Kitarisaleikkaus

Kitarisa sijaitsee nenänielussa ja voi suurentua toistuvien tai pitkittyneiden tulehdusten takia. Kitarisan koko ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi kitarisaleikkaukseen (adenotomia) päädytään, vaan jokaisen potilaan kohdalla kokonaistilanne ratkaisee aina, kun leikkausta harkitaan ja/tai siihen päädytään.
Mistä kitarisaleikkauksessa on kyse?
Kitarisaleikkauksessa kitarisakudos nielussa poistetaan. Kitarisoja on jokaisella vain yksi. Toimenpide tehdään usein pikkulapsille ja melko harvoin edes kouluikäisille lapsille tai aikuisille.
Milloin kitarisaleikkaukseen?
Ikävä korvatulehduskierre on usein syy, miksi kitarisan poistoleikkaukseen päädytään. Jos esimerkiksi lapsi sairastelee paljon siten, että nenä on koko ajan tukossa ja olo on flunssainen tai jos kitarisa vaikeuttaa suuren kokonsa takia harmillisesti nenähengitystä ja aiheuttaa esimerkiksi kuorsausta, on kitarisaleikkauksesta usein hyötyä.
Mitä kitarisaleikkauksessa tapahtuu?
Kitarisa poistetaan ikään kuin kaapimalla kitarisakudos pois suun kautta. Leikkaus tehdään nukutuksessa. Vanhemmat voivat olla lapsen seurana aina nukahtamiseen asti ja läsnä myös heti heräämössä leikkauksen jälkeen.
Ennen kitarisaleikkausta
Ennen kitarisaleikkausta tulee olla syömättä ja juomatta. Tarkemmat lisätiedot valmistautumisesta saa aina omalta hoitavalta lääkäriltä. Ennen leikkausta yleisen terveydentilan tulee olla hyvä.
Toipuminen toimenpiteestä – kitarisaleikkauksen jälkeen
Kitarisan poiston jälkeen saa mennä päiväkotiin jo päivä leikkauksen jälkeen. Muutamaan päivään on kuitenkin hyvä välttää saunomista ja uimahallissa uimista on vältettävä ainakin 10 päivää, sillä kitarisaleikkauksesta jää raakapintahaava, jota tulee suojella ylimääräisiltä bakteereilta, joita sinne helposti voi päästä esimerkiksi uimahallin veden välityksellä.
Joissakin tapauksissa voi joskus voi käydä niin, että kitarisa saattaa kasvaa uudestaan, jos kitarisakudosta ei saadakaan kokonaan pois. Yleensä kitarisa ei kasva takaisin.
Kitarisaleikkauksen hyödyt
Kitarisaleikkaus parantaa nenähengitystä ja esimerkiksi kuorsaus helpottaa, kun nenänieluun tulee kitarisojen poiston ansiosta lisää tilaa.
Jos haluat tietää lisää tai varata ajan toimenpiteeseen, varaa aika ja/tai ota yhteyttä Mehiläisen ajanvarauksen asiakaspalveluun!
Milloin kitarisaleikkausta ei suositella?
Verenvuototaipuvaisia ei mielellään leikata, mutta muuten toimenpide voidaan tehdä melko kattavasti kenelle tahansa henkilölle, jonka terveydentila on hyvä.
Jos jotain yllättävää leikkauksen jälkeen ilmenee tai jos leikkaushaavaan pääsee bakteereja, on otettava yhteyttä hoitaneeseen lääkäriin tai päivystävään korvaklinikkaan.
Artikkelia varten haastateltu Töölön Mehiläisen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriä Mari Heroa.
Lue lisää:
Asiantuntijat ja toimipisteet



