

Julkaistu 10.8.2023
Luupiikin taustalla on yleensä nivelrikko, joka on etenevä tulehdussairaus. Nivelruston alla oleva luu kovettuu ja nivelen pinnalle ja reunoille syntyy paksumpia kohtia eli luupiikkejä.
Nivelten alueelle muodostuvien luupiikkien ohella osteofyyttejä voi muodostua myös muualle luun alueelle, johon kohdistuu pitkäkestoista sekä voimakasta rasitusta ja ärsytystä. Tällaisia tyypillisiä paikkoja ovat esimerkiksi jänteiden kiinnitysalueet, kuten kantapään kantakalvon ja akillesjänteen kiinnitysalueet.
Tyypillisiä luupiikin oireita ovat niveloireet, kuten nivelkipu ja nivelten jäykkyys. Luupiikki ei itsessään ole kivulias, mutta suuret luupiikit voivat rajoittaa liikkuvuutta ja kipeyttää alueen pehmytkudosrakenteita. Kipu voi olla myös seurausta alueella olevan pehmytkudosrakenteen pitkittyneestä ylikuormituksesta, kuten esimerkiksi kantapään ylikuormituksesta.
Luupiikin hoidossa on ensin tärkeää tunnistaa se rakenne tai rakenteet, jotka ovat ärsyyntyneet tai ylikuormittuneet. Tämän jälkeen vaivaa voidaan hoitaa ja valita parhaat hoitomenetelmät.
Aktiivinen omaharjoittelu ja tarvittaessa manuaaliset käsittelyt ovat tärkeimpiä ja tehokkaimpia hoitokeinoja. Lisäksi erityisesti vahvistavat harjoitteet ovat tärkeässä roolissa hoidossa. Tulehdusta voidaan hoitaa kortisonipistoksilla.
Jos nivelten tai tuki- ja liikuntaelinten kipu vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua näihin vaivoihin erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle. Lääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua myös, jos kipu on poikkeuksellisen voimakasta tai siihen liittyy lepokipua.
Vastaanotolla tehdään perusteellinen lääketieteellinen tutkimus, jota täydennetään mahdollisesti kuvantamistutkimuksilla. Luupiikki näkyy röntgenkuvassa pienenä luisena muutoksena.
Lääkäri arvioi myös kipulääkkeiden ja kortisonipistoksien tarpeen sekä ohjaa tarvittaessa esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolle kuntoutukseen.
Kuntoutukseen kannattaa hakeutua herkästi, jos kipu on kestänyt jo useamman viikon eikä rasituksen keventäminen ole auttanut. Ammattilaisemme laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Kantapääkipu
Vamma ja vaivan pitkittyminen ovat syitä hakeutua vastaanotolle.
Plantaarifaskiitti
Jalkapohjan kantakalvon tulehdus, joka on hyvin yleinen kantapään kiputila.
Lonkan nivelrikko
Yleinen vaiva, jossa lonkan nivelrusto rappeutuu ja ohenee.
Nivelrikko
Etenevä nivelen sairaus, jonka tyypillisiä oireita ovat liikerajoitus ja kipu.
Polven nivelrikko
Aiheuttaa muutoksia niin polven nivelrustossa, luussa kuin lihaksissakin.
Luupiikki eli osteofyytti voi muodostua mihin tahansa kehon niveleen sekä selkänikamiin. Luupiikit muodostuvat joko tulehduksen tai ylirasituksen seurauksena.
Yleisesti luupiikistä puhuttaessa tarkoitetaan kantapääkipua ja kantapään alle muodostunutta luista “piikkiä”.
Luupiikin taustalla on yleensä nivelrikko, joka on etenevä tulehdussairaus. Nivelruston alla oleva luu kovettuu ja nivelen pinnalle ja reunoille syntyy paksumpia kohtia eli luupiikkejä.
Nivelten alueelle muodostuvien luupiikkien ohella osteofyyttejä voi muodostua myös muualle luun alueelle, johon kohdistuu pitkäkestoista sekä voimakasta rasitusta ja ärsytystä. Tällaisia tyypillisiä paikkoja ovat esimerkiksi jänteiden kiinnitysalueet, kuten kantapään kantakalvon ja akillesjänteen kiinnitysalueet.
Tyypillisiä luupiikin oireita ovat niveloireet, kuten nivelkipu ja nivelten jäykkyys.
Luupiikki ei itsessään ole kivulias, mutta suuret luupiikit voivat rajoittaa liikkuvuutta ja kipeyttää alueen pehmytkudosrakenteita. Kipu voi olla myös seurausta alueella olevan pehmytkudosrakenteen pitkittyneestä ylikuormituksesta, kuten esimerkiksi kantapään ylikuormituksesta.
Luupiikin hoidossa on ensin tärkeää tunnistaa se rakenne tai rakenteet, jotka ovat ärsyyntyneet tai ylikuormittuneet. Tämän jälkeen vaivaa voidaan hoitaa ja valita parhaat hoitomenetelmät.
Aktiivinen omaharjoittelu ja tarvittaessa manuaaliset käsittelyt ovat tärkeimpiä ja tehokkaimpia hoitokeinoja. Lisäksi erityisesti vahvistavat harjoitteet ovat tärkeässä roolissa hoidossa. Tulehdusta voidaan hoitaa kortisonipistoksilla.
Jos nivelten tai tuki- ja liikuntaelinten kipu vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua näihin vaivoihin erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle. Lääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua myös, jos kipu on poikkeuksellisen voimakasta tai siihen liittyy lepokipua.
Vastaanotolla tehdään perusteellinen lääketieteellinen tutkimus, jota täydennetään mahdollisesti kuvantamistutkimuksilla. Luupiikki näkyy röntgenkuvassa pienenä luisena muutoksena.
Lääkäri arvioi myös kipulääkkeiden ja kortisonipistoksien tarpeen sekä ohjaa tarvittaessa esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolle kuntoutukseen.
Kuntoutukseen kannattaa hakeutua herkästi, jos kipu on kestänyt jo useamman viikon eikä rasituksen keventäminen ole auttanut. Ammattilaisemme laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Luupiikin kuntoutuksessa käytettäviä menetelmiä voi olla:
Hinta ei ole este luupiikin tutkimukselle tai hoidolle.
Tutustu hinnastoomme ja joustaviin maksutapoihimme, joiden avulla hoito on mahdollista toteuttaa erilaisissa elämäntilanteissa. Verkkoajanvarauksestamme näet kunkin asiantuntijan hinta-arvion valitusta palvelusta.
Jos olet vakuutus- tai työterveysasiakas, tarkistathan lähetteen tarpeen vakuutusyhtiöstäsi tai työterveydestäsi.










