Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2010. Koko työurani olen tehnyt tuki- ja liikuntaelinsairauksien (tules) fysioterapiaa pääosin työikäisten, mutta myös nuorten ja vanhusten parissa yksityisellä sektorilla. Olen jatkuvasti kehittänyt omaa osaamistani erityisesti manuaalisten taitojen ja ihmisen kokonaisvaltaisen huomioimisen parantamiseksi. OMT-fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2016. OMT-fysioterapia on tules-fysioterapian monivuotinen erikoistumiskoulutus, joka laajentaa osaamista monipuolisesti tutkimisen, päättelyn ja terapiamenetelmätaitojen osalta. OMT-opintojen jälkeen olen edelleen lisäkouluttautunut ja muun muassa kiinnostunut faskiamanipulaation mahdollisuuksista hoitaa toiminnallisia vaivoja, joita ei aina osata liittää tuki- ja liikuntaelinongelmiin, kuten ruuansulatusvaivat ja hormonaaliset sekä aineenvaihdunnalliset häiriöt.

Paras palkinto työssäni on nähdä kipujen helpottuvan ja elämänlaadun paranevan, auttaa ihminen alkuun positiiviseen kuntoutumisen kierteeseen. Tähän päästään yhdistämällä tehokas, tieteellinen ja monipuolinen hoito mielekkääseen ja helposti toteutettavaan harjoitteluun.

Koulutukset

Fysioterapeutti 2010, OMT-erikoistumiskoulutus 2016, Akupunktio 2016 Faskiamanipulaatio (Stecco) tasot I-III 2017-2019, Kipufysioterapian koulutuskokonaisuus 2020-2021. Lisäksi laajasti muita alan koulutuksia mm. aiheista manuaalinen terapia, kinesioteippaus, lantionpohja/inkontinenssi, terapeuttinen harjoittelu (mm. Kinetic Control, Explain Train), C1/C2-kurssit, SUP yläraajan kurssit, fysikaaliset hoidot, psykofyysinen fysioterapia, FasciaMethod-ohjaajakoulutus jne.

Specialområde och speicalkompetens

  • Fysioterapi
  • fysioterapi OMT

Språkkunskap

  • finska, arbetsspråk

Tjänster

  • OMT-fysioterapibesök, högst 45 min.

Verksamhetsställen

Fysios Mehiläinen Naantali
Tuulensuunkatu 27
Öppet idag
08:00 - 18:00
Telefon, Tidsbokning010 237 700Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 237 700Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min