Jukka Aho

OMT-Fysioterapeutti
Customer rating 9.3
An average from 24 months, when above 25 answers
Asiantuntevaa, kannustavaa palvelua.
Asiantuntevaa, kannustavaa palvelua.

Tervetuloa vastaanotolle joko paikan päälle tai digi-/etävastaanottona!

Olen OMT-erikoistumisopinnot suorittanut fysioterapeutti, jonka mielenkiinto kohdistuu monipuolisesti koko kehon erilaisten tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen hoitoon. Työssäni pyrin kuuntelemaan sinua ja selvittämään ongelmaan vaikuttavia tekijöitä mahdollisimman monipuolisesti ja huolellisesti. Tavoitteenani on, että jokaisen yksilölliset toiveet ja tavoitteet otetaan huomioon. Vastaanotollani tapaan sekä akuutteja että pitempään oireilleita kaikenikäisiä potilaita koululaista aikuisiin ja eläkeläisiin, toimistotyöntekijöistä aina ammattiurheilijoihin. Lisäksi tapaturmien tai leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen hakeutuvat ovat tyypillinen näky vastaanotollani.

Niska-, selkä- ja olkapääkipuisia käy vastaanotollani eniten. Erilaisten alaraajavaivojen hoitamisen lisäksi olen kerännyt erikoisosaamista etenkin pitkittyneen kivun sekä jännekipujen tutkimisesta ja hoidosta. Jänneongelmien osalta tyypillisimpiä ovat mm. akillesjännekipu, hyppääjän polvi, tenniskyynärpää ja plantaarifaskiitti, mutta myös muiden jänteiden, kuten olkapään, kuntoutus on tuttua. Pitkittyneen kivun merkeissä taas tapaan paljon esimerkiksi alaselkä- ja niskakipuisia. Näiden ohella olen bloginkin kautta ehtinyt perehtymään erilaisten hermo- ja neurodynaamisten oireiden (puutuminen, pistely, lihasheikkous), nivelrikon, niskaperäisen päänsäryn, huimauksen sekä erilaisten hermoston herkistymisen aiheuttamien oireiden hoitoon.

Urheilun saralla olen ollut pitkään mukana sekä pelaajana että valmentajana etenkin koripallossa. Olen toiminut fysioterapeuttina nuorten korismaajoukkueissa sekä naisten jääkiekkomaajoukkueessa ja Mäkelänrinteen urheilulukiossa valmentajana usean vuoden ajan.

Omiin harrastuksiini kuuluu koripallon pelaaminen ja urheilun seuraaminen monipuolisesti, tämän lisäksi pidän parin muun kollegan kanssa blogia osoitteessa www.mindthemovement.net . Olen myös ollut mukana jännekipujen omatoimiseen hoitoon tähtäävän nettivalmennuksen sekä ammattilaisille suunnatun koulutuksen luonnissa.

Booking instructions

Jos sinulla on kotonasi tulevaan käyntiisi liittyviä magneetti-, röntgen- tai muiden tutkimusten ja lääkäreiden lausuntoja ne voi ottaa mukaan, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Vastaanotolle ei tarvitse mukaan urheilu- tai erityisvarustusta. Omaan monipuolisen osaamisen ja kaikki potilaat ovat tervetulleita ikää ja vaivaa katsomatta.

Specialities and special qualifications

  • Sport Mehiläinen
  • Physiotherapy OMT
  • Physiotherapy

Areas of interest

  • Disorders and injuries of the ankle and foot
  • Back disorders and injuries
  • Shoulder disorders and injuries
  • Neck and shoulder problems
  • Sports and stress injuries

Degree and title

  • Sports physiotherapist
  • Physiotherapist
  • Osteopathic manipulation therapist (OMT)

Language proficiency

  • English, työkieli
  • Finnish, äidinkieli

Services

  • OMT physiotherapy appointment, up to 45 min
  • Therapeutic training
  • Pain management
  • Kinesio taping
  • Lower limb analysis
  • OMT physiotherapy appointment, up to 30 min
  • OMT physiotherapy appointment, up to 60 min
  • Urheilu Mehiläinen
  • Orthopaedic manual therapy (OMT)
  • Manual therapy

Locations

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Open today
08:00 - 20:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min
Mehiläinen Vantaa Myyrmäki
Liesikuja 5
Open today
07:30 - 20:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min
Mehiläinen Helsinki Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18 A
Open today
08:00 - 20:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • OMT physiotherapy appointment, up to 45 min
    Price estimate 105.00 € (*99.00 €)
  • OMT physiotherapy appointment, up to 60 min
    Price estimate 130.00 € (*122.00 €)