Lasten allergiat

Yleisimpiä allergisten reaktioiden aiheuttajia ovat ulkoiset tekijät kuten siitepölyt, eläinpöly sekä eräät ruoka-aineet. Allergian aiheuttaja voi kuitenkin olla lähes mikä tahansa. Allergioiden syyn selvittäminen on tärkeää. Aikuisen on hyvä olla selvillä omista ja lapsiensa allergioista. Allergisoivat tekijät on myös hyvä kartoittaa etukäteen, jotta niille altistumista voidaan minimoida ja välttää.

Lasten allergologiaan ja keuhkotauteihin erikoistunut lastenlääkärimme Ove Mickelsson keskustelee alla olevalla haastatteluvideolla lasten allergioista, allergioiden synnystä ja ehkäisystä, allergioiden perinnöllisyydestä sekä siitä, milloin lapsi tulisi viedä tutkimuksiin, mitkä ovat yleisimmät allergiatutkimukset ja miten allergioita voidaan hoitaa.

Lasten allergioiden oireet

Allerginen oireilu vaihtelee lapsella iän mukaan. Jo ensimmäisten elinkuukausien aikana lapsella saattaa esiintyä atooppista ihottumaa. Osalle näistä lapsista kehittyy myöhemmin ruoka-aineallergia ja osalle siitepölyallergia tai astma.

Lasten allergioiden hoito

Allergiatesteillä saadaan tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta ja keuhkojen toimintakokeella voidaan selvittää mahdollista astmaa. Allergeenien välttämisellä ja oireiden mukaisella lääkityksellä voidaan allergiaoireita lieventää tehokkaasti. Siedätyshoidolla pyritään parantamaan sietokykyä. Osa allergioista saadaan tällä tavalla väistymään pysyvästi. Lievemmissä allergisten reaktioiden hoidossa käytetään antihistamiinia. Vaikeammat oireet vaativat lisäksi kortisonia. Vakavimpien allergisten oireiden ensiapu on adrenaliini.

Kaikkien allergisten sairauksien hoidossa tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman vähäoireinen, tasapainoinen ja hyvä elämä.

Milloin lääkäriin?

Tietyissä allergisissa oireissa on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian. Tällaisia ovat hankalahoitoinen ihottuma, voimakas reaktio johonkin ruoka-aineeseen, hengenahdistus ja muut voimakkaat reaktiot.

Lue myös: Lasten allergologi

Jos epäilet lapsellasi allergiaa, varaa aika lähimmälle lääkärille. Mehiläisessä lapsia auttavat lastenlääkäriemme ohella myös yleis- sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärimme. Jos tarvitset ohjeita tai lääkäriajan lapsellesi, soita Lasten Mehiläiseen puh. 010 414 0414 (0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min) tai varaa aika suoraan verkosta. Muistathan myös, että OmaMehiläinen-sovelluksen ja -verkkopalvelun Digiklinikalta saat apua joka päivä, ympäri vuorokauden!

Lue lisää:

Allergiatutkimukset

Lapsen allerginen nuha

Lapsen allergioihin voi vaikuttaa varhain - jopa jo raskauden aikana

Lapsen atooppinen ihottuma

Lasten tavallisimmat iho-ongelmat

Lapsen astma

Asiantuntijat ja toimipisteet

Minna Aaltonen
LT, lastentautien erikoislääkäri
9.7
Henrikka Aito
LT, lastentautien erikoislääkäri
Minna Aromaa
LT, lastentautien erikoislääkäri
9.8
Justin Bejedi
LL, lastentautien erikoislääkäri

Lisää aiheesta