Keittiötyöntekijä / kokki (osa-aikatyö), Ykköskoti Kotiranta, Eura
Keittiötyöntekijä / kokki (osa-aikatyö), Ykköskoti Kotiranta, Eura
Tule rakentamaan kanssamme kotia, joka tekee huomisesta paremman!
Haemme nyt keittiötyöntekijää / kokkia vakituiseen osa-aikaiseen työsuhteeseen (työaikaprosentti 40%) Ykköskoti Kotirannan valmistuskeittiöön, Euraan.
Ykköskoti Kotiranta on muuttanut uusiin tiloihin Euraan alkuvuodesta 2024. Yksikkömme on suunnattu ensisijaisesti kuntoutumisessaan eteenpäin suuntaaville mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista sekä yhteisöllistä asumispalvelua Euran keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kodissamme on 32 asukaspaikkaa.
Valmistamme ateriat keittiössämme alusta asti itse. Omavalmistuskeittiömme keittiötyöntekijänä pääset suunnittelemaan ja valmistamaan herkullisia aterioita asukkaillemme. Työsi tukena käytössäsi on Jamix -keittiöohjelma. Omassa keittiössämme valmistuvat lounaan ja päivällisen lisäksi kahvileivät, joten tehtäväsi sisältää myös leipomista. Lisäksi pääset vastaamaan aamiaisen, lounaan, välipalojen, päivällisen sekä iltapalojen raaka-aineiden tilaamisesta, keittiön omavalvontaan liittyvistä tehtävistä sekä keittiön puhtaanapidosta ja tiskihuollosta. Työskentelet kokin työparina hänen vapaapäivinään ja loma-aikoina, joten työ pitää sisällään niin arki kuin viikonlopputyötäkin. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä.
Olet motivoitunut ja innokas laadukkaan kotiruoan tekijä, jolle on tärkeää luoda maukkaita ja ravitsevia ruokaelämyksiä, terveellisyyttä unohtamatta. Etsimämme henkilö on ravitsemusalan ammattilainen, joka osaa huomioida työssään erityisruokavaliot, sesongin vaihtelut sekä hävikin minimoimisen.
Olet mielelläsi kanssakäymisessä kotimme asukkaiden kanssa, kuunnellen ja huomioiden heidän toiveitaan ja mieltymyksiään. Joukossamme viihtyy mainiosti hyvät vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaidot omaava, asioihin positiivisesti suhtautuva tyyppi, jolta löytyy reipas ote työhön.
Sinulta löytyy kokin perustutkinto tai vastaavaa soveltuva tutkinto kokin tehtäviin sekä hygieniapassi. Arvostamme aikaisempaa kokemusta keittiötyöstä.
Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta (influenssarokote).
Olemme joustava työnantaja ja meillä kaikki saavat osallistua työvuorosuunnitteluun. Mehiläisenä saat käyttöösi hyvät henkilöstöedut, kuten liikuntasaldon, työterveyshuollon ja digiklinikan palvelut 24/7.
Hae tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löytyessä.
Tehtävän palkkaus on yksityisen sosiaalialan TES:n mukainen.
Tehtävä on osa-aikainen (työaikaprosentti 40%).
Kerron mielelläni tehtävästä lisää: