
Kuppa eli syfilis
Kuppa eli syfilis tarttuu suojaamattomassa seksissä, mutta voi tarttua myös veren ja istukan kautta äidistä sikiöön. Kuppa on tartuttava kahden vuoden ajan tartunnasta.
Kupan eli syfiliksen oireet
Noin kolme viikkoa kuppatartunnan jälkeen tartuntakohtaan, yleensä sukupuolielimiin, ilmestyy kivuton haavauma, joka katoaa muutamassa viikossa. Yleensä tässä vaiheessa ei esiinny muita oireita. Tästä noin kahden kuukauden kuluttua infektio oireilee tavallisemmin ihottumana. ihottuman aikana tartuntavaara toiseen henkilöön on suurimmillaan.
Muita oireita tässä vaiheessa ovat esimerkiksi
- kuume
- kurkkukipu
- painonlasku
- päänsärky
- niskajäykkyys
- yleinen sairauden tunne
Jopa kymmeniä vuosia tartunnan saamisen jälkeen kehittyy iho-oireita sekä vaurioita verenkiertoelimistöön ja limakalvoille. Kuppa voi pitkään hoitamattomana ollessaan aiheuttaa myös neurologisia oireita.
Kuppatesti ja kupan (syfiliksen) hoito
Kuppa todetaan verikokeen avulla. Kuppa voidaan hoitaa penisilliinillä. Kuuri kestää muutaman viikon, jonka aikana kupan leviäminen pysähtyy ja tauti häviää elimistöstä.
Epäiletkö sukupuolitautia tai haluatko käydä testissä?
Voit varata ajan ihotautien erikoislääkärillemme verkkoajanvarauksesta tai puhelimitse numerosta 010 414 00 (0,084 €/min).