Talvikävely

Avioeron läpikäyminen on usein elämän kovimpia paikkoja. Kriisi on kuitenkin aina myös mahdollisuus ja uuden alku. Mehiläisen eroseminaariin voi tulla missä eroprosessin vaiheessa tahansa – tai vaikka vuosia myöhemminkin – kehittämään itsetuntemusta ja edistämään omaa toipumista.

Ero ja vertaistuki

Yhdysvalloista Suomeen 1990-luvun loppupuolella rantautuneet eroseminaarit ovat osoittautuneet hyvin toimiviksi vertaisryhmiksi. Koulutetun ammattilaisen johdolla elämänkriisiään läpikäyvät ihmiset osallistuvat oppimisprosessiin, joka lisää itsetuntemusta.

Itsetunto ja itsetuntemus eron jälkeen

Eroseminaariin tullaan aina yksin, sillä tarkoituksena on keskittyä ex-puolison sijaan itseen ja omaan eheytymiseen.

- Eroseminaarissa kysytään kuka olen ja miksi valitsin puolison jonka valitsin, ja saadaan syvällistä ymmärrystä siitä, mitkä tekijät erityisesti minussa vaikuttivat suhteen kulkuun ja eroon. Näin on mahdollista tehdä erosta oppimiskokemus ja suunnata kohti uutta elämää ja siellä mahdollisesti häämöttävää uutta parisuhdetta terveeltä pohjalta, toteaa eroseminaareja Mehiläisessä vetävä psykoterapeutti ja työnohjaaja Anne Sundell.

Lue myös Anne Sundellin artikkeli Ero ja tunteet >>

Milloin eroseminaariin?

Eroseminaariin voi tulla missä eroprosessin vaiheessa tahansa.

- Useimmat ovat eronneet vuosi tai pari sitten, kun he tulevat seminaariin. Joskus joku on tullut vasta kymmenen vuoden kuluttua, jos hän on kokenut katkeroituneensa tai jääneensä jumiin niin, ettei ole päässyt elämässään eteenpäin, Sundell kuvailee.

Ero voi myös olla vasta harkinnan vaiheessa seminaariin osallistuttaessa. Silti tarkoitus on tulla aina yksin.

- Eroharkinnan vaiheessa osallistuminen on ollut hedelmällistä, sillä itsetuntemuksen lisääntymisen myötä suhde onkin joskus pelastunut.

Eroseminaarin kesto ja aiheet

Eroseminaarissa on 10 tapaamiskertaa viikoittain. Yhden seminaari-illan kesto on 3 tuntia. Käsiteltävät aiheet ovat mm.

  • vihan läpikäyminen ja siitä vapautuminen
  • surun pitkä tie
  • yksinäisyys
  • rakkaus ja uusi elämä
  • seksi

Yhdestoista kerta on vapaaehtoinen, ja se käsittelee lapsiin ja uusperheisiin liittyviä aiheita. Kokemukset eroseminaarista ovat yleensä käänteentekeviä, psykoterapeutti Anne Sundell kertoo.

- Vetäjä alustaa teemat, minkä jälkeen jakaudutaan pienryhmiin ja jaetaan kokemuksia. Ryhmissä auttaa voimakkaasti vertaistuki, ja usein syntyy myös uusia ystävyyssuhteita.

Eroseminaariin ilmoittautuminen

Mehiläisessä järjestetään eroseminaareja säännöllisesti mm. Ympyrätalon Mehiläisessä Helsingissä. Kysy lisää asiakaspalvelustamme tai terveyden ja hyvinvoinnin palvelukaupastamme.

Mehiläisen psykoterapeutteihin voit tutustua verkkosivuillamme. Kullakin psykoterapeutilla on omat sivut, joissa he kertovat tarkemmin osaamisestaan ja siitä, millaiseen terapiapalveluun he ovat syventyneet. Eroa voi työstää myös muiden terapioiden avulla.

Eroseminaarin historia

Alun perin jälleenrakennusseminaarin kehitti 1970-luvulla yhdysvaltalainen tohtori Bruce Fischer. Hänen kirjaansa Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy luetaan seminaarin aikana. Suomeen seminaarin on tuonut psykologi Kari Kiianmaa, joka on kehittänyt sitä edelleen meidän oloihin sopivaksi yhdessä parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowin kanssa.