäni paljon faskiaalista käsittelyä. Vastaanotolta voit hakea apua esimerkiksi raskauden aikaisiin, erilaisten arpien, purentalihasten ja lantion alueen kireyksiin ja kiputiloihin. Fysioterapeutin työssä suurimpia intohimojani on jatkuva salapoliisityöskentely vaivan aiheuttajan löytämiseksi.

Kohtaan asiakkaani aina kokonaisvaltaisesti, suurella sydämellä. Minulle on tärkeää, että asiakas kokee aina tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi vastaanotolla. Kuntoutuksessa edetään asiakkaan ehdoilla ja voimavarojen mukaan. Tiedonjanoni ansiosta kouluttaudun säännöllisesti ja haluan jatkuvasti ymmärtää kehon toimintaa paremmin. Työskentelyssäni näkyy empaattinen, aito auttamisen halu.

Vapaa-ajalla viihdyn luonnon helmassa, touhuilen lasteni kanssa ja tykkää harrastaa kaikkea neulomisesta juoksuun ja joogasta cross-fitiin.

Palvelut: TULE- fysioterapia, äitiysfysioterapia, fysioterapeuttinen jälkitarkastus, lantionpohjan fysioterapia, arpien hoito, purentalihastenkäsittely, faskiakäsittely, hieronta, raskaushieronta sekä vauvahieronta.

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni.

Otan vastaan Fysios Mehiläisessä Espoossa Matinkylässä, Piispanportti 10 A 3.krs

Hinnastoni:

Hieronta/raskaushieronta/vauvahieronta/purentalihasten käsittely:

  • Hieronta 30 min... 49 €
  • Hieronta/vauvahieronta 45 min... 65 €
  • Hieronta 60 min... 79 €

Fysioterapiapalvelut (sis. faskiakäsittelyt, arpien hoidot):

  • Fysioterapia 45 min... 78 €
  • Fysioterapia 60 min... 92 €
  • Fysioterapia 75 min... 106 €
  • Fysioterapia 90 min... 123 €
  • (Fysioterapia 30 min vain jatkokäynti 65 €)

Hintaan lisätään toimipistekohtainen poliklinikkamaksu 8,25 €/käynti.

Booking instructions

Varaathan ensikäynnillesi vähintään 60 minuutin mittaisen ajan.

Specialities and special qualifications

  • Physiotherapy

Areas of interest

  • Dysfunction or pain of the pelvic floor
  • Raskaushieronta
  • Musculoskeletal physiotherapy
  • Musculoskeletal problems
  • Fascia

Degree and title

  • Physiotherapist

Services

  • Incontinence physiotherapy and rehabilitation of pelvic floor muscles
  • Therapeutic training
  • Äitiysfysioterapia
  • Massage
  • Fysioterapiakäynti

Locations

Mehiläinen Espoo Matinkylä
Piispanportti 10 A, 3. krs
Open today
08:00 - 16:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min