Eturauhastulehduksen oireet ja hoito
Yleisimpiä oireita ovat tihentynyt virtsaamisen tarve, virtsankirvely ja virtsaamisvaikeudet. Eturauhastulehdus voi vaikuttaa myös sukupuolielämään aiheuttamalla siemensyöksykipuja tai erektiohäiriön.
Eturauhastulehdus on huonosti tunnettu sairaus sen yleisyydestä huolimatta. Pitkäaikainen eturauhastulehdus voi olla miestä sekä fyysisesti että henkisesti kuormittava sairaus.
Arviolta noin 14 prosenttia miehistä Suomessa on joskus sairastunut eturauhastulehdukseen. Huomattavan monella miehellä sairaus uusii vähintään kerran elämässä. Nuori mies voi saada eturauhastulehduksen yhtä lailla kuin vanhempikin, vaikka toisaalta taudin esiintyvyys kasvaa vuosien lisääntyessä.
Eturauhanen sijaitsee syvällä lantionpohjassa. Sen tehtävänä on erittää siemennesteen ainesosia ja myös varastoida sitä. Iän myötä eturauhasen koko kasvaa.
Eturauhastulehduksen oireet
Yleisimpiä oireita ovat tihentynyt virtsaamisen tarve, virtsankirvely ja virtsaamisvaikeudet. Eturauhastulehdus voi vaikuttaa myös sukupuolielämään aiheuttamalla siemensyöksykipuja tai erektiohäiriön. Verinen siemenneste voi myös johtua eturauhastulehduksesta.
Eturauhastulehdus voi myös muistuttaa sukupuolitautia aiheuttamalla kutinaa ja kirvelyä virtsaputkessa tai sen suulla. Useimmiten oireena on alavatsajomotus, joka säteilee kiveksiin, välilihaan, reisien sisäpintaan, nivusiin ja jopa alaselkään. Kipu on huonosti paikallistettavissa.
Epäiletkö eturauhastulehdusta? Mehiläisen urologit ja yleislääkärit ovat apunasi, kun haluat jutella miehen terveyteen tai hyvinvointiin liittyvissä asioista.
Krooninen eli pitkäaikainen eturauhastulehdus yleisin
Kaikkein yleisin muoto on krooninen eli pitkäaikainen eturauhastulehdus. Pitkäaikaisen eturauhastulehduksen oireet voivat olla moninaisia ja ne kehittyvät hitaammin kuin äkillisessä eturauhastulehduksessa.
Pitkäaikainen kipu lisää alttiutta masennukseen ja muuhun ärtymykseen. Eturauhastulehdus ja varsinkin kipuoireet voivat kestää viikoista kuukausiin. Joillekin miehille jää pysyvä alttius sairastua eturauhastulehdukseen.
Äkillinen eturauhastulehdus
Äkillinen eturauhastulehdus on nopeasti alkava, yleensä kuumeinen sairaus, johon liittyy hankalat virtsaamisoireet ja lantionseudun kivut, jotka säteilevät sukuelimiin. Tulehdusta ei ole syytä hoidella kotikonstein, vaan on mentävä lääkäriin. Hoitona on yleensä antibioottikuuri.
Kuumeisia eturauhastulehduksia esiintyy lähinnä eturauhasen koepalan oton jälkeen ja toisaalta miehillä, joilla virtsatietulehdus leviää myös eturauhasen alueelle. Tällöin infektio voi edelleen levitä myös lisäkiveksiin tai kiveksiin saakka.
Lantion alueen kivut miehellä
Lantion alueen kipujen selvittelynä eturauhasen huolellinen tutkiminen on tärkeää. Myös kivekset ja lisäkivekset tunnustellaan. Kun syy on epäselvä tai oire on epätyypillinen, tai tutkimuksessa ei voida olla varmoja mistä oireet johtuvat, voidaan harkita lantion magneettikuvausta (MRI). Joissakin tapauksissa voidaan tehdä myös eturauhasen ultraäänitutkimus tai virtsarakon tähystys. Krooninen eturauhastulehdus ei aiheuta eturauhasen ultraäänitutkimuksessa näkyviä löydöksiä.
Eturauhastulehduksen toteaminen
Eturauhastulehdus todetaan tunnustelemalla peräaukon kautta eturauhanen, jolloin se yleensä aristaa. Mitään erityistä laboratoriokoetta ei ole, joka suoraan kertoisi, mistä sairaudesta on kyse. Tyypilliset tulehdusta osoittavat verikokeet ovat yleensä viitearvojen rajoissa ja virtsakoe on puhdas.
Tulehdus voi nostaa myös PSA-arvoa reilusti, jolloin voidaan epäillä turhaan eturauhassyöpää, varsinkin jos kyseessä on alle 50-vuotias mies. PSA-testi kertoo eturauhasen tilasta.
Eturauhastulehduksen hoito
Eturauhastulehduksen hoito pohjautuu pitkälti kokemusperäiseen tietoon ja siihen ei tunneta täsmälääkettä. Eturauhastulehdusten hoidossa käytetään pääosin lääkehoitoja tai erilaisia yhdistelmähoitoja.
Lämpö ja lämmin pukeutuminen auttavat yleensä. Autossa kannattaa pitää istuinlämmitintä päällä ja kaikenlaiset lämpöpakkaukset ovat hyödyksi. Myös lämpimät istumakylvyt ovat suositeltavia.
Kroonisen eturauhastulehduksen hoidossa käytetään ensisijaisesti tulehduskipulääkkeitä ja jos siihen liittyy virtsaamisoireita, niin myös virtsankulkua helpottavia lääkkeitä. Antibioottien käyttöä pyritään välttämään, mikäli ei ole selkeää epäilyä bakteeritulehduksesta. Bakteerin aiheuttama eturauhastulehdus on kuitenkin varsin harvinainen.
Lääkehoidon toteutuksessa joudutaan yleensä käyttämään yhdistelmähoitoja ja taudin pitkittyessä räätälöimään hoito tapauskohtaisesti. Lantionpohjanlihasjännitystä laukaiseva fysioterapia saattaa myös osoittautua hyödylliseksi.
Eturauhastulehduksen ennaltaehkäisy
Eturauhastulehdusta ennaltaehkäisynä olisi hyvä välttää kaikkea kylmää. Myös tärinä ja pitkään paikallaan istuminen sekä uiminen kylmässä vedessä saattavat altistaa oireilulle.
Eturauhastulehduksen aikana voi olla sukupuoliyhteydessä, sillä tauti ei tartu kumppaniin. Pitkittyneen eturauhastulehduksen hoidon kannalta on pysyvä hoitosuhde lääkärin ja potilaan välillä erittäin tärkeä, jotta pystyttäisiin löytämään potilaalle parhaiten sopiva hoito erilaisten hoitokokeiluiden kautta.
Eturauhasen tulehduksen yhteydestä eturauhassyövän kehittymiseen ei ole kiistatonta tutkimusnäyttöä, mutta se saattaa olla mukana yhtenä osatekijänä eturauhassyövän synnyssä.
Mehiläisen urologit ja yleislääkärit ovat apunasi, kun haluat jutella miehen terveyteen tai hyvinvointiin liittyvissä asioista.
Voit varata ajan myös Digiklinikalta, joka on avoinna 24/7, tai voit myös varata ajan puhelimitse numerosta 010 414 00 (pvm/mpm) (0,084 €/min).
Asiantuntijana artikkelissa LT, urologian erikoislääkäri, dosentti Kari Syvänen.