

Työkykyvalmentaja ohjaa toimeentulon pulmatilanteissa, auttaa käytännönläheisesti ja pohtii ratkaisuja työuran eri vaiheissa tarpeen mukaan. Työkykyvalmentaja voi olla avuksi organisaation muutostilanteissa, jolloin isompi joukko työntekijöitä hyötyy esimerkiksi työttömyysetuuksiin liittyvästä ohjauksesta. Työkykvalmentaja voi osallistua myös työterveysneuvotteluun.
Työkykyvalmentajan palvelut ovat Kela-korvattavaa toimintaa, sillä Kela on arvioinut niiden tarjoavan merkityksellinen tuen työntekijöiden työssä jatkamiseksi ja heidän työurien pidentämiseksi.
Mehiläisen työvalmennuspalveluissa toimii 23 työkykyvalmentajaa. Työkykyvalmentajan ydinosaamista ovat työ, työelämän tuntemus, ammatilliset vaihtoehdot, koulutusjärjestelmä, alueelliset työmahdollisuudet sekä toimeentuloon liittyvät tuet, sosiaaliturva, eläke- ja vakuutusjärjestelmä. Työkykyvalmentaja on apuna tilanteissa, kun jatkaminen omassa työssä näyttäytyy epävarmalta – terveydellisistä syistä, yritystoiminnan muutosten myötä tai oma motivaatio huomioiden.
Kun omassa työssä jatkaminen ei enää suju toivotusti, tilanne kuormittaisi meistä jokaista. Voi tuntua kuin olisi umpikujassa, omat kyvyt eivät tunnu muutoksessa riittäviltä eikä suunta avaudu. Selvää on, että meille jokaiselle on kertynyt työelämässä, ja elämässä ylipäätään, roppakaupalla osaamista.
Työkykyvalmentajan tehtävänä on auttaa tunnistamaan omat vahvuudet ja ammatilliset kiinnostuksen kohteet. Uuden suunnan tavoittelu voi vaatia tiedon ja taidon kasvattamista. Koulutusjärjestelmämme on muuttunut ja työkykyvalmentaja avaa osaamisen kasvattamisen mahdollisuuksia käytännön läheisesti.
Voisiko sähköasentajasta ollakin tarjouslaskijaksi, kun numerotarkkuus ja vuorovaikutustaidotkin ovat kohdillaan ja vapaa-ajallakin on tullut toimittua jumppaseuran rahastoinhoitajana? Voisi, totta kai. Löytyisikö mahdollisuus omalta työnantajalta? Ja miten sanoittaa tätä työnantajalle?
Kun haastamme työntekijää miettimään omia ammatillisia intressejään sekä kiinnostuksen kohteita kuulemme usein pyynnön, että voisimmeko soittaa työntekijän puolesta HR:lle, koska täysin uuden vaihtoehdon esittäminen jännittää. Vastaus on, että emme soita, mutta työterveysneuvottelussa tarjoamme tuen työntekijälle vaihtoehtojen esille tuomiseen. Työterveysneuvottelussa on esillä työntekijälle tärkeät asiat eikä jännityksen vuoksi kaikki huolella mietitty ehkä muistukaan mieleen – tässä kohdin työkykyvalmentaja on työntekijän tukena.
Jos organisaatiosta löytyisi työntekijälle vaikka tuo edellä mainittu tarjouslaskijan paikka, käytännön polku tehtävään nousee mietittäväksi. Työkykyvalmentaja tietää minkälaiset opinnot tukevat tehtävään siirtymistä ja miten ne voitaisiin toteuttaa, minkälaisista aikaresursseista ja kustannuksista puhutaan ja mitä tämä kaikki vaatisi työnantajalta.
Työkykyvalmentaja miettii tilanteeseen sopivan vaihtoehdon yhteistyössä muun työterveyden moniammatillisen tiimin sekä työnantajan kanssa. Päätöstä tehtäessä työkykyvalmentajan osaamista on huolehtia siitä, että suunnitelmassa pysytään mietityn tukitahon linjaamissa raameissa, esimerkiksi tilanteissa, jossa tuki saadaan eläkevakuuttajalta.
Jos työnantaja toteaa, ettei sopivaa työtä ole tarjota nyt eikä lähitulevaisuudessa, on työntekijä valmiimpi hakemaan muuta ratkaisua. Työpaikan tai ammatinvaihto vaatii usein henkistä sopeutumista ja aikaa. Monesti irrottautuminen tutusta ja turvallisesta sekä itselle mieluisasta tuntuu isolta harppaukselta.
Faktojen selvittäminen huolellisesti perusteltuna helpottaa muutosta ja päätöksen tekoa. Alustavastikin keskustellut ammatilliset suunnat ja erilaiset vaihtoehdot helpottavat osaltaan tilanteen hyväksymistä ja eteenpäin katsomista.
Työkykyvalmentajan sosiaalialan asiantuntijan rooli osana työterveyshuoltoa on vahvistunut viime vuosien aikana. Työkykyvalmentajan ohjausta ja neuvontaa varhaisessa vaiheessa osataan työnantajankin taholta peräänkuuluttaa.
Työterveysneuvotteluissa ammattialan tuoma tieto ja osaaminen olisi hyödynnettävissä aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Ihan aina ei ratkaisuja ole löydettävissä, mutta kannattaisiko mahdollisuus hyödyntää?
Tekstin on kirjoittanut Riitta Erämaa, työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija ja työvalmennuspalveluiden yksikön johtaja
Kysy lisää palveluistamme ja tutustu asiantuntijoihimme: tyovalmennuspalvelut@mehilainen.fi