Huimaus
Huimaus tiiviisti
- Huimaus on varsin tavallinen oire. Useimmissa tapauksissa huimaus on ajoittaista ja vain harvoin on kyse vakavasta sairaudesta.
- Henkilön iällä, aikaisemmilla sairauksilla ja käytössä olevilla lääkkeillä on merkityksensä huimausoireistoa selviteltäessä.
Aiheeseen liittyvät palvelut
Mitä huimaus on?
Huimaus (vertigo) on yleinen ja useimmiten harmiton vaiva. Syitä huimaukseen on monia ja usein huimaukselle ei löydy vain yhtä selittävää syytä.
Pitkittynyt, toistuva tai äkillisesti ja yllättäen alkanut huimaus on varsin epämiellyttävä oire, jonka toivoo pian loppuvan ja syyn selviävän. Useimmissa tapauksissa toistuvatkin huimauskohtaukset laantuvat itsestään.
Jos huimaus vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua huimauksen hoitoon erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle. Vastaanotolla varmistetaan oireidesi syyt ja laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma
Huimauksen syyt – harvoin kyse vakavasta sairaudesta
Huimauksen syitä on monia ja usein syyt ovat hyvälaatuisia ja hoidettavissa. On kuitenkin otettava huomioon, että huimauksen taustalla voi olla vakavampikin syy ja tutkimukset tulee tehdä ammattilaisen vastaanotolla.
Henkilön iällä, aikaisemmilla sairauksilla ja käytössä olevilla lääkkeillä on merkityksensä huimausoireistoa selviteltäessä.
Huimauksen yleisimmät syyt aikuisilla ovat:
- hyvänlaatuinen asentohuimaus eli benigni posturaalinen paroksysmaalinen vertigo (BPPV)
- niska-hartiaseudun lihasten kireys
- vestibulaarineuroniitti (VN) eli tasapainohermon sairaus
- Meniere´n tauti (MD)
Huimauksen oireet
Huimaus on varsin tavallinen oire. Useimmissa tapauksissa huimaus on ajoittaista ja vain harvoin on kyse vakavasta sairaudesta.
Karkeasti määritellen huimausoire, jossa ympäristö tuntuu pyörivän vinhaa vauhtia eli kiertohuimaus, viittaa tasapainoelimen häiriöön.
Tasapainon epävarmuus, "hutera ja keinuttava olo", viestii puolestaan muusta tasapainon säätelyjärjestelmän häiriöstä.
Iän karttuessa ja mahdollisesti myös lääkitystä vaativien sairauksien lisääntyessä huimausoireiden syyt moninaistuvat ja yksittäisen, selkeän aiheuttajan nimeäminen voi olla hyvinkin hankalaa.
Huimauksen hoito
Sisäkorvaperäisen huimauksen, kuten hyvänlaatuisen asentohuimauksen, hoitona käytetään erilaisia asentohoitoja, jotka lääkäri tai fysioterapeutti ohjaa asiakkaalle.
Huimauksen lääkehoidon mahdollisuudet ovat varsin rajalliset ja erityisesti hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa niistä ei ole apua.
Vestibulaarineuroniitissa oireenmukaisten lääkkeiden käyttöä suositellaan korkeintaan lyhytaikaisesti.
Huimaus – milloin lääkäriin?
Jos huimaus vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua huimauksen hoitoon erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle.
Perusteellinen oirekuvaus sekä kliininen tutkimus johtavat useimmiten huimauksen syyn jäljille, eivätkä laitteelliset tutkimukset välttämättä ole tarpeen.
Neurologiset tai korvalääkärin tutkimukset ovat tarpeellisia erityisesti silloin, kun huimausoireeseen liittyy muitakin oireita ja tutkimuslöydöksiä.
Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, jos huimaukseen liittyy:
- kuulon heikkeneminen
- puheen vaikeutuminen
- kaksoiskuvat
- näköongelmia
Erikoislääkäreiden, esim. gynekologin, ihotautilääkärin, kardiologin, ortopedin ja silmälääkärin, asiantuntijakohtaiset hinnat löydät ajanvarauksestamme.
Palvelu | Hinta-arvio |
---|---|
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 20 min Hinta per käynti. | alk. 99,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 129,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 30 min Hinta per käynti. | alk. 114,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 142,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 172,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 20 min | alk. 69,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 139,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 30 min | alk. 74,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 117,70 € Ilman Kela-korvausta alk. 147,70 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 112,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 142,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 115,20 € Ilman Kela-korvausta alk. 145,20 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 134,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 164,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 20 min | alk. 111,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 141,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 109,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 159,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 60 min Hinta per käynti. | alk. 120,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 180,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 45 min | alk. 138,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 168,80 € |
Aiheeseen liittyvät oireet
Asentohuimaus
Hyvänlaatuinen asentohuimaus on yleisin huimausta aiheuttava sairaus.
Jännitysniska
Johtuu niskan ja hartioiden pitkään jatkuvasta jännitystilasta.
Niska jumissa
Usein liittyy väsymystyyppiset oireet niska-hartiaseudulla ja lapaluiden välissä.
Niskakipu
Taustalla voi olla kaikki kaulan rakenteet, kuten lihakset, nivelet ja nivelsiteet.
Usein kysyttyä huimauksesta
Huimaus (vertigo) on yleinen ja useimmiten harmiton vaiva. Syitä huimaukseen on monia ja usein huimaukselle ei löydy vain yhtä selittävää syytä.
Pitkittynyt, toistuva tai äkillisesti ja yllättäen alkanut huimaus on varsin epämiellyttävä oire, jonka toivoo pian loppuvan ja syyn selviävän. Useimmissa tapauksissa toistuvatkin huimauskohtaukset laantuvat itsestään.
Huimauksen syitä on monia ja usein syyt ovat hyvälaatuisia ja hoidettavissa. On kuitenkin otettava huomioon, että huimauksen taustalla voi olla vakavampikin syy ja tutkimukset tulee tehdä ammattilaisen vastaanotolla.
Henkilön iällä, aikaisemmilla sairauksilla ja käytössä olevilla lääkkeillä on merkityksensä huimausoireistoa selviteltäessä.
Huimauksen yleisimmät syyt aikuisilla ovat:
- hyvänlaatuinen asentohuimaus eli benigni posturaalinen paroksysmaalinen vertigo (BPPV)
- niska-hartiaseudun lihasten kireys
- vestibulaarineuroniitti (VN) eli tasapainohermon sairaus
- Meniere´n tauti (MD)
Huimaus on varsin tavallinen oire. Useimmissa tapauksissa huimaus on ajoittaista ja vain harvoin on kyse vakavasta sairaudesta.
Huimaus voi tuntua:
- kiertohuimauksena eli ympäristö tuntuu pyörivän vinhaa vauhtia
- tasapainon epävarmuutena
- huterana ja keinuttavana olona
Jos huimaus vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua huimauksen hoitoon erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle.
Neurologiset tai korvalääkärin tutkimukset ovat tarpeellisia erityisesti silloin, kun huimausoireeseen liittyy muitakin oireita ja tutkimuslöydöksiä.
Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, jos huimaukseen liittyy:
- kuulon heikkeneminen
- puheen vaikeutuminen
- kaksoiskuvat
- näköongelmia
Yleisesti pelkkä huimaus ilman muita oireita ei ole hälyttävä merkki vakavasta sairaudesta.
Hakeudu kuitenkin lääkärin vastaanotolle mahdollisimman pian, jos huimaukseen liittyy muita oireita, kuten:
- aistitoimintojen häiriöitä
- puhevaikeuksia
- voimakasta särkyä
- tajunnan häiriöitä
- käsien tai jalkojen käytön vaikeuksia
Mikäli muita oireita ei esiinny, mutta äkillisesti alkanut huimaus kestää useamman tunnin tai pystyssä pysyminen on vaikeaa, lääkärissä käyminen on tarpeen.