Karanteeni koronan aikana

Tartuntalain mukaan henkilö voidaan asettaa karanteeniin yleisvaaralliselle tartuntataudille altistumisen takia. Karanteenin aikana tulee pysytellä kotona, eikä muita kuin samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä tule tavata. Kunnan tai kaupungin viranomainen vahvistaa karanteenin.

Mitä karanteenin aikana ei saa tehdä?

Jos sinut on asetettu karanteeniin, sinun ei ole luvallista

  • mennä työpaikalle. Etätöiden tekeminen kotoa käsin on mahdollista ja siitä voit sopia työnantajasi kanssa.
  • mennä kouluun tai muuhun opiskelupaikkaan. Koulu antaa sinulle ohjeet mahdollisesta etätyöskentelystä.
  • mennä kirkkoon, moskeijaan tai vastaavaan paikkaan.
  • mennä ravintolaan, kauppaan, kauppakeskukseen tai muihin julkisiin tiloihin.
  • käydä uimahallissa tai muissa vastaavissa liikuntapaikoissa.
  • käydä muissa harrastepaikoissa.
  • käydä teatterissa, elokuvissa, ravintoloissa tai baareissa.
  • käyttää julkisia kulkuneuvoja, kuten junaa, linja-autoa tai taksia.
  • kutsua vieraita kotiisi tai mennä vierailulle.
  • käyttää kotona ulkopuolista siivoojaa tai muuta työntekijää. Tämä ei koske kotihoitoa, kotisairaanhoitoa tai muuta vastaavaa palvelua. Näiden henkilöiden pitää olla tietoisia karanteenistasi ennen kotiisi saapumista.

Miten kotona tulee toimia karanteenin aikana?

Kotona ollessa voit oleskella samoissa tiloissa muun perheesi kanssa. Nuku yksin eri huoneessa kuin muu perhe ja tuuleta huone aamuisin ja iltaisin avaamalla ikkuna vähintään 15 minuutin ajaksi.

Kiinnitä erityistä huomiota hygieniaan. Suojaa suusi ja nenäsi tiiviisti kertakäyttöisellä nenäliinalla kun yskit tai aivastat. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta tiiviisti puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. Sulje nenäliina muovipussiin heti käytön jälkeen ja laita se jäteastiaan. Pese kädet vedellä ja saippualla. Lisäksi voit käyttää käsihuuhdetta.

Koti voidaan siivota ja käyttämäsi ruokailuvälineet pestä normaalisti. Eritteet, kuten oksennukset tai yskökset pyyhitään kodissa olevilla pesuaineilla ja mahdollisuuksien mukaan desinfektioaineilla. Vaatteet ja vuodevaatteet voi pestä pesukoneessa normaalisti.

Saako karanteenissa käydä ulkona?

Mikäli asut pientalo- tai haja-asutusalueella, voit ulkoilla omassa pihapiirissäsi, mutta et saa olla suorassa kontaktissa oman taloutesi ulkopuolisiin henkilöihin. Kaupunkialueella tai kerrostalossa asuva voi ulkoilla oman kodin lähistöllä. Muihin henkilöihin tulee pitää vähintään kahden metrin etäisyys. Hissiä tulee käyttää aina yksin.

Lemmikkien ulkoilutus on sallittua, mikäli taloudessa ei ole muita ulkoiluttajia. Myös tällöin on huolehdittava yli kahden metrin etäisyydestä muihin henkilöihin.

Omalla autolla voi liikkua, mutta huomioithan, että karanteeniin asetettuna et saa mennä paikkoihin, joissa saatat joutua suoraan kontaktiin oman taloutesi ulkopuolisen henkilön kanssa. Halutessasi voit kuitenkin käydä autollasi esimerkiksi loma-asunnolla.

Jos joudut karanteenisi aikana käyttämään ambulanssia, kerro olevasi karanteenissa soittaessasi hätäkeskukseen.

Saako karanteenissa käydä kaupassa?

Karanteeniin määrätty ei saa käydä kaupassa. Sen sijaan samassa taloudessa kanssasi asuva perheenjäsenesi voi käydä normaalisti kaupassa, mikäli häntä ei ole määrätty karanteeniin. Muualla asuva läheisesi tai ystäväsi voi käydä kaupassa puolestasi ja jättää ostokset ovellesi. Toimituksen on kuitenkin tapahduttava ilman kontaktia ostosten toimittajaan.

Ruokaostokset tai ruokalähetyksen voi tilata myös verkon kautta. Maksun ja toimituksen on kuitenkin tapahduttava ilman kontaktia ruoan toimittajaan.

Mikäli ruokahuolto ei muutoin onnistuu, vastaa siitä tartuntalain mukaisesti kotikunta. Silloin ruokahuollon järjestelyt laaditaan aina tapauskohtaisesti.

Koskeeko karanteeni aina koko perhettä?

Perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, mikäli he eivät ole itse olleet lähikontaktissa covid-19-virukseen sairastuneeseen henkilöön eli altistuneet tartunnalle. Tilanne muuttuu, jos karanteeniin määrätty henkilö sairastuu.

Oikeus tartuntapäivärahaan

Voit saada tartuntapäivärahaa, jos sinut on määrätty karanteeniin tai eristykseen tartuntataudin leviämisen estämiseksi ja näin ollen olet poissa työstäsi. Myös alle 16-vuotiaan lapsen huoltaja voi saada tartuntatautipäivärahaa, jos lapsen on määrätty olemaan kotona tartuntataudin vuoksi, etkä voi siksi mennä töihin. Lisätietoa tartuntapäivärahasta ja sen hakemisesta löydät Kelan sivuilta .

Lue erilliset toimintaohjeet, jos epäilet covid-19-tartuntaa.

Karanteenin aikana voit olla yhteydessä lääkäriin myös Mehiläisen Digiklinikan kautta.