
Plantaarifaskiitti syynä kantapääkipuun
Syy plantaarifaskiitin syntyyn ei aina ole selvä, mutta usein kyseessä on liiallisesta rasituksesta tai voimakkaasta ponnistuksesta aiheutunut vamma. Ensisijainen hoito on lepo ja kuormituksen vähentäminen.
Plantaarifaskiitti tarkoittaa jalkapohjan kantakalvon tulehdusta ja on hyvin yleinen kantapään ja jalan kiputila. Kantapääkipu saattaa pahimmillaan jopa haitata kävelyä. Plantaarifaskiitti tunnetaan myös nimillä kantapiikki tai kantaluupiikki.
Syy plantaarifaskiitin syntyyn ei aina ole selvä, mutta usein kyseessä on liiallisesta rasituksesta tai voimakkaasta ponnistuksesta aiheutunut vamma. Ylipaino, toistuva rasitus ja juokseminen sekä jalkaterän asentovirheet voivat olla syynä vaivalle. Plantaarifaskiitti syntyy usein monien asioiden summana.
Aamulla askellus tekee kipeää
Kantapääkipu on usein pahimmillaan aamulla ensimmäisten askelten aikana ja saattaa tehdä kävelyn hankalaksi. Erityisesti kävely paljain jaloin kovalla alustalla on usein kivuliasta. Jalkapohja saattaa tuntua puutuneelta.
Plantaarifaskiitin hoito
Ensisijainen hoito on lepo ja kuormituksen vähentäminen. Myös erilaiset venytysliikkeet ja jalkapohjan lihasten hieronta voivat auttaa kantapääkipuun, mutta jos niistä ei ole apua, hoidoksi voidaan käyttää mm. kortisoniruiskeita. Joissakin tapauksissa voidaan päätyä leikkaushoitoon.
Hoitoon kannattaa hakeutua, mikäli kantapäähän on kohdistunut äkillinen vamma, se ei kestä astumista ja vaiva pitkittyy.
Kipua voidaan ehkäistä monin tavoin
Rasituksesta johtuvaa kipua voidaan ehkäistä sopivilla jalkineilla, joissa on riittävä tuki jalkaholville ja pehmustettu kanta. Liiallisen, erityisesti kovalla alustalla tapahtuvan, rasituksen välttäminen on aiheellista. Jalkaterän venyttely ennen rasitusta ja rasituksen jälkeen voi olla hyödyksi. Koska ylipaino on plantaarifaskiitin riskitekijä, sen välttäminen ehkäisee vaivan syntyä. Pitkittyneissä vaivoissa on syytä kiinnittää huomiota biomekaanisiin syihin.