Janna Hujanen

Psykoterapeuttikoulutettava, psykologi
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Olet tervetullut tilaan, jossa tunteet saavat tulla nähdyiksi, koetuiksi ja syvemmin ymmärretyiksi. Pidän tärkeänä tehtävänäni edistää matkaasi kohti laajempaa itseymmärrystä.

Terapeuttina olen kiinnostunut vuorovaikutuksesta ja keskustelen mielelläni myös siitä, millaista yhteistyö juuri meidän välillämme on. Vuorovaikutuksen tarkastelu turvallisessa ympäristössä on samalla uudenlaisten toiminta- ja suhtautumistapojen harjoittelua. Olennaisinta on myös pyrkiä tunnistamaan ja ymmärtämään niitä tekijöitä, joiden seurauksena vaikeat tunteet ovat syntyneet.

Terapiasuhteessa olen läsnäoleva ja kannustava. Työskentelytapani on avoin, kunnioittava, tunteva ja ymmärtävä. Terapeuttinen viitekehykseni on integratiivinen, ja erityisesti käytän kognitiivisen ja tunnekeskeisen psykoterapian menetelmiä. Toiveidesi ja tarpeidesi mukaan voimme hyödyntää muun muassa kehollisiin, tietoiseen läsnäoloon, mielikuviin ja/tai kognitiiviseen psykoterapiaan pohjautuvia menetelmiä ja harjoituksia.

Olen aiemmin työskennellyt sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Minulla on kokemusta monenlaisten mielen pulmien, kuten uupumuksen, ahdistuksen, masennuksen, pakko-oireiden, kriisitilanteiden, tunteidensäätelyvaikeuksien, ihmissuhdesolmujen, psykoosien, syömishäiriöiden ja addiktioiden parissa. Työskentelyn tavoitteet ovat liittyneet esimerkiksi itsetunnon vahvistamiseen, oman autenttisen itsen tavoittamiseen, elämän merkityksellisyyden tutkimiseen sekä elämänvalintojen tutkailemiseen.

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Psykologia
  • Psykoterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Lyhytpsykoterapia
  • Psykoterapia
  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
  • Mielenterveys

Tutkinnot

  • Psykologi

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
  • Mielen neuvontakäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Espoo Niittykumpu
Kappelitie/Kappelikuja 6 C, 2. krs.
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
    Hinta-arvio 89 € (*89 €)
  • Mielen neuvontakäynti
    Hinta-arvio 98.4 € (*98.4 €)
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 118.4 € (*118.4 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.