

Mehiläinen on tehnyt pitkäjänteisesti työnantajakuvatyötä ja haluamme olla terveysalan ihanteellisin työnantaja. Olemme ylpeitä ja kiitollisia myös saamistamme tunnustuksista.
Ammattilaistemme omien kuvausten mukaan Mehiläinen on työnantajana joustava, luotettava ja kehittyvä. Panostamme työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin kehittyä ja loistaa työssään.
Henkilöstömme viihtyy meillä aidosti ja vahvuuksiamme ovat esihenkilötyö sekä työyhteisömme yhteishenki. Esihenkilömme ovat tukena kaikissa tilanteissa ja hyvään johtajuuteen kuuluu onnistumisten johtaminen ja innostavan työilmapiirin sekä yhteishengen luominen.
Mehiläisen ulkoista työnantajakuvaa on kehitetty aidoilla teoilla sisältäpäin. Siksi olemme ylpeitä ja kiitollisia myös organisaation ulkopuolelta tulleista tunnustuksista, joista tällä sivulla on muutama esiteltynä.
Mehiläinen on nostettu yhdeksi houkuttelevimmista työnantajista Duunitorin Kansalliseen rekrytointitutkimukseen 2025 kuuluvassa Työnhaku Suomessa -osatutkimuksessa. Tutkimuksessa vastaajat nostivat spontaanisti mielestään Suomen houkuttelevimman työnantajan ja Mehiläinen on TOP15 -yritysten joukossa ainoana terveysalan toimijana.

Mehiläinen on jo toista vuotta terveysalan ihanteellisin yksityinen työnantaja Universumin ammattilaisille teettämässä työnantajakuvatutkimuksessa. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Mehiläinen sijoittui toiselle sijalle, heti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jälkeen.

Terveysalan opiskelijat valitsivat Mehiläisen alan ihanteellisimmaksi työpaikaksi Universumin opiskelijatutkimuksessa – nyt jo neljättä vuotta peräkkäin. Kyselyyn vastasi noin 1600 terveys- ja sosiaalialan opiskelijaa.
Opiskelijat valitsivat Mehiläisen ihanteellisimmaksi terveysalan työpaikaksi myös vuonna 2024, 2023 ja 2022.

Mehiläisen Tesoman terveysasema, Lahden sote-keskus ja Mehiläisen työterveys saivat täydet viisi tähteä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen (NLY) ja Lääkäriliiton vuoden 2025 koulutuspaikkakyselyssä. Olemme jo useamman vuoden ajan tarjonneet yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoisalojen koulutusta, ja vuoden 2025 alussa toimintaa laajennettiin myös terveydenhuollon erikoisalaan. Huolella suunniteltu ja toteutettu koulutusohjelmamme on saanut nyt huippuarvosanat.

Best Practice Institute on tutkimustyönsä pohjalta myöntänyt Mehiläiselle kansainvälisen ”Most Loved Workplaces®” -sertifikaatin. Sertifikaatti perustuu pisteisiin ”Love of Workplace”-indeksissä™, jolla selvitettiin työntekijöiltä näkemyksiä liittyen työtyytyväisyyteen sekä arvostukseen, yhteistyöhön, tukeen ja kuulumisen tunteeseen. Sertifikaatin myötä Mehiläinen nousi myös Newsweekin ”TOP 100 Global Most Loved Workplaces” -listalle.

Mehiläinen valittiin Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi Urheilugaalassa. Valinnan suorittivat Olympiakomitean ja Liikunnan aluejärjestöjen asiantuntijat. Perusteluissa todetaan, että Mehiläisen koko ja erilaiset työnkuvat huomioiden liikkumisen edistämisen toiminnot, viestintä ja olosuhteet on organisoitu esimerkillisesti.

Mehiläisen lähettiläsohjelma on palkittu työnantajakuvatyön saavutuksia juhlivassa Magnet Employer Branding Awards 2026 -tilaisuudessa. Mehiläislähettiläät-ohjelma palkittiin Engaging Employee Advocacy Iniative -kategorian parhaana.
Magnet Employer Branding Awards -palkinnot jaettiin tänä vuonna Suomessa jo neljättä kertaa. Mehiläinen on saavuttanut useita palkintosijoja myös vuoden 2023 ja 2024 Magnet Awardseissa, muun muassa Grand Prix -pääpalkinnon rakastetuimmasta työnantajabrändistä vuonna 2024.
Mehiläinen valittiin Rekrygaalassa vuoden 2022 työnantajabrändiksi. Vuoden työnantajabrändi -palkinto annetaan vuosittain työnantajalle, joka on systemaattisesti rakentanut suhdetta omaan kohderyhmäänsä ja tehnyt johdonmukaista ja strategista brändityötä. Asiantuntijaraati perusteli valintaansa Mehiläisen tekemällä pitkäjänteisellä työllä työnantajakuvansa eteen vakavasta osaajapulasta kärsivällä alalla.

Tule osaksi Mehiläisen tarinaa! Tarjoamme mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä ja urapolkuja useille ammattiryhmille eri liiketoiminta-alueilla ympäri Suomen.
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Loistava työilmapiiri ja ihanat työkaverit, kollegoiden ja esihenkilöiden vahva ammattitaito ja osaaminen, joiden tuki omassa työssä on korvaamatonta.
Virpi, Puheterapeutti
Mehiläisessä parasta on positiivinen ja reipas työkulttuuri. On ilo olla osana työyhteisöä, jossa aidosti pyritään kehittämään toimintaa ja keksimään uusia tapoja toimia. Lisäksi erilaiset Mehiläisen tarjoamat urheilumahdollisuudet työajan ulkopuolella tasapainottavat työntekoa hyvin.
Emmi, Business Controller Trainee
Meillä tiimityö näkyy vahvasti jokaisessa työvuorossa ja ryhmähenki on hyvä. Työkavereihin suhtaudutaan ymmärryksellä ja kaveria autetaan aina tarpeen vaatiessa. Uudet työntekijät ja keikkalaiset otetaan ihanasti vastaan!
Miira, Lähihoitaja
Hyvät työkaverit! Hyvä työilmapiiri! Empaattinen esimies! Koko maan kattava laboratorio- ja lääkäriasemaverkosto.
Tiina, Laboratoriohoitaja
Mehiläinen panostaa nuorten lääkäreiden koulutukseen, työtä tehdään laadukkaasti ja eettisesti ja erikoistuminen työterveyshuoltoon etenee vauhdilla. Joka päivä on kiva tulla töihin!
Tytti, Työterveyslääkäri
Lue lisää Mehiläisen ammattilaisten tarinoita.









