
Hampaiden röntgenkuvaus
Hammastulehduksista suuri osa on vähäoireisia tai oireettomia, eivätkä ne useinkaan tule esille tavanomaisessa hammastarkastuksessa. Siksi röntgentutkimus kuuluu olennaisena osana asianmukaiseen suun ja hampaiston tutkimukseen. Voit varata ajan hammastarkastukseen, jossa hampaiden röntgenkuvaus voidaan tehdä.
Varaa aika hammastarkastukseen
Mitä hammasröntgenistä näkee?
Kokoleuan röntgenkuvasta eli panoraamatomografiasta ja hampaiston sivualueiden pikkukuvista nähdään hampaiden juurten kärjet sekä paikkojen alle, mihin silmä ei yllä. Tämän lisäksi kuvista selviää leukaluiden ja leukanivelien rakenteiden tila. Sillä saadaan selvitettyä myös hampaiden tukikudosten ja kiinnitysten kunto.
Hammastarkastuksen yhteydessä otetaan tarvittaessa myös Bite Wing -kuvat hampaiden näkyvien osien sivuista. Kuvista hammaslääkäri näkee, onko karies alkanut tai edennyt sekä onko vanhojen paikkojen alla piileviä ongelmia.
Miksi hampaat kannattaa röntgenkuvata?
Hoitamattomat hammasperäiset tulehdukset vaikuttavat haitallisesti myös yleisterveyteen, minkä vuoksi röntgentutkimus hammastarkastuksen yhteydessä kannattaa. Kokoleuan röntgentutkimus suositetaan tehtäväksi yleensä noin 3–5 vuoden välein ja käytännössä aina kun aloitetaan kokonaishoito.
Varaa aika hammastarkastukseen
Tutkimus kannattaa erityisesti, jos hampaistossa on aiemmin tehtyjä juurihoitoja ja paikkoja. Ennen esimerkiksi sydän- tai keinonivelleikkauksia on hyvin tärkeää varmistua suun terveydestä, sillä hoitamaton tulehdus voi vaarantaa koko leikkauksen onnistumisen.
Diagnoosin varmistamiseksi radiologimme lausuvat kaikki kokoleuan röntgenkuvat. Hammas Mehiläisen hammaslääkäriasemilla kaikki röntgentutkimukset suoritetaan uusimmilla ja moderneilla röntgenlaitteilla luontoa ja aikaa säästäen. Kuvat ovat välittömästi hammaslääkärin analysoitavissa.
Hampaiden röntgenkuvan hinta
Hampaiden ja kokoleuan röntgenkuvan eli panoraamatomografian hinnan löydät hinnastostamme.
Varaa aika hammastarkastukseen Mehiläisen ajanvarauspalvelusta tai soittamalla asiakaspalveluun 010 273 8000 (0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min).
Varaa aika hammastarkastukseen