Fysios Mehiläinen Loviisa
Sijainti
Saapumisohjeet
Fysios Loviisa sijaitsee Loviisan keskustan alueella, linja-autoaseman ja terveyskeskuksen välittömässä läheisyydessä. Huoltoaseman lähellä ja kukkakauppa vieressä.
Käynti talon nurkalta katutasosta, sisään tullessa odotustila, jossa voi riisua ja käydä istumaan odottamaan. Kutsumme siitä sisään.
Parkkipaikkoja löytyy kadulta sisäänkäynnin edestä tai kadun toiselta puolelta ns. yleiseltä parkkialueelta.
Toimitilamme ovat esteettömät.
Toimipisteen esittely
Fysios Loviisa tarjoaa monipuolisesti laadukasta ja ajanmukaista fysioterapiaaUlkoinen linkki, lymfaterapiaaUlkoinen linkki sekä naprapaatinUlkoinen linkki hoitoja. Hoidamme ja kuntoutamme tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja sairauksia sekä toimimme Kelan vaativan kuntoutuksen palveluntuottajana. Teemme myös kotikäyntejä.
Annamme ennaltaehkäisevää tietoa ja ohjeita itsehoitoa varten. Autamme valitsemaan sopivat tuet ja tarvittavat apuvälineet. Valikoimaamme kuuluvat myös mittatilaustuotteet, kuten esimerkiksi lääkinnälliset hoitosukat ja -hihat.
Olemme erikoistuneet tuki- ja liikuntaelinvaivojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä meillä on kokemusta neurologisesta kuntoutuksestaUlkoinen linkki, lymfaterapiasta ja eri syistä johtuvien turvotusongelmien hoidosta. Toimipisteemme hoitolaitteita ovat mm. yhdistelmähoitolaite; UÄ-sähkö, ultraäänilaite ja lympha touch alipainelaite.
Meille on helppo tulla. Linja-autoaseman vieressä sijaitsevat toimitilamme ovat esteettömät ja parkkitilaa löytyy sisäänkäynnin läheisyydestä. Tilamme sopivat myös pyörätuolilla liikkuville.
Olemme Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksenUlkoinen linkki palveluntuottaja
YksilöfysioterapiaUlkoinen linkki
Uudet Kela asiakkaat voivat olla yhteydessä kuntoutukseen liittyen vastaavaan terapeuttiin: Jari Rantala p. 044 500 5009 tai jari.rantala@mehilainen.fi.
Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapeutit:
Yksilöfysioterapia
Maria Nurminen
Jari Rantala
Kirsi Salo-Varjus
Sofie Henriksson
Harjoittelumahdollisuudet
Toimipisteessämme on kompakti n. 25 m2 LHT-sali. Sali on tarkoitettu terapeutin kanssa harjoitteluun eli on vain käytössä fysioterapiassa. Sovittaessa, esim. ennen terapiaa lämmittely itsenäisesti salissa on mahdollista.
Sali mahdollistaa liikeharjoitteiden tekemisen tärkeimpien fysioterapiassa käytettävien harjoitteluvälineiden kanssa. Salista löytyy mm. speed pulley -vetoharjoittelulaite, kuntopyörät (myös istumamalli), puolapuut, iso peili, terapiamatot sekä paljon pienvälineitä, kuten palloja ja painoja.
Esteettömät tilamme sopivat pyörätuolilla liikkuville. Olemme huomioineet myös lapset; lapsille on tarjolla useita mielekkääseen lasten terapiaanUlkoinen linkki kohdennettuja välineitä.
Toimipisteen asiantuntijat ja vastuuhenkilöt
Ajanvaraus puhelimitse ja tiedustelut
Ajanvaraus onnistuu nopeiten ja helpoiten suoraan Mehiläisen verkkoajanvarauksen kautta.
Varaa aikaPuhelinpalvelumme on auki joka päivä vuorokauden ympäri. p. 010 414 00.
Hinnasto
Lääkärikäyntien ja toimenpiteiden hinnasto löytyy Hinnastot-sivulta.
Siirry hinnastoon