Roosa Turunen

Toimintaterapeutti

Työskentelen Mehiläinen terapiaklinikalla lasten- ja nuorten toimintaterapeuttina sekä OmaVäylä-kuntoutuksessa osana moniammatillista tiimiä. Sopimuksen mukaan toteutan toimintaterapiaa asiakkaan arkiympäristöissä tai vastaanotolla. Terapeuttina ja ihmisenä olen empaattinen ja kuunteleva. Työskentelyotteeni on voimavarakeskeinen. Asiakkaideni kannalta merkityksellisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu usein voimavarojen ja oman toimijuuden tukemisen ja huomioimisen kautta. Minulla on monipuolisesti kokemusta, näkemystä ja ammattitaitoa erityisesti lasten- ja nuorten erilaisista toimintakykyyn liittyvistä haasteista ja niiden hoitamisesta toimintaterapian keinoin. Pidän työstäni ja haluan aidosti auttaa asiakkaitani parhaan osaamiseni mukaan. Haluan kehittyä ammattilaisena ja lisäkouluttautumisen avulla olen saanut ja aion myös jatkossakin saada uusia ammatillisia valmiuksia. Uskon, että oma positiivinen ja arvostava suhtautuminen työtäni ja asiakkaitani kohtaan, heijastuu myönteisellä tavalla myös terapiaprosesseihin. Yhteistyö asiakkaan perheen ja lähiverkoston kanssa on tärkeä osa toimintaterapiaprosessia. Pidän myös tärkeänä, että asiakkaan omat toiveet ja mielenkiinnonkohteet huomioidaan terapiaprosessin aikana ja tavoitteissa.

Ajanvarausohje

Voit tiedustella aikoja laittamalla sähköpostia roosa.turunen@mehilainen.fi tai numerosta 0401936844.

Lisätietoja Mehiläinen Terapiaklinikka Tampere numerosta 050 348 3975.

Kielitaito

  • suomi, työkieli

Toimipisteet

Mehiläinen Terapiaklinikka Tampere
Hatanpään valtatie 26, 2. krs
Puhelin, Ajanvaraus050 348 3975Hinta 0,084 €/min