Onnikoti Ravuri
9/18/2026
kokoaikainen
Hollola, Nuijamäentie
Ohjaaja (lähihoitaja/sosionomi), Onnikoti Ravuri, Huvikumpu, Hollola
Tule tekemään kehitysvammaisten ohjaustyötä ainutlaatuiseen joukkoomme Onnikoti Ravuriin, Hollolaan.
Etsimme nyt rohkeaa ja sydämellistä ohjaajaa vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen osaksi meidän vauhdikasta porukkaamme.
Huvikumpu ei ole ihan tavallinen työpaikka. Olemme 12 asukkaan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö erityistä tukea tarvitseville aikuisille kehitysvammaisille ja autisminkirjon henkilöille. Kotimme on vanha kyläkoulu maalaismaisemassa – ja juuri se tekee meistä Huvikummun. Meillä luonto ja eläimet ovat osa arkea. Työkavereinasi voit tavata esimerkiksi kissat Bennyn ja Selman, kilpikonna Luigin, aistihuoneen ötökät sekä terapiamarsut Hanan ja Momon. Myös henkilöstön omat lemmikit saattavat välillä piipahtaa töissä.Täällä saa olla oma itsensä. Myös töissä.
Mitä ohjaaja meillä tekee?
Meillä ohjaaja ei vain seuraa arkea – hän auttaa tekemään siitä hyvän.
Kuka sinä olet?
Olet koulutukseltasi lähihoitaja tai sosionomi sekä sinulla on kokemusta vammaisalalta ja haluat työskennellä kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden parissa. Olet oma-aloitteinen, joustava, huumorintajuinen ja valmis tarttumaan tekemiseen. Et säikähdä muuttuvia tilanteita ja ymmärrät, että joskus päivän paras suunnitelma syntyy vasta työpäivän aikana. Plussaa saat, jos sinulla on kokemusta kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden kanssa työskentelystä. Edellytämme valmiutta toteuttaa lääkehoitoa tehtävän edellyttämällä tavalla. Lisäksi edellytämme hyvää suomen kielen taitoa (vähintään B1-taso) sekä sitoutumista kielitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Miksi Huvikumpu?
Asukkaidemme sanoin hyvä työntekijä on: "Iloinen, huumorintajuinen ja kestävä" sekä ”sellanen joka jaksaa kuunnella ja hymyillä.” Meidän mielestämme hyvä lisä on myös se, että uskallat olla ihminen ihmisille.
Saat ympärillesi ammattitaitoisen ja hyväntuulisen työyhteisön, jossa arvostetaan huomaavaisuutta, hyväntahtoisuutta, ammatillisuutta ja huumoria. Lisäksi tarjoamme hyvät henkilöstöedut, kuten liikuntasaldon, työterveyshuollon ja digiklinikan 24/7.
Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen, työ on vuorotyötä. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n palkkaluokan mukainen.
Työ edellyttää tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, tuberkuloosiselvitystä ja salmonellatodistusta sekä voimassa olevaa Suosikki/Terhikki-rekisteröintiä, ammattikorttia ja hygieniapassia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Ehkä seuraava tarina Huvikummussa alkaa sinusta. Jos haluat työn, jossa mikään päivä ei ole täysin samanlainen ja jossa tekemiselläsi on oikeasti merkitystä, lähetäthän meille hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Yksikönjohtaja Anna-Kaisa Hämäläinen
anna-kaisa.hamalainen1@onnikodit.fi
Puh. 050 472 9920
Löydät meidät Facebookista: Onnikoti Ravuri
https://onnikodit.fi/palvelukodit/onnikoti-ravuri Ulkoinen linkki
Koti täynnä ainutlaatuista elämäniloa.
Onnikodeissa tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.
Onnikodit on osa Mehiläistä. Mehiläisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset työskentelevät joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaidemme hyväksi. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi.
Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita.
Kasvamme ja kehitymme yhdessä.
Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.