VR:n savuttomuusprojekti tuli suuren yleisön tietoisuuteen lokakuussa 2008, jolloin Helsingin rautatieaseman katettu laiturialue nimettiin savuttomaksi vyöhykkeeksi, mikä ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen.

Savuttomuus sisältyy VR-konsernin ympäristölupauksiin, joiden tarkoituksena on vastata asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden odotuksiin.

- Savuttomuudella edistetään henkilöstön hyvinvointia ja nostetaan yhtiön imagoa. Olemme saaneet tästä runsaasti myönteistä palautetta sekä työntekijöiltä että asiakkailta, VR-Yhtymän työkykypäällikkö Liisa Ilvesmäki sanoo. 

- VR:n pääkonttorissa savuttomuutta on edistetty esimerkiksi rakentamalla henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille yhteinen tupakointikatos. Olemme myös lähteneet siitä, ettei palvelutilanteissa eikä virka-asussa ollessa tupakoida asiakkaiden nähden. Tupakoinnin rajoittamisella halutaan muun muassa vastata runsaaseen tupakointia koskeneeseen asiakaspalautteeseen.

- Laiturialueella tupakointirajoituksista kertovat kieltomerkit. Tupakointikielto koskee matkustajia ja VR:n henkilökuntaa sekä yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita. Toimenpide on siistinyt ratkaisevasti asemanseutua, ja myös turvallisuus asema-alueella on lisääntynyt, Ilvesmäki sanoo.

Hän toteaa tupakoimattomuuden liittyvän yleisesti terveisiin elämäntapoihin, joita työnantajan on syytä olla edistämässä. VR:n henkilöstöä kannustetaan lopettamaan tupakointi, onhan sekä aktiivisen että passiivisen tupakoinnin todettu lisäävän merkittävästi sairauksia.

Mehiläinen mukana tukemassa

VR-konsernin henkilöstön työterveydestä Mehiläisessä on huolehtimassa seitsemän työterveyshoitajaa ja kahdeksan lääkäriä.

- Työterveyshuollossa meillä on yhtenä painopistealueena vuosina 2009 - 2010 tupakoinnin lopettamisen tukeminen. Tupakasta vieroittamisessa käytetään ensi kädessä työterveyslääkärin tai -hoitajan yksilöohjausta, VR:n savuttomuusprojektissa alusta alkaen mukana ollut Mehiläinen Oy:n työterveyshoitaja Marjukka Rekola sanoo.

- Työterveyshuolto seuraa tupakasta vieroituksen toteutumista ja onnistumista vastaanottokäynneillä. Olemme myös pitäneet VR:n henkilökunnalle aiheesta infotilaisuuksia, ja vastaanotolla lääkärit kirjoittavat tarvittaessa vieroituslääkereseptejä. Moni kaipaa avuksi lääkehoitoa. Vaihtoehtoisia vieroituslääkkeitä on kaksi, ja ne ovat tutkitusti tehokkaita.

- Vieroituslääkkeiden mahdollisia sivuvaikutuksia tarkkaillaan - nouseeko paino, ilmeneekö pahoinvointia tai unihäiriöitä. Jollekin lääkehoidosta saattaa tulla niin hankalia sivuvaikutuksia, ettei hän halua jatkaa lääkekuuria, Marjukka Rekola sanoo.

- VR korvaa puolet kahdeksan viikon reseptilääkekuluista kuluvan vuoden loppuun saakka, Liisa Ilvesmäki lisää.

Valtaosa tupakoitsijoista haluaa lopettaa

- On ollut mielenkiintoista huomata, että kun iso työnantaja tekee savuttomuutta koskevia linjauksia, henkilöstökin pystyy aikaisempaa helpommin lopettamaan tupakoinnin. Totta kai mukana on niitäkin, joille tupakasta luopuminen on todella vaikeata. Tällöin turvaudutaan työterveyshuollon ohjattuihin tukitoimiin. Valtaosa tupakoitsijoista todella haluaa päästä eroon tupakasta. Ennätysmäärä henkilöstöä onkin lopettanut tupakoinnin kampanjan myötä.

- Olemme VR:ssä organisoineet myös kuntoremontin, johon hakeutuminen on ollut todella aktiivista. Kuntoremontti on tarkoitettu henkilöille, jotka työterveyshuollon toimien lisäksi tarvitsevat ylimääräistä tukea tupakoinnin lopettamiseen. Kuntoremontin aikana kuntoutuja on viikon ajan hengityselinten ongelmiin erikoistuneessa kuntoutuslaitoksessa, jonka jälkeen - puolen vuoden kuluttua - on vuorossa parin päivän mittainen seurantajakso. Kuntoutukseen sisältyy myös psykologinen osuus, jossa muun muassa käydään läpi tilanteita, joissa tupakanhimo yleensä iskee.

- Ensimmäinen kuntoremontti järjestettiin viime tammikuussa, ja siihen osallistui 14 työntekijää. Sen seuranta on nyt toukokuussa, Liisa Ilvesmäki sanoo.

Seuraava vastaava kuntoremontti järjestetään elokuussa.

Yksilölliseen tupakasta vieroittamiseen sisältyy aina tupakoimattomuuden seurantaa. Apuna käytetään muun muassa PEF (Peak expiratory flow) -mittaria, joka ilmaisee uloshengityksen huippuvirtauksen litroina minuutissa.

- Joku saattaa aloittaa tupakoinnin uudestaan, onhan kysymyksessä varsin voimakas riippuvuus. Tällöin voidaan kuitenkin ajatella, että jokainen tupakkalakko tukee lopullista lopettamista. Joten lyhytkin tupakoimattomuus vie aina eteenpäin, Marjukka Rekola sanoo.

Terveys uhattuna

Tupakka on terveydelle haitallista, mutta harva taitaa tietää, kuinka laajalle tupakoinnin vaikutukset ulottuvat. Tupakointi on yleisin estettävissä oleva ennenaikaisen kuolleisuuden aiheuttaja länsimaissa. Ja myös passiivinen tupakointi lisää sairauksia merkittävästi. Tupakka on kiistatta muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskitekijä ja syöpäsairauksien synnyssäkin sillä on merkitystä. Myös selkäsairauksiin tupakointi vaikuttaa välilevyjen aineenvaihdunnan heikkenemisen myötä. Lyhyesti sanottuna tupakan ainesosat vahingoittavat koko elimistöä.

Ongelma ei ole siinä, etteivätkö ihmiset tuntisi tupakan haittatekijöitä. Sen sijaan voimakas riippuvuus tupakasta useimmiten voittaa.

Parhaillaan VR:ssä on meneillään tupakoinnin lopettamiseksi kilpailu, jonka pääpalkinnot ovat houkuttelevat.

- Uskoisin, että savuttomuus säilyy jatkossakin VR:n toiminnassa vahvana brändinä. Olen nähnyt lukuisia laskelmia, jotka kertovat, miten paljon tupakoimattomuudella säästetään muun muassa sairauspoissaoloissa, Liisa Ilvesmäki sanoo.

Tupakoinnin lopettamisen terveyshyötyjä

 
20 minuutissa:
verenpaine, syketiheys ja ääreisverenkierto paranevat

24 tunnissa:
veren häkäpitoisuus laskee

48 tunnissa:
nikotiini poistuu elimistöstä, maku- ja hajuaisti paranevat

1 - 12 viikossa:
keuhkojen toiminta paranee jopa 30 prosenttia

3 - 9 kuukaudessa:
hengenahdistus ja yskiminen vähenevät

1 vuodessa:
sydänkohtausriski pienenee puoleen

10 vuodessa:
keuhkosyöpäriski pienenee puoleen

15 vuodessa:
sydänkohtaus- ja aivohalvausriski laskevat tupakoimattoman tasolle. 

Lähde: VR:n henkilöstölehti, NYT 13/2008

Jaa