Työuupumuksesta työn imuun

Muutokset myllertävät työelämässä kiihtyvällä vauhdilla. Kukaan ei voi olla täysin varma työpaikastaan tai siitä kenen kanssa ja missä hän huomenna tekee työtään. Jopa työnantajan nimi saattaa päivän aikana muuttua. Tämä johtuu siitä, että jokaisen työpaikan on selviydyttävä globalisoituvan talouden haasteista kiinnittämällä huomiota omaan tehokkuuteensa ja tuloksellisuuteensa.

Eipä ihme, että kaikkien palkansaajien epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt koko 2000-luvun. Samassa tahdissa työn mielekkyys on vähentynyt. Enää ei riitä, että tekee työnsä hyvin tai että tehdään hyvää tulosta, sillä menestystä tarkastellaan maailmanlaajuisesti. Reilun pelin henki työelämässä on vakavasti vaarassa. Aletaanko töissä pian käydä pelkästään palkan takia?

Työhyvinvoinnin tutkija, professori, FT Marja-Liisa Manka Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulusta viheltää valituksen poikki.

– Nyt tarvitaan näkökulman vaihtoa, eikä valitusvirsiä, sillä ne eivät kanna mihinkään. Sen sijaan, että kysyttäisiin, mikä on vialla, pitäisi kysyä, mikä lisäisi työniloa. Työnantajat ovat vastuussa työntekijöidensä hyvinvoinnista, mutta jokainen on myös vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan, hän muistuttaa.

– Tosiasiat on tietysti tunnustettava, mutta tällä hetkellä huomiota olisi kiinnitettävä enemmän siihen, mikä on hyvää ja vahvaa. Ihminen tarvitsee elääkseen toivoa. Epävarmuus on tullut jäädäkseen, mutta sitä voidaan kesyttää keskittymällä ratkaisujen hakemiseen syyllisten etsimisen sijasta, hän painottaa.

Työnilo lisää tuottavuutta

Työhyvinvointi ei ole jonninjoutavaa löpinää, vaan sillä on suora vaikutus työn tuottavuuteen. Työyhteisön ongelmien purkaminen vapauttaa työniloa ja luovuutta.

– Maanantaipalavereissa voitaisiin esimerkiksi käsitellä edellisen viikon tähtihetket ja lähteä näin uuteen viikkoon positiivisesta kierteestä. Asiat, joihin kiinnitämme huomion, niiden arvo kasvaa, Manka kannustaa.

Positiivisen ajattelun omaksuminen voi tutkimusten mukaan onnistua jopa muutamassa viikossa. Se vaatii itsekuria: jatkuvaa huomion kiinnittämistä omiin ratkaisumalleihin, myönteisten emootioiden lisäämistä ja läsnäolon opettelua.

– Uupumuksen polun sijasta voimme ohjautua työn imun polulle, jolla energiat eivät rapaudu vaan voimistuvat. Työ tuntuu silloin merkitykselliseltä ja kiinnostavalta, Manka sanoo.

– Märehtimisen sijasta ongelmiin lähdetään hakemaan ratkaisuja ja etsitään mahdollisuuksia. Siinä käytetään hyödyksi sekä työyhteisön että yksilön voimavaroja. Se ei tarkoita työntekijän puristamista kuiviin, vaan hänkin hyötyy ratkaisukeskeisestä toimintatavasta, hän vakuuttaa.

Puhumalla paras

Uusi näkökulma on näytön paikka koko työyhteisölle. Sen ei ole tarkoitus lakaista ongelmia maton alle, vaan luoda avoin ilmapiiri ja varhaisen puuttumisen malli.

– Vaikeita asioita ei uskalleta ottaa puheeksi. Mietitään pitkään, onko tämä sen arvoista tai onko tämä turhan naukumista. Saattaa myös olla, että henkilö joutuu ongelmista puhuttuaan herkemmin liipasimelle, kun päätetään seuraavista lähtijöistä, Manka myöntää.

– Työpaikoilla on sovittava yhteisistä pelisäännöistä eli siitä, miten asiat otetaan esille ja kuka ottaa eri aiheet puheeksi. Tämä laskee kynnystä ottaa asiat puheeksi. Huhut lietsovat pelkoa ja luovat kyräilevän ilmapiirin, jossa syntyy vääriä johtopäätöksiä ja ehkä rajujakin tunnereaktioita. Terve työyhteisö kestää kyllä puheen, hän uskoo.

Esihenkilö saa lähimpänä maalina usein syyn niskoilleen työpaikan ongelmista.

– Esihenkilöasema ei saisi olla palkinto, siihen pitää itse haluta. Esihenkilötyö on osaamisalue, johon voi kouluttautua, kuten mihin tahansa asiantuntijatehtävään. Asiajohtaminen hallitaan, mutta ihmisten johtamisessa tarvitaan tunneälykkyyttä. Erään tutkimuksen mukaan peräti 90 prosenttia esihenkilöistä oli tunneilmaisultaan neutraaleja, mikä merkitsee sitä, etteivät he saaneet hyvää kontaktia alaisiinsa.

– Työpaikoilla on kysytty, missä näkyisi, mikäli ihme tapahtuisi. Vastaus on usein se, että esihenkilö tervehtisi. Katsekontakti, tavallisen ihmisen taidot ja hyvän käyttäytymisen perusteet ovat tärkeä osa esihenkilön tehtävää, hän sanoo.

Eroon murehtimisen kierteestä

Marja-Liisa Manka puhuu mielellään inhimillisestä pääomasta, joka jakautuu sosiaaliseen pääomaan eli yhteisöllisyyteen sekä psykologiseen pääomaan. Näillä on todettu olevan suora yhteys sairastavuuteen ja suorituskykyyn.

– Itseluottamus, hallinnan tunne itsestä, realistinen optimismi, sitkeys ja toiveikkuus, uskallus asettaa tavoitteita ja keinot sen saavuttamiseksi eivät ole syntymälahjoja, vaan niitä voi oppia.

– Taipumustaan murehtimiseen on mahdollista oppia vähentämään kiinnittämällä tietoisesti huomiota omiin ajatuksiinsa. Nehän eivät ole tosiasioita, vaan oman mielen tuotteita, heijastuksia menneisyyden kokemuksista, hän huomauttaa.

Pikkuhiljaa huomion kiinnittäminen tuottaa tulosta, eikä kielteiset ajatukset enää synnytä samanlaisia automaattisia tunnereaktioita kuin aikaisemmin.

– Jokainen voi kehittää näitä tietoisuustaitojaan, mikä vaikuttaa aivotoimintaan. Veren stressihormonipitoisuus vähenee ja immuunipuolustusjärjestelmä vahvistuu, jolloin henkilö ei sairastu niin helposti. Myös masennus ja ahdistuneisuus vähentyvät sen myötä, Manka kannustaa.

Oma osaaminen on elämän kivijalka

Urautuminen ei ole Mangan mielestä taitojen alueella pahasta, mutta ajattelun pitäisi pysyä notkeana. Muutokset ja uudistukset voi kokea myös virkistävinä.

– Oma osaaminen on kivijalka, jota ei voida keneltäkään ottaa, vaikka työpaikka menisikin alta. Muutoksen myötä voi ryhtyä miettimään mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä, ja sitten alkaa kulkea kohti tavoitettaan. Nykyään koko työura tehdään harvoin vain yhden työnantajan palveluksessa, hän muistuttaa.

Manka kehottaa jokaista pitämään huolta osaamispääomastaan. Sen lisäämiseksi ja kehittämiseksi on oltava valmis uhraamaan omaakin aikaa.

– On huolestuttava signaali, että Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämän arvo- ja asennetutkimuksen mukaan alle 36-vuotiaat eivät enää miellä työtään tärkeimmäksi elämänsisällökseen toisin kuin vanhimmat ikäryhmät. Työ halutaan kohtuullistaa, ja he haluaisivat enemmän aikaa harrastuksilleen ja ystävilleen. Mistä tulevaisuudessa rakennetaan pohja hyvinvoinnille ja varallisuudelle, joiden perustana työ on tähän saakka ollut, hän kysyy.

– Terveitä elämäntapoja varten on olemassa suositukset liikuntaympyrän ja ruokaympyrän muodoissa, mutta missä viipyy hyvän mielen ympyrä. Olenkin kehittämässä työhyvinvoinnista ja työelämätietoudesta yliopisto-opiskelijoille sivuainekokonaisuutta, eräänlaista selviytymispakettia, hän paljastaa.

Marja-Liisa Manka on tutkimustyössään tavannut myös pitkään työelämässä mukana olleita ihmisiä. Onnistuneissa senioriohjelmissa on yli 50 vuoden työuran tehneitä henkilöitä.

– Hyvä työporukka auttaa jaksamaan eläkeikään saakka. Työpaikan hyvä henki ja mahdollisuus keventää työtä ovat olennaisessa roolissa, kun työntekijä jää tuotannollisista töistä eläkkeelle vasta 67-vuotiaana, hän sanoo.

– Seniorit suhtautuvat työhön positiivisesti. He ovat perinteisesti ylpeitä omasta työstään ja yrityksestä, Marja-Liisa Manka muistuttaa.

Aiheesta lisää:

Manka, Marja-Liisa. 2007: Työrauhan julistus: miten olla ihmisiksi alaisena ja esihenkilönä. Helsinki: Kirjapaja.

Manka, Marja-Liisa. 2010: Tiikerinloikka työniloon ja menestykseen (3. painos). Helsinki: Talentum.

Manka, M.-L., Hakala, L., Nuutinen S. & Harju R. 2010: Työniloa ja imua? Työhyvinvoinnin ratkaisuja pientyöpaikoille. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos, Tampereen yliopisto, Kuntoutussäätiö & Euroopan sosiaalirahasto.