Riikka Vahtera

Vastaava Hammaslääkäri

Olen toiminut yksityishammaslääkärinä Turussa parikymmentä vuotta. Hoidan pääasiassa aikuispotilaita, mutta jonkin verran myös lapsia ja nuoria. Teen yksilöllisen hoitosuunnitelman tutkimukseen ja kuvantamiseen perustuen ja potilaan pitkäaikaiseen hyvinvointiin pyrkien.

Perushammaslääkärinä teen paikkaushoitoja, poistoja, juurenhoitoja, sekä paljon protetiikkaa. Vaativissa hoitosuunnitelmissa konsultoin vastaanottomme erikoishammaslääkäreitä. Tunnistan myös tilanteet, jolloin potilaan vaiva edellyttää lähettämistä erikoishammaslääkärin hoitoon. Ehkäisevän ja ylläpitävän hoidon toteuttamisessa luotan suuhygienistien ammattitaitoon. Pelkääviä potilaita hoidan - kuten kaikkia muitakin - asiallisesti, turvallisesti ja kunnioittaen. Olen päivystänyt säännöllisesti koko urani ajan, joten olen tottunut hoitamaan myös tapaturmia ja niihin liittyviä pitkiäkin jatkohoitoja.

Käyn säännöllisesti kursseilla kotimaassa ja ulkomailla ja seuraan aktiivisesti teknologian, työmenetelmien ja materiaalien kehitystä.

Aiempi koulutukseni ja työkokemukseni oli liikunnan, urheilun ja valmennuksen alalta.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Areas of interest

  • Anaesthesia dental care
  • implantation
  • Prosthetics
  • Aesthetic dental care
  • toothache

Degree and title

  • Dentist

Language proficiency

  • Finnish, äidinkieli
  • Swedish, sujuva
  • English, sujuva
  • German, sujuva

Services

  • Removal of tartar
  • Dental checkup
  • Root canal treatment
  • Extraction of tooth
  • Implant treatment
  • Prosthodontic treatment
  • Dental care under sedation
  • Filling of teeth
  • Ceramic filling
  • Keraamiset CEREC-paikkaukset
  • Röntgenkuvaukset
  • Hampaiden esteettinen korjaus laminaateilla ja yhdistelmämuoveilla
  • Nukutushammashoito
  • Viisaudenhampaat
  • Esteettinen hammashoito
  • Pelkopotilaat
  • Työpaikkahammashuolto­

Locations

Hammas Mehiläinen Turku NEO
Joukahaisenkatu 6, NEO-talo
Open today
12:00 - 15:00
Phone, Booking010 273 8000Price 0,084 €/min