Verivirtsaisuus eli hematuria

Virtsassa selvästi näkyvä verisyys ilman ilmiselvää syytä, tulee aina selvittää. Verivirtsaisuus voi olla luonteeltaan ohimenevää, ajoittaista tai jatkuvaa. Siihen voi liittyä myös muita oireita, kuten virtsaamiskipuja, kirvelyä, kylkikipua tai kuumetta. Verivirtsaisuus voi olla:

• Silminnähden veristä virtsaa. Virtsa on silminnähden veristä, kun siinä on noin prosentin verran verta.
• Silmälle näkymätön verivirtsaisuus. Mikroskooppinen, silmälle näkymätön verivirtsaisuus on huomattavasti yleisempää, mutta silti se voi olla merkki yhtä vakavasta sairaudesta kuin makroskooppinen verivirtsaisuus.

Vaikea verivirtsaisuus eli hemotamponaatio

Voimakkaassa verenvuodossa voi virtsassa olla helakanpunaisia hyytymiä. Lisäksi voimakas verenvuoto virtsarakon yläpuolella aiheuttaa usein kipua, joka muistuttaa virtsakivikohtausta, kun hyytymät ajoittain estävät virtsan kulun virtsanjohtimessa.

Vaikein verivirtsaisuuden muoto on hemotamponaatio, jolla tarkoitetaan virtsarakkoon kehittyneiden hyytymien aiheuttamaa virtsaumpitilannetta. Virtsaumpi tarkoittaa tilannetta, jossa virtsa ei pääse virtsarakosta ulos, vaikka virtsarakko on täynnä. Tällainen tilanne vaatii välitöntä päivystyksellistä hoitoa.

Verivirtsaisuus voi olla peräisin mistä tahansa virtsateiden alueelta. Veri voi olla peräisin esimerkiksi:

• Ylemmistä virtsateistä tai virtsarakosta tuleva veri pääsee virtsarakossa sekoittumaan tasaisesti virtsaan, jolloin virtsa on kauttaaltaan veristä.
• Rakon pohjasta ja eturauhasen kohdalta tuleva verenvuoto voi ilmetä virtsaamisen alussa tai lopussa.

Verivirtsaisuuden taustalla voi olla monia syitä. Esimerkiksi tihentynyt virtsaamistarve ja kivulias virtsaaminen viittaavat virtsarakon tulehdukseen. Tämä on nuorilla naisilla yleinen verivirtsaisuuden syy. Uusi virtsanäyte otetaan noin viikko tulehduksen hoidon jälkeen, ja sen tulokset määrittävät, tarvitaanko lisätutkimuksia.

Verivirtsaisuus voi johtua myös vakavammista syistä, kuten virtsateiden pahanlaatuisista kasvaimista, munuaisten kasvaimista tai vammoista. Muita mahdollisia syitä ovat virtsatiekivet, virtsatietulehdukset, virtsatievammat, eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja eturauhassyöpä. Lisäksi jotkin lääkkeet ja munuaissairaudet voivat aiheuttaa verivirtsaisuutta.

Valtaosa oireettomista mikroskooppisista verivirtsaisuustapauksista löytyy sattumalta, esimerkiksi terveystarkastuksen yhteydessä. Useimmilla oireettomilla potilailla tutkimuksissa ei löydy kiireellistä hoitoa vaativaa merkittävää syytä.

Verivirtsaisuuden taustalla olevan vakavan sairauden riskitekijöihin kuuluvat:

• Yli 40 vuoden ikä
• Tupakointi
• Tietyt kipulääkkeet, kuten fenasetiini
• Lantion alueen sädehoito
• Virtsaamiseen liittyvät ärsytysoireet
• Sairastetut virtsatietulehdukset
• Syklofosfamidi
• Työperäinen altistuminen väriaineille, bentseeneille ja aromaattisille amiineille

Nopein tapa testata verivirtsaisuus on liuskatutkimus. Virtsassa tai punasoluissa oleva hemoglobiini toimii katalysaattorina liuskatestissä, mikä aiheuttaa värin muutoksen, joka osoittaa veren esiintymisen virtsassa. Liuskatutkimus antaa yksiselitteisen vastauksen siihen, onko potilaalla hematuria eli verivirtsaisuus vai ei.

• Positiivinen liuskatesti tarkoittaa, että virtsassa on verta. Tällöin tutkitaan virtsan sedimentti eli sakka mikroskoopilla. Mikroskoopilla voidaan tarkastella virtsan sisältöä tarkemmin.
• Negatiivinen testi tarkoittaa, että virtsassa ei ole verta. Tällöin lisätutkimuksiin ei ole aihetta.

Jos mikroskoopilla tehtävä virtsan sedimenttitutkimus on positiivinen ja potilaalla on selkeitä riskitekijöitä, kuten tupakointi tai altistuminen tietyille kemikaaleille, aloitetaan tyypillisesti urologiset tutkimukset. Punasolulieriöt, dysformiset punasolut, merkittävä proteiinimäärä virtsassa ja munuaisten vajaatoiminta viittaavat yleensä munuaisperäiseen sairauteen. Tutkimuksia jatketaan yleensä virtsan irtosolututkimuksella syövän poissulkemiseksi.

Verivirtsaisuustutkimuksiin kuuluvat myös röntgentutkimukset. Röntgentutkimuksella pyritään löytämään tai poissulkemaan munuaissyöpä, munuaisaltaan tai virtsanjohtimen syöpä, virtsakivet ja munuaistulehdus. Aiemmin tutkimuksissa käytettiin paljon virtsateiden varjoainekuvausta, mutta nykyään virtsaelinten ultraääni ja tietokonetomografia ovat syrjäyttäneet sen ensisijaisina tutkimuksina.

Myös magneettikuvausta voidaan käyttää varjoainetehosteisen tietokonetutkimuksen sijaan, mutta tietokonetomografia on usein edullisempi ja helpommin saatavilla. Tietokonetomografia on erittäin hyvä virtsakivien, munuaisinfektion tai -märkäpesäkkeen diagnosoimiseen. Sen kyky löytää virtsakivi on 94–98 prosenttia.

Virtsassa todetun veren jälkeen tehdään yleensä virtsarakon tähystys eli kystoskopia, jotta voidaan sulkea pois rakon patologiset löydökset, kuten kasvaimet. Virtsarakon tähystyksessä nähdään kauttaaltaan rakon limakalvo, virtsanjohdinaukot ja virtsaputki.

Virtsarakon tähystys tehdään tavallisesti paikallispuudutuksessa käyttäen joko jäykkää tai taipuisaa tähystintä. Virtsaputken luonnolliseen muotoon mukautuvan taipuisan instrumentin käyttö on usein varsinkin miespotilaalle miellyttävämpää ja siihen liittyy vähemmän toimenpiteen jälkeisiä ärsytysoireita. Myös esivalmistelu ja potilaan asento tutkimuksen aikana ovat yksinkertaisemmat.

Tähystyksessä käytetään apuna kirkasta huuhtelunestettä, jonka avulla rakon seinämän poimut saadaan suoristumaan ja näin rakon limakalvo kokonaisuudessaan näkyviin. Laitteeseen voidaan liittää kamera, mikäli kuva halutaan saada televisiomonitoriin. Toimenpide tehdään steriilisti ja limakalvopuudutuksessa lääkärin vastaanotolla. Tähystys vie potilaasta ja tekniikasta riippuen aikaa noin 15–30 minuuttia.