Huimauksen tavallisin syy on sisäkorvassa.Luulen, että useimmilla meistä on jonkinasteinen mielikuva siitä, mitä huimauksella tarkoitetaan. Mahdollisesti mielikuva on perua lapsuuden karusellista tai jostakin muusta huikaisevasta kokemuksesta - "nyt minua aivan huimaa!".

Molemmissa tapauksissa huimaus on hyvin selitettävissä, jopa odotusten mukainen tuntemus, eikä näin ollen mitenkään pelottava ja piankin ohimenevä. Pitkittynyt, toistuva tai äkillisesti ja yllättäen alkanut huimaus on kuitenkin varsin epämiellyttävä oire, jonka syyn toivoo pian selviävän ja huimauksen loppuvan.

Tasapaino on silmien, sisäkorvan ja hermoston yhteistyötä

Hyvä tasapaino edellyttää sisäkorvan tasapainoelimen (kaarikäytävien), silmien ja nivelten asentotuntoa välittävien ääreishermojen saumatonta yhteistyötä, joka yhteen sovitetaan keskushermostossa. Äkillinen sairaus missä tahansa tasapainoa säätelevässä elimessä voi johtaa huimaustuntemukseen ja tasapainon järkkymiseen. Perusteellinen oirekuvaus sekä kliininen tutkimus johtavat useimmiten huimauksen syyn jäljille, eivätkä laitteelliset tutkimukset välttämättä ole tarpeen. Helpottavaa on myös, että useimmissa tapauksissa toistuvatkin huimauskohtaukset laantuvat itsestään ja hankalimmassa vaiheessa joko lääkkeellisistä tai fysioterapeuttisista hoidoista voi saada apua.

Karkeasti määritellen huimausoire, jossa ympäristö tuntuu pyörivän vinhaa vauhtia eli kiertohuimaus, viittaa tasapainoelimen häiriöön. Tasapainon epävarmuus, "hutera, keinuttava olo", viestii puolestaan muusta tasapainon säätelyjärjestelmän häiriöstä. Edelleen on todettava, että iän karttuessa ja mahdollisesti myös lääkitystä vaativien sairauksien lisääntyessä huimausoireiden syyt moninaistuvat ja yksittäisen, selkeän aiheuttajan nimeäminen voi olla hyvinkin hankalaa.

Ensiarvoisen tärkeää on rauhassa pohtia, mitä henkilö tarkoittaa sanoessaan, että häntä huimaa. Pyöriikö ympäristö, pyöriikö se johonkin tiettyyn suuntaan? Missä tilanteessa huimausta tulee ja kuinka kauan huimaustuntemus kestää vai onko se jatkuvaa? Huojuuko maa jalkojen alla? Onko sattunut kaatumisia? Onko lähiaikoina ollut tulehdustauteja tai pään vammoja? Esiintyykö huimausta johonkin tiettyyn aikaan vuorokaudesta? Henkilön iällä, aikaisemmilla sairauksilla ja käytössä olevilla lääkkeillä on merkityksensä huimausoireistoa selviteltäessä.

Huimauksen tavallisin syy on sisäkorvassa

Huimaus on varsin yleinen oire perusterveydenhuollossa. Aikuisväestössä tehdyissä tutkimuksissa huimausten syyt vaihtelevat huomattavassa määrin, eivätkä aineistot ikäjakaumaltaan tai nimikkeistöltään aina ole vertailukelpoisia. Yleislääkärin vastaanotolle hakeutuneista noin 5 - 11/100 potilaasta kärsii huimauksesta.

Benigni posturaalinen paroksysmaalinen vertigo (BPPV) eli hyvänlaatuinen ajoittainen asentohuimaus, vestibulaarineuroniitti (VN) eli tasapainohermon sairaus tai Meniere´n tauti (MD) ovat tavallisimpia huimauksen aiheuttajia aikuisväestössä. Näissä kaikissa kolmessa huimausoireistossa on kyse sisäkorvan tai sen hermoviestityksen häiriöstä. Kansainvälisissä tutkimuksissa noin 10 - 45 % ns. huimauskeskusten potilaista kärsii jostakin edellä olevista vaivoista. Iän karttuessa huimauksen taustasyyt moninaistuvat muiden terveydentilaan vaikuttavien sairauksien myötä.  

Hyvänlaatuinen asentohuimaus on tavallinen huimauksen syy

Hyvänlaatuinen asentohuimaus on tavallinen huimauksen syy.Hyvänlaatuista asentohuimausta (BPPV) arvioidaan esiintyvän 64/1000 potilaalla vuosittain, joten kyse ei ole mitenkään harvinaisesta oireesta.  Tätä huimausoiretta todetaan kaikenikäisillä, mutta tavallisin se on yli 40-vuotiailla. Naisilla BPPV on tavallisempi (N:M = 2:1). Huimausoireen kesto on varsin lyhyt, noin 10 - 20 sekuntia, ja kiertohuimauskohtaus ilmenee tyypillisesti vuoteessa kääntyessä, vuoteeseen mennessä tai sieltä noustessa tai päätä joko alas tai taakse taivutettaessa. Oireeseen liittyy usein pahoinvoinnin tunnetta, mutta harvemmin oksennuksia. Huimaustunne on siinä määrin epämiellyttävä, että henkilö pyrkii tietoisesti välttämään asentoja ja tilanteita, joissa huimausta esiintyy.

Joskus BPPV:n syy on ilmeinen. Oireistoa on saattanut edeltää aivovamma, tasapainoelimen tulehdus tai verenkiertohäiriö, mutta noin 60 %:lla potilaista ei ole jäljitettävissä mitään erityistä syytä oireiston alkaessa. Nykykäsityksen mukaan itsesyntyisen BPPV:n syynä on sakan kertyminen jommankumman sisäkorvan kaarikäytävään. Seurauksena on kaarikäytävistä tulevan pään asennoista kertovan viestin vääristyminen keskushermostossa ja lyhytkestoinen kiertohuimaus. BPPV helpottuu yleensä itsestään muutamien viikkojen, joskus vasta kuukausien aikana, mutta sen paranemista voidaan jouduttaa asentohoidoin. Joillakin potilailla BPPV-oireisto toistuu.

BPPV:n diagnoosi ei edellytä laitteellisia tutkimuksia, vaan perusteellinen oirekuvaus ja systemaattinen kliininen tutkimus johdattavat diagnoosin jäljille. BPPV:n kliinisessä tutkimuksessa käytetään ns. Hallpiken manooveria eli tutkitaan silmänliikkeitä ja erityisesti silmänvärveen eli nystagmuksen ilmaantumista pään kallistus- ja taivutusliikkeissä.  Nystagmus on voimakkain käännettäessä päätä sairaan tasapainoelimen puolelle, ja samalla potilas tuntee huimauksen voimistuvan.

Asentohuimauksen hoitona on asentohoito

BPPV:n hoitoa voisi kuvata sanalla siedätyshoito. Sen tavoitteena on itsesyntyisessä BPPV:ssä jouduttaa sakka-aineiden poistumista kaarikäytävästä. Tähän pyritään systemaattisten asentohoitojen avulla, joiden oppimisessa usein auttaa asiaan perehtyneen fysioterapeutin opastus. Asentohoitojen omaksuminen ja niiden noudattaminen ärsyttänevät myös keskushermoston ns. kompensatoristen hermojärjestelmien mukautumista tasapainon säätelyyn ja huimauksen asettumiseen.

BPPV:n asentohoitojen aloittaminen on potilaalle usein varsin epämiellyttävää, koska hoidossa haetaan nimenomaan niitä pään asentoja, joissa huimaus voimakkaimmillaan esiintyy. Lääkehoitoja asentohuimaukseen ei ole ja suosituksena on, ettei lääkehoitoja tulisi ainakaan pitkäaikaisesti lähteä edes yrittämään. Näin siitä syystä, että keskushermoston kautta vaikuttavat huimauslääkkeet jopa saattavat hidastaa keskushermoston mukautumista sisäkorvaperäiseen oireeseen.

Tasapainohermon tulehdus eli vestibulaarineuroniitti

Vestibulaarineuroniitin (VN) johtava oire on huimaus, joka ilmenee useimmiten aivan yhtäkkisesti alkavana rajuna ympäristön pyörintänä. Edeltävinä päivinä ennen ensimmäistä lyhytkestoista huimauskohtausta voi olla ajoittaista tasapainon epävarmuuden tunnetta, ja usein (n. 60 %) todetaan potilaan sairastaneen jonkin tulehdustaudin viikkoa paria ennen huimausoireiston alkamista. Tavallisimmin tulehdus on ollut ylähengitysteiden alueella, nielussa tai poskionteloissa tai harvemmin keskikorvassa. Ensimmäinen voimakas huimauskohtaus koetaan usein jo aamulla herätessä. Kohtauksia voi tulla useampia seuraavien päivien aikana, mutta niiden intensiteetti laantuu toistuessaan.

VN:a  voi esiintyä minkä ikäisenä tahansa, ja varsin tyypillisesti sairastunut on muutoin terve nuori tai keski-ikäinen aikuinen. Sairauden syynä katsotaan olevan joko vasta-ainevälitteinen tai toksinen tasapainohermoon ja sen keskushermostoyhteyksiin rajoittuva vaurio. Kuulon alenemaa kohtaukseen ei liity, mutta tasapaino pettää ympäristön pyöriessä. Pahoinvointi on tavallista huimausjakson aikana, eivätkä oksennuksetkaan ole harvinaisia. Kliinisessä tutkimuksessa todetaan vaakasuoraa tai pyöriväliikkeistä hienoista nystagmusta sekä tasapainon heikkoutta ja kävelyn viettämistä.

Kohtausoireet lievittyvät tyypillisesti viikkojen kuluessa, ja lähes poikkeuksetta paraneminen tapahtuu parin kolmen kuukauden sisällä. Ennuste on siis hyvä. Ellei näin tapahdu, tulisikin miettiä joitain muuta syytä huimauskohtauksille. Oireenmukaista hoitoa suositellaan käytettäväksi vain oireiston ensipäivinä.

Meniere'n tautiin liittyvät korvien soiminen ja kuulon heikkeneminen

Prosper Meniere´ kuvasi nimellään kutsuttavan huimaussairauden jo vuonna 1861. Tässä sairaudessa oireet eivät rajoitu vain kohtauksittain esiintyvään huimaukseen. Huimauksen lisäksi kuulo heikkenee ja korvat soivat (tinnitus). Paineen tunne korvassa on kohtauksen aikana tavallista.  Huimauskohtaukset ovat usein selkeästi pidempiä kuin BPPV:ssä tai VN:ssa. Kohtausten toistuessa sairaudelle tyypillinen kuulon heikkeneminen on todettavissa korvalääkärin tutkimuksissa.

MD:n syyt ovat edelleen tuntemattomat. Sisäkorvan kaarikäytävissä kiertävän nesteen paineen nousu johtaa kohtauksen käynnistymiseen.  Niin immunologisia, virusperäisiä, verenkierrollisia kuin perinnöllisiäkin syitä on pidetty mahdollisina. MD:n esiintyvyyden arvellaan olevan 1/1000 väestötasolla, ja ensimmäiset kohtaukset tulevat tavallisimmin 20 - 50 vuoden iässä. Alle 10 %:lla MD:tä sairastavista todetaan suvuittain esiintyvä MD. Noin 80 %:lla kohtauksen aikainen kiertohuimaus on aina samansuuntaista varsinkin sairauden ensivuosien aikana, mutta sairauden edetessä oireet voivat muuttua molemminpuoliseksi.

MD:n kohtaus kestää selvästi pidempään kuin BPPV:n tai VN:n ja usein jopa tunteja. Huimaus on siinä määrin invalidisoivaa, että potilaan on pakko mennä vuodelepoon. Kaatumisvaara kohtauksen aikana on suuri, ja kohtauksiin voi korvaperäisten oireiden ohella liittyä myös päänsärkyä.

Meniere´n tauti on etenevä sairaus

MD etenee vuosien mittaan vaihtelevasti, mutta sairaudenkulussa on havaittavissa asteittainen eteneminen.  Sairauden ensivuosina kohtauksia hallitsevat kiertohuimaus ja kohtauksen aikainen kuulon heikkeneminen. Kohtausten välillä kuulo normalisoituu. Seuraavassa vaiheessa kiertohuimaukset ovat hankalimmillaan ja samanaikaisesti kuulossa havaitaan vaihtelevaa heikkoutta myös kohtausten välillä. Kohtausten väliajat vaihtelevat huomattavassa määrin. Sairauden edetessä kuulon aleneminen on pysyvää ja etenevää, eikä huimauskohtauksia juurikaan esiinny. Kliinisessä tutkimuksessa, joka ajoittuu kohtausten väliaikaan, ei todeta poikkeavaa etenkään sairauden ensi vaiheessa. Kohtauksen aikana voidaan todeta nystagmus ja kuulon lasku. Vuosien mittaan todetaan etenevä sensorineuraalinen kuulon alenema. MD:n diagnoosi ja hoito edellyttävät aina korvalääkärin tutkimuksia.

USA:n korvalääkäriyhdistys on määritellyt kliiniset MD:n kriteerit seuraavasti:

1. Vähintään kaksi äkillistä ainakin 20 min kestänyttä kiertohuimauskohtausta
2. Sensorineuraalinen kuulon heikkeneminen kuulotutkimuksessa
3. Korvan soiminen eli tinnitus tai paineen tunne korvassa

Jännityspäänsärky ja huimaus

Niskahartiaseudun lihasten jännitysoireisto lienee yksi tavanomaisimmista syistä epämääräiseen huimaustuntemukseen työikäisellä väestöllä. Huimaus on tällöin mieluummin keinuttavaa kuin kiertävää.  Huimaustunteeseen saattaa liittyä pahoinvointia sekä pantamaista, puristavaa tai jomottavaa päänsärkyä. Oireet lisääntyvät päivän edetessä.  Kliinisessä tutkimuksessa hartiaseudun ja niskan lihaksissa todetaan kireyttä ja joskus arkuutta. Hartialinja voi olla ylösvetäytynyt tai eteen viettävä. Pään sivutaivutukset voivat rajoittua, mutta nystagmusta asentohuimauksen tapaan ei todeta.

Hoidollisina toimina niskalihasperäisessä oireistossa on jännitystä ylläpitävien tekijöiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen. Kuvantamistutkimukset ovat tarpeen erityisesti silloin, kun oiretta on edeltänyt pään tai niskan alueen vamma. Fysioterapeuttinen neuvonta ja hoito ovat hyödyllisiä samoin kuin jännitystä ylläpitävien työ- tai muiden tekijöiden jäljittäminen ja mahdollisuuksien mukaan poistaminen. Tilapäisestä lääkehoidosta joko paikallisesti tai suun kautta otettuna on usein apua oireiston ensivaiheessa, mutta pitkäaikaisen lääkehoidon käyttöä ei voi suositella.

Huimaus neurologisen sairauden oireena

Moniin neurologisiin sairauksiin voi liittyä tasapainoepävarmuutta, huimauksen tunnetta. Pahoinvointi ja oksennukset eivät ole ensisijaisia oireita. Aivorungon, pikkuaivojen, selkäytimen tai ääreishermoston sairaudet (polyneuropatia) oirehtivat tasapainoepävarmuutena. Parkinsonin taudissa samoin kuin sitä muistuttavissa sairauksissa tasapainon korjausheijasteet heikkenevät aiheuttaen tavanomaista herkemmin horjahteluja liikesuuntaa vaihtaessa ja jopa kaatumisia. Parkinsonin tauti tai sen lääkehoito voi olla syynä myös yllättävään verenpaineen laskuun makuulta seisomaan noustessa. Tällöin on kyseessä ns. ortostaattinen hypotensio.

Aivojen verenkiertohäiriöt alkavat aina äkillisesti ja voivat olla joko nopeasti ohimeneviä tai jälkioireita jättäviä. Sisäkorvan, aivorungon ja pikkuaivojen verenkierrosta huolehtivat niskavaltimot. Niskavaltimoiden verenkiertohäiriö aiheuttaa lähes aina huimausta. Useimmiten niskavaltimoperäiseen huimaukseen liittyy muita oireita ja löydöksiä, jotka kertovat huimauksen aivoperäisyydestä. Oireita voivat olla samanaikaiset näköhäiriöt, puhevaikeudet tai lysähdyskohtaukset. Lyhytkestoista kohtausta kutsutaan nimellä vertebrobasillaarinen insuffisienssi, ja kohtaukset voivat toistua omia aikojaan. Kaksoiskuvien esiintyminen huimauskohtauksen aikana viittaa usein vakavampilaatuiseen aivoverenkierron häiriöön ja lisääntyneeseen aivoinfarktin riskiin.

Neurologisista sairauksista basillaarinen migreeni oirehtii tyypillisesti kohtauksellisena päänsärkynä, huimauksena, kaksoiskuvina, liikkeiden holtittomuutena ja tasapainohäiriönä sekä puheen sammalluksena. Basillaarimigreenikohtauksia esiintyy erityisesti nuorilla naisilla, ja kohtaukset useimmiten rauhoittuvat iän karttuessa. Epilepsiakohtauksen esioireena niin ikään voi olla äkillinen huimaustuntemus.

Äärimmäisen harvoin huimauskohtausten syynä on perinnöllinen sairaus. Näitä huimauskohtauksia aiheuttavia geneettisiä sairauksia eli episodisia ataksiasairauksia on opittu viime vuosina tunnistamaan, ja lähes poikkeuksetta geenivirheen seurauksena on toimintahäiriö hermosolujen ionikanavien rakenteissa. Tavallisimmin joko kalium- tai kalsiumionien kulkeutuminen hermosolukalvossa häiriintyy.

Sydämen rytmihäiriöt tai lääkkeet voivat aiheuttaa huimausta

Pitkittyneen tai toistuvan huimauksen syitä jäljitettäessä on hyvä selvitellä potilaan yleistä terveydentilaa. Sydämen rytmihäiriöt, anemia tai äkilliset verenpaineen vaihtelut voivat olla huimauksen taustalla ja vaativat asianmukaiset tutkimukset, joiden perusteella hoito määräytyy.

Huimaus ei myöskään ole mitenkään harvinainen lääkkeen haittavaikutus. Huimauksen ilmaantuminen joko lääkitystä aloitettaessa tai lääkkeen ottamisen jälkeen viittaa vahvasti lääkkeen ja huimauksen väliseen yhteyteen. Huimaus voi olla myös seurausta useasta samanaikaisesti otettavasta lääkkeestä.

Huimaus on tavallinen oire paniikkihäiriössä

Voimakas tunnekuohu voi aiheuttaa huimauksenomaista tunnetta. Paniikkihäiriöistä kärsiville huimaus osana muuta ahdistusoireistoa on varsin tuttu kokemus. Huimausoireen esiintymiselle on tällöin leimallista sen tilanneriippuvuus. Huimausta tulee korkeilla paikoilla, kaupan jonossa, väentungoksessa jne. Tarkoituksenmukaisesta lääkityksestä saadaan usein apua, mutta myös muita hoidollisia mahdollisuuksia kannattaa harkita.

Huimauksessa on vain harvoin kyse vakavasta sairaudesta

Huimaus on varsin tavallinen oire. Useimmissa tapauksissa sen syy on harmiton ja jäljitettävissä systemaattisen ja huolellisen oirekartoituksen sekä kliinisen tutkimuksen keinoin. Hämmästyttävää on, että näinkin tavallisen oireen yleisyydestä ja hoidosta karttunut tieto on hajanaista ja hoidolliset yritykset usein vailla tutkimuksellista pohjaa. Useimmissa tapauksissa huimaus on ajoittaista ja vain harvoin on kyse vakavasta sairaudesta. Neurologiset tai korvalääkärin tutkimukset ovat tarpeellisia erityisesti silloin, kun huimausoireeseen liittyy muitakin oireita ja tutkimuslöydöksiä: kuulon heikkenemistä, puheen vaikeutumista, kaksoiskuvia tai näköongelmia.

Samalla on muistettava, että harmittomana pidetty hyvänlaatuinen asentohuimaus voi aiheuttaa vaaratilanteita esim. liikenteessä tai työssä. Huimauksen lääkehoidon mahdollisuudet ovat varsin rajalliset ja erityisesti hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa niistä ei ole apua. Vestibulaarineuroniitissa oireenmukaisten lääkkeiden käyttöä suositellaan korkeintaan lyhytaikaisesti. 

Kuvat: Plugi

Jaa