Aftat ja aftojen hoito
Aftat tiiviisti
- Aftat ovat yleisiä, sillä noin 20 % väestöstä kärsii aftoista.
- Aftat ovat useimmiten vaarattomia ja parantuvat itsestään noin kahdessa viikossa.
- Aftojen tarkkaa syytä ei tunneta, mutta ne voivat liittyä esimerkiksi suun limakalvojen vaurioitumiseen, stressiin tai ruokavalioon.
Mikä on afta?
Afta on suun limakalvoilla esiintyvä kivulias ja kutiseva haavauma. Aftat ovat tavallisesti pyöreitä tai soikeita haavaumia, jotka ovat vaaleita keskeltä ja punertavat reunoilta. Tavallisesti aftat esiintyvät huulten ja poskien limakalvoilla, toisinaan myös kielessä ja ikenissä.
Aftat jaetaan pieniin ja suuriin aftoihin, jotka eroavat toisistaan niiden kokonsa ja esiintyvyytensä puolesta. Pienet aftat ovat kooltaan alle senttimetrin ja ne esiintyvät 1–6 kpl ryhmissä. Suuret, yli senttimetrin kokoiset aftat ovat harvinaisempia ja ne esiintyvät tyypillisesti yksittäin limakalvoilla.
Mikäli afta ei parane itsestään, on hyvä tutkituttaa suun terveydenhuollon ammattilaisilla. Hammastarkastuksessa saat hammaslääkärin yksilöllisen arvion suun ja hampaiden terveydentilasta sekä suosituksen jatkotoimenpiteistä.
Aftojen hoito ja ennaltaehkäisy
Aftat paranevat itsestään yleensä kahdessa viikossa, eivätkä tällöin vaadi hoitoa. Kivuliaita oireita voidaan kuitenkin lievittää aftan kotihoidossa apteekeista saatavilla spray- ja geelivalmisteilla, jotka muodostavat suojaavan kalvon aftan päälle. Tarvittaessa suun terveydenhuollon ammattilainen voi myös määrätä särkylääkkeitä tai kortisonivalmisteita lievittämään kipua.
Joskus mekaaniset syyt, kuten hankaava hammasproteesi, natriumlauryylisulfaattia sisältävät hammastahnat tai suun palovammat, edistävät aftojen syntyä. Aftoja voi ennaltaehkäistä hoitamalla hammasproteesin kuntoon, vaihtamalla hammastahnaa tai välttämällä polttavan kuuman ruoan syömistä.
Milloin hammaslääkärille tai suuhygienistille aftan takia?
Jos afta ei parane itsestään kolmen viikon kuluessa, on haavauma syytä tutkituttaa suun terveydenhuollon ammattilaisella. Hammaslääkäri tai suuhygienisti varmistaa, ettei kyseessä ole aftan sijaan jokin muu suun limakalvon sairaus sekä kartoittaa, voiko aftojen syntyyn vaikuttaviin tekijöihin puuttua.
Artikkelissa asiantuntijana
Tarkistettu 3.6.2022
15.3.2023 lähtien poliklinikkamaksua ei tarvitse maksaa yli viiden vastaanottokäynnin jälkeen kalenterivuoden aikana. Viidennen maksun jälkeen poliklinikkamaksu on 0 € lopun kalenterivuoden käyntien ajan.
Jos asioit toimipisteessämme ja et ole maksanut käyntiäsi käytössä olevilla maksutavoilla, lähetämme käynnistäsi laskun. Laskutuslisä on 5,20 €.
Palvelu | Hinta-arvio |
---|---|
Hammastarkastus | 54,00 € Ilman Kela-korvausta 84,00 € |
Hammashoitoa pelkäävän tarkastus | 91,00 € Ilman Kela-korvausta 121,00 € |
Lasten ja nuorten hammastarkastus Hinnat sisältävät poliklinikkamaksun (33,90 €). Varaa lasten ja nuorten hammastarkastus Hinnat 207,75–239,75 €, ilman Kela-korvausta 227,90–259,90 € | 207,75 € Ilman Kela-korvausta 227,90 € |
Hampaiden ja kokoleuan röntgenkuva | Mobiilietu 98,00 € Hinta lääkärin lähetteellä Kela-korvauksen jälkeen 89 €. 109,00 € Ilman Kela-korvausta 118,00 € |
Hammaskiven poisto Suuhygienistin hammaskiven poiston kesto noin 30-45 minuuttia. Varaa aika hammaskiven poistoon Hinnat 130,00–183,00 €, ilman Kela-korvausta 138,00–195,00 € | alk. 130,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 138,00 € |
Hammaskorun kiinnitys Hintaan ei sisälly hammaskorun hintaa. | alk. 68,00 € Ei Kela-korvausta |
Hampaan paikkaus 1–3 pinnan paikkaus. Hinnat 94,00–262,00 €, ilman Kela-korvausta 104,00–285,00 € | alk. 94,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 104,00 € |
Hampaan keraaminen paikkaus 1–3 pinnan paikkaus. Tutustu eri maksutapoihin Hinnat 279,00–561,00 €, ilman Kela-korvausta 279,00–618,00 € | alk. 279,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 279,00 € |
Hampaan keraaminen kruunu Laboratoriokulut eivät sisälly hinta-arvioon. Tutustu eri maksutapoihin Hinnat 616,00–798,00 € | alk. 616,00 € Ei Kela-korvausta |
Hampaan lohkeama Hinnat 94,00–262,00 €, ilman Kela-korvausta 104,00–285,00 € | alk. 94,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 104,00 € |
Hampaan poisto | alk. 109,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 119,00 € |
Hampaiden valkaisu Hinta-arvio maksuttomassa valkaisukonsultaatiossa. Varaa aika maksuttomaan valkaisukonsultaatioon Hinnat 101,00–455,00 € | alk. 101,00 € Ei Kela-korvausta |
Maksuton valkaisukonsultaatio Sisältää yksilöllisen hinta-arvion hampaiden valkaisulle. Varaa aika valkaisukonsultaatioon. | Maksuton Ei Kela-korvausta |
Puudutus Hinnat 38,00–39,00 €, ilman Kela-korvausta 41,00–42,00 € | alk. 38,00 € Ilman Kela-korvausta alk. 41,00 € |
Peruuttamaton poisjäänti Hinnat 74,00–96,00 € | 74,00 € Ei Kela-korvausta |
Uniapneakisko Sisältää kliinisen työn ja uniapneakiskon. Varaa uniapneakiskon ensikäynti Hinnat 1 173,00–1 323,00 €, ilman Kela-korvausta 1 200,00–1 350,00 € | 1 173,00 € Ilman Kela-korvausta 1 200,00 € |
Purentakisko Sisältää kliinisen työn ja purentakiskon. Tutustu joustaviin maksutapoihin Hinnat 638,00–685,00 €, ilman Kela-korvausta 695,00–742,00 € | 638,00 € Ilman Kela-korvausta 695,00 € |
Suun terveyteen liittyvät oireet
Bruksismi eli hampaiden narskuttelu
Aiheuttaa mm. hampaiden vaurioita, kipeitä puremalihaksia tai päänsärkyä.
Hammaskivi
Syljen mineraalien kovettamaa, hampaan pinnalle kivettynyttä bakteeriplakkia.
Hammassärky
Taustalla voi olla reikä tai tulehdus hampaassa. Syy voi olla myös viisaudenhampaassa.
Hampaan lohkeaminen
Voi johtua tapaturmasta, reiästä tai paikan kulumisesta. Varaa aika aina hammaslääkärille.
Hampaiden kiillevauriot
Kiillevauriot johtuvat hampaiston kulumisesta tai purennan ongelmista.
Hampaiden värjäymät
Voi johtua useista tekijöistä, kuten reikiintymisestä, kiilteen kehityshäiriöistä tai ruoka-aineista.
Ientulehdus
Oireita ovat ienverenvuoto, pahanhajuinen hengitys, paha maku suussa ja arat ikenet.
Limakalvojen ja suun sairaudet
Voimakkaan tai jatkuvan suun oireilun syy kannattaa selvittää hammaslääkärillä.
Pahanhajuinen hengitys
Usein hajun takana on vaiva, joka kaipaa hammaslääkärin apua.
Parodontiitti
Yleinen hampaan kiinnityskudossairaus, joka saa alkunsa ientulehduksesta.
Purentaelimistön toimintahäiriö (TMD)
Leukanivelten ja puremalihasten kiputiloja ja toimintahäiriöitä.
Reikä hampaassa
Oireita voivat olla vihlominen tai hammassärky. Alkava reikä voi talttua hyvällä kotihoidolla.
Vihlonta
Pistävää ja äkillistä kipua, jonka usein aiheuttaa kylmä, kuuma tai hampaaseen koskeminen.
Katso myös nämä palvelut
Erikoishammaslääkäri
Erikoistunut hammaslääketieteen erikoisaloista. Varaa erikoishammaslääkärin konsultaatio.
Esteettinen hammashoito
Hampaiden ulkonäön muokkaamista ja toiminnallisten ongelmien korjaamista.
Hammashoitoa pelkäävän tarkastus
Pelkopotilaan hoitoon perehtyneen hammaslääkärin kiireetön vastaanotto.
Hammasimplantti
Erikoishammaslääkärin konsultaatio ja jatkohoidon suunnittelu.
Hammaskiven poisto
Suuhygienistin tekemä hammaskiven poisto, sisältäen jauhepuhdistuksen.
Hammaskorun kiinnitys
Suuhygienisti kiinnittää hammaskorun turvallisesti ja kestävästi.
Hammaslaminaatit eli hammaskuoret
Voidaan korjata hampaiden ulkonäköä, esimerkiksi virheasentoja tai kuluneita hampaita.
Hammaslääkäri
Tutkii hampaiden ja suun terveyttä sekä hoitaa suun sairauksia ja muita vaivoja.
Hammaslääkäripäivystys
Päivystyskäynti hammaskivun, tapaturman tai muun äkillisen oireen vuoksi.
Hammasproteesit eli tekohampaat
Protetiikan erikoishammaslääkärin arvio ja jatkohoidon suunnittelu.
Hammasröntgen
Tärkeä osa suun terveyden hoitoa ja tehokas keino paljastaa suun sairauksia, joita silmä ei näe.
Hammassuojat
Yksilölliset ja lajikohtaiset Dentafit-hammassuojat.
Hammastarkastus
Arvio suun ja hampaiden terveydentilasta sekä suositukset jatkohoidosta.
Hammastarkastus lapsille ja nuorille
Lasten ja nuorten erikoishammaslääkärin tarkastuskäynti.
Hammasvalkaisukonsultaatio (maksuton)
Konsultaation tarkoituksena on havaita mahdollinen hoidon tarve.
Hampaan juurihoito
Hammaslääkäri hoitaa tulehtuneen hammasytimen.
Hampaan paikkaus
Reikiintyneen hammaskudoksen poistamista ja korvaamista täyteaineella eli paikalla.
Hampaan poisto
Joskus hammas on niin huonossa kunnossa, että sitä ei voida pelastaa.
Hampaiden kartiokeilakuvaus
Antaa hampaiston ja leukaluiden rakenteista hyvin tarkkaa kolmiulotteista tietoa.
Hampaiden laservalkaisu
Hampaiden pinnalle levitetään geeliä, jonka vaikutusta tehostetaan laserilla.
Hampaiden valkaisu
Turvallisin ja paras hampaiden valkaisu tehdään suuhygienistin tai hammaslääkärin vastaanotolla.
Hampaiden värjäymien poisto
Suuhygienistin tekemä hampaiden värjäymien poisto, sisältäen jauhepuhdistuksen.
Invisalign- ja kalvo-oikomishoito
Hammaslääkärin konsultaatiokäynti ja Invisalign-hoitomuodon valinta.
Keraaminen Cerec-paikkaus
Cerec-paikkaus on keraaminen paikkausmenetelmä.
Keraaminen paikkaus
Nykyaikaisia ja esteettisiä tapoja korjata vaurioituneita hampaita.
Nukutushammashoito
Tavanomaisin syy nukutuksessa tehtävään hammashoitoon on hammashoitopelko.
Oikomishoito
Erikoishammaslääkärin konsultaatio oikomishoidon tarpeesta.
Purentakiskot eli hammaskiskot
Auttaa purentalihaksia rentoutumaan sekä suojaa hampaita ja hampaisiin tehtyjä rakenteita.
Suu- ja leukakirurgia
Purentaelimen ja siihen liittyvien kudosten, sairauksien ja tapaturmien tutkimusta ja kirurgista hoitoa.
Suuhygienisti
Neuvoo yksilöllisesti oikeat tavat, joilla huolehtia suun terveydestä.
Uniapneakisko
Hoitomuoto erityisesti lievään uniapneaan.
Viisaudenhampaan poisto
Viisaudenhampaat aiheuttavat harmia yleensä siksi, että niille ei ole riittävästi tilaa puhjeta.
Värivirheiden White spot-hoito
Hampaiden värivirheiden häivyttäminen tai poistaminen.
Usein kysyttyä aftoista
Afta on suun limakalvoilla esiintyvä kivulias ja kutiseva haavauma, joka on yleensä pyöreä tai soikea ja vaalea keskeltä ja punertava reunoilta.
Aftan syntymekanismi on tuntematon, mutta osalla aftojen syntyyn liittyy geneettinen alttius. Tyypillisesti ensimmäiset aftat puhkeavat nuoruudessa ja iän myötä niiden esiintyvyys vähenee. Aftan syntymekanismi on tuntematon, mutta osalla aftojen syntyyn liittyy geneettinen alttius. Tyypillisesti ensimmäiset aftat puhkeavat nuoruudessa ja iän myötä niiden esiintyvyys vähenee.
Aftat paranevat yleensä itsestään noin kahdessa viikossa, mutta kivuliaita oireita voidaan lievittää apteekista saatavilla spray- ja geelivalmisteilla, jotka muodostavat suojaavan kalvon aftan päälle. Tarvittaessa suun terveydenhuollon ammattilainen voi määrätä särkylääkkeitä tai kortisonivalmisteita lievittämään kipua.
Jos afta ei parane itsestään kolmen viikon kuluessa, suositellaan tutkituttamaan haavauma suun terveydenhuollon ammattilaisella. Hammaslääkäri tai suuhygienisti varmistaa, ettei kyseessä ole aftan sijaan jokin muu suun limakalvon sairaus sekä kartoittaa, voiko aftojen syntyyn vaikuttaviin tekijöihin puuttua.