Olen koulutukseltani vaativan erityistason perheterapeutti, mikä antaa pätevyyden psykoterapeutiksi, perheterapian kouluttajaksi ja työnohjaajaksi.
Olen sosiologi, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, seksuaaliohjaaja sekä EMDR-terapeutti. Pitkän mielenterveys- ja päihdetyön urani aikana olen käynyt myös lukuisia alan koulutuksia, seminaareja ja kongresseja ammattitaitoni kehittämiseksi.
Kiinnostukseni kohteena on dialoginen psykoterapeuttinen vuorovaikutus ja sen avulla ihmisen voimavarojen löytyminen hyvinkin vaikeista elämäntilanteista selviytymiseen.
Hyödynnän työssäni eri psykoterapian suuntauksien näkökulmia ja menetelmiä.
En tee Kelan kuntoutuspsykoterapioita.
Anvisningar för tidsbokning
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Specialområde och speicalkompetens
- Korttidsterapi
- Psykoterapi
- Terapeuter
- Specialkompetens inom psykoterapi
Intresseområden
- EMDR-terapi
- Arbetsförmåga
- Arbetshälsa
- Korttidspsykoterapi
- Psykoterapi
Utbildning och titel
- Specialsköterska
- Psykoterapeut, högre specialnivå
Språkkunskap
- finska, modersmål
Verksamhetsställen
Ta kontakt
Du kan lämna en kontaktbegäran till en expert. Skriv inte konfidentiella patientuppgifter i meddelandet.